maanantai 23. lokakuuta 2017

Tekoäly on uusi jumala

Michel Laakasuo, Jussi Palomäki ja Mika Koverola varoittivat super­tekoälyn voivan siirtää ihmiset ”pysyvästi kyberavaruuteen ­heroiinitokkuraa muistuttavaan tilaan” (HS Mielipide 19.10.).

Ihmiskunta on aina pelännyt tuntematonta ja projisoinut siihen omia, inhimillisiä ominaisuuksia. Kristinusko puhuu jumalan pojasta ja syntien anteeksi antamisesta, mitkä ovat puhtaasti ihmisiin liittyviä käsitteitä ja luultavasti täysin vieraita todelliselle jumaluudelle.

Uskonnon väistyessä jumalanpelko on muuttunut peloksi teknologiaa kohtaan. Pelkäämme, että jonain päivänä superteko­äly ottaa vallan ja alistaa ihmiskunnan tavalla, joka on tuttu Terminator-elokuvista.

Pelko on inhimillinen, mutta todennäköisesti täysin väärä. Vaikka tekoälytutkimus kehittyy erittäin nopeasti, keinotekoinen älykkyys on vielä kaukana siitä, mitä me ihmiset ymmärrämme älykkyydellä. Googlen uusimmassa projektissa ohjelma oppii itse pelaamaan Go-peliä, mutta kyse on edelleen niin sanotusta kapeasta tekoälystä – koneen kyvystä luoda uusia sääntöjä, jotka optimoivat suorituksen pelilaudalla.

Tekoälystä tulee vaarallista vasta sitten, mikäli tutkijat pystyvät luomaan koneelle tietoisuuden ja kyvyn ajatella itse. Kapea tekoäly on vielä kaukana tästä tasosta. Ihminen ei ymmärrä edes omaa tietoisuuttaan, joten sen kehittäminen koneelle saattaa osoittautua yksinkertaisesti mahdottomaksi. Kukaan ei vielä tiedä varmaksi.

Singulariteetin pelkoa läheisempi uhka liittyy tekoälyn lyhyen ajan arkisiin vaikutuksiin. Yhdessä digitalisaation, maapalloistumisen ja robotiikan kehittymisen kanssa ne repivät rikki yhteiskuntarakenteita nopeammin kuin ehdimme luoda uusia.

Toimintaympäristön muutosnopeus ylittää ihmisten ja rakenteiden sopeutumiskyvyn. Koulutamme ihmisiä väärille aloille, nojaudumme teollisuusyhteiskunnan perinteisiin arvoihin ja käännymme sisäänpäin, kun pitäisi katsoa ulospäin.

Se, että tekoäly oppii tunnistamaan kuvia tai kääntämään tekstiä kieleltä toiselle, ei ole varsinaista älykkyyttä eikä uhkaa ihmiskuntaa, mutta se riittää tuhoamaan monia ammatteja. Pitkä koulutus ei enää takaa asemaa yhteiskunnassa eikä edes työpaikkaa.

Ideologisesti työttömät ovat esimakua tulevasta kehityksestä. Pystymme tuottamaan elämisen peruspalvelut niin edullisesti, että yhteiskunnan maksamat minimituet riittävät ihmisarvoiseen elämään. Kaikkien työpanosta ei enää tarvita, joten miksei saisi olla röyhkeästi tyytyväinen työttömyyteen ja etsiä elämän sisältöä muualta?

Viime kädessä kyse on vain teknologian kehittämisestä ja käyttöönotosta. Tekoäly ei ole jumalallinen voima eikä ihmiskuntaa ohjaava näkymätön käsi, vaan sarja arkisia päätöksiä, ­joita poliitikot ja kuluttajat tekevät joka päivä. Niiden kautta voimme itse valita, millainen tulevaisuudestamme tulee.

(Mielipide-kirjoitus Helsingin Sanomat 22.10.2017)

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Mobiilidatan nurja puoli

Suomi on syystäkin ylpeä asemastaan mobiilidatan ykkösmaana (kts. esim. Forbesin tuore juttu). Käytämme selvästi enemmän mobiilidataa asukasta kohti kuin yksikään toinen maa. Käyttö lisääntyy kaikkialla, joten olemme edelläkävijöitä.

Suomi on ykkönen -- mutta sillä on varjopuolensa.
25 vuotta sitten olimme vastaavalla tavalla ykkösiä nettiliittymien määrässä per 100 asukasta. Jossain vaiheessa Islanti taisi olla edellä, mutta johtoasema oli varhaisen tietoyhteiskunnan ylpeydenaihe ja toi Suomelle kansainvälistä mainetta.

Mobiilidatassa on kuitenkin nurja puoli: tukiasemien kapasiteetti ei riitä huippukysynnän aikaan. Kaupungissa yhteydet ruuhkautuvat iltaisin, kun perheenjäsenet haluavat katsoa videoita netistä. Maaseudulla ruuhka iskee mökki- tai metsästyskauden alkaessa.

Pahimmillaan nettiyhteydet ovat yksinkertaisesti tukossa. Asuinalueellani Espoossa DNA:n 4G toimi eilisiltana seuraavilla nopeuksilla. Luvut on mitattu 4G reitittimestä, joka jakaa yhteyden wifi-verkkona eri laitteille. Kuvat on otettu Macin selaimesta.

Kello 18 tärkein nopeus (download) on vielä kohtuulliset 8,58 megabittiä sekunnissa.

Klo 18
Kello 19 nopeus on romahtanut alle kahteen megabittiin. Tällä nopeudella Yle Areenan tai Netflixin katselu alkaa jo olla vaikeaa.

Klo 19
Kello 20 nopeus samaa naurettavaa kahden megabitin tasoa.

Klo 20
Kello 21 nopeus alkaa jo hieman kohota, ehkä ensimmäiset lastenohjelmien katselijat ovat jo sulkeneet padinsa ja menneet nukkumaan? 

Klo 21
Kello 22 yhteys oli taas ihan jumissa, nyt myös upload (omalta koneelta verkkoon) oli pudonnut surkeaksi:

Klo 22
Viimeinen mittaus kello 23 näyttää nopeuden nousseen peräti kolmeen megabittiin sekunnissa:

Klo 23
Helposti tulee mieleen epäily, että omissa laitteissa täytyy olla vikaa -- wifi-verkon signaali on huono tai kone niin onneton mopo, ettei se jaksa ajaa Speedtest.net -testiä.

Mutta testiohjelman ajaminen kello viisi kertoo, ettei vika ole omissa laitteissa:

Klo 5
Kello viideltä aamulla data kulkee täyttä vauhtia, sillä mitä operaattorit liittymissään lupaavatkin. Joten ei, kyse ei ole omista laitteista.

Yhden operaattorin yksittäisistä mittauksista ei voi vetää liikaa johtopäätöksiä. Mutta kun monet muutkin kertovat netin olevan illalla käyttökelvottoman hidas pelaamiseen tai videon katseluun, on selvää ettei kaikki ole kunnossa. Luultavasti mobiilidatan kysyntä on kasvanut liian nopeasti, eikä operaattoreilla ole tarpeeksi tukiasemakapasiteettia, tai sen taakse vaadittavaa kuituyhteyttä. Niinpä tukiasemasta tulee pullonkaula. Mittasin asiaa vuosi sitten samansuuntaisin tuloksin, ja silloin DNA oli alueellani nopein operaattori. 

Ilkeästi voisi sanoa, että operaattorit myyvät nyt ala-arvoista tuotetta. Se ei vastaa asiakkaan odotuksia, vaikka onkin ehkä muodollisesti "jopa 50 megabittiä sekunnissa" -mainoslauseiden tasolla. Tällaisiin lukemiin soisi kuluttajaviranomaisen tai LVM:n puuttuvan. 

Kyse on nimittäin laajemmasta ilmiöstä: suomalaisten nettiyhteydet näyttävät nyt hyvältä tilastossa, mutta ovat hiekalle rakennettuja. Epäluotettavat yhteydet ovat pullonkaula uusien palveluiden kehittämiseen. Kuka voisi luottaa terveyspalveluaan tällaisen netin varaan?

Historiallisista ja nokiallisista syistä mobiilidata on varastanut Suomessa kaiken huomion. Langallisten kuituyhteyksien kehittäminen ja markkinointi on jäänyt liian vähälle, mistä johtuen asiakkaat eivät halua maksaa niistä. Rajoittamaton mobiilidata näyttää halvalta, mutta toimii miten sattuu.

Moni asiakas odottaa 5G:n tuovan parannusta asiaan. Ei tuo. Sen solukoot ovat vielä paljon pienemmät, joten tukiasemia tarvittaisiin jokaiseen kadunkulmaan, ja niiden taakse vastaava määrä operaattorin omaa runkoverkkoa.

Suomalaisten mobiilidata näyttää tilastoissa hienolta, mutta sillä on likainen salaisuus.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Blade Runner 1982 ja DVD:n huonolaatuinen nostalgia

Uusi Blade Runner -elokuva on teattereissa, joten kaivoin esiin alkuperäisen version verestääkseni muistoja. Näin elokuvan teatterissa 3.6.1986 ja olin sen jälkeen niin hämmentynyt, että kun Directors Cut tuli myyntiin DVD:llä vuosituhannen vaihteessa, tilasin sen USA:n Amazonista. Elokuva jäi kuitenkin katsomatta. Kunnes nyt.

En ole katsellut DVD-elokuvia vuosiin ja siksi olin aivan unohtanut sekoilut aluekoodien kanssa. Bladerunner oli tietenkin jenkkiversio (aluekoodi 1), joten nykyinen Blu-ray-soittimeni sylki sen ulos aluekoodivirheen kera. Vanhempi Panasonicin soitin teki saman.

Olin ostanut käytettynä vanhan kiinalaisen DVD-soittimen juuri tällaisia tilanteita varten, mutta se oli hajonnut itsekseen. Näytössä luki ihan oikein No Disc, mutta mikään nappula ei toiminut. Vedin töpselin seinästä ja kokeilin uudelleen, mutta sen jälkeen soitin oli täysin kuollut, eikä näyttänyt enää mitään. Jep, elektroniikka hajoaa itsekseen, etenkin jos sitä ei käytetä. Ja hajoaa se silloinkin, jos käytetään.

Kaivoin esiin vanhan Windows XP-koneen, jota käytin 2007 ilmestyneen Kodin digitekniikka -kirjani tekemisen aikoihin. Siinä oli kaikenlaisia kivoja apuohjelmia videotiedostoja varten. Eikä huolta tietoturvasta, sillä kone ei ole vuosiin ollut verkossa.

XP:n käyttö pitkästä aikaa oli ankeaa -- tiedostojen hallinta oli yhtä kömpelöä kuin Macissä. Tässä suhteessa nyky-Windowsit ovat huimasti kehittyneempiä. Niitä arvostaa, kun joutuu palaamaan ajassa 10 vuotta taaksepäin.

Samassa aikasiirtymässä mieleen palasi, miten tietokoneiden DVD-asemat aikoinaan toimivat: aluekoodia pystyi vaihtamaan muutaman kerran, sen jälkeen arvo lukittui.

Muistatko vielä tämän ilmoituksen?
Olisin voinut vaihtaa arvoksi nyt 1 (USA, Kanada), mutta en halunnut sotkea vanhaa laitetta. Kokeilin muutamia muita pöytäkoneita ja kas -- Windows 10 -työaseman Blu-ray-asema suostui VLC-ohjelmalla vihdoin toistamaan elokuvan, josta olin aikoinaan maksanut.

Onnistui sittenkin!
Kikkailu ostetulla teoskappaleella voi tuntua hankalalta, mutta ainakin omistan levyn, eikä kukaan voi ottaa sitä pois. Ehkä alkuperäinen Bladerunner olisi löytynyt jostain pilvipalvelusta (ei piraattisellaisesta), mutta ei kovin helposti. En myöskään muista, että tätä elokuvaa olisi esitetty Suomen televisiossa, mistä sen olisi voinut tallentaa (luultavasti on esitetty, mutta en vain ole huomannut, onhan mm. Total Recall näytetty moneen kertaan).

Blade Runnerin tuotanto oli sotkuista ja riitaisaa puuhaa, joten elokuvasta on ainakin viisi eri versiota. Edes Director's Cut ei ole todellinen ohjaajan versio, sen ohjaaja itse teki vasta vuonna 2007 ja se kulkee nimellä Final Cut. Ehkä jokin näistä versioista on esitetty telkkarissakin.

Katsoin elokuvan 27 tuuman tietokonemonitorilta. En muistanutkaan, että DVD-levyt näyttivät näin huonoilta! Videotekniikka on kehittynyt huimasti runsaassa 30 vuodessa. Siinä on itsessään hyvä syy jatko-osan tekemiseen.

Alkuperäinen Blade Runner on hauskalla tavalla ajankohtainen, sillä sen tapahtumat sijoittuvat vuoden 2019 Los Angelesiin.

Alkuteksti.
Los Angeles on synkkä, kovasti japanilaisvaikutteita saanut paikka (Japani oli aikansa Kiina), jossa sataa koko ajan. Sade oli looginen valinta, sillä kaikki efektit piti tehdä ilman tietokoneita ja sade+pimeys peittivät sopivasti mm. lentävien autojen vaijerit.

Valtavat videomainokset ovat toteutuneet, ei tosin ihan tällä tavalla.
Sekä Total Recall että Blade Runner esittelevät kuvapuhelimen, mutta kumpikaan ei osannut ennustaa puhelimen muuttuvan langattomaksi. Siksi kuvapuhelimet ovat aina kömpelöitä laitteita, joita käytetään pöydällä tai puhelinkioskissa.

Kuvapuhelimen ennuste meni metsään. VID-PHON.
Vitsaillen voisi sanoa, että kaksi asiaa ennustuksissa meni ihan oikein: vuonna 2019 Los Angelesissa on paljon Androideja ja niiden käyttöikä tuntuu tosiaan olevan neljä vuotta. Elokuvassa kyse on tosin ihmisen kaltaisista roboteista, joiden fail-safe-mekanismina on rajoitettu elinaika.

Androidin käyttöikä on neljä vuotta.
Elokuva on ajankohtainen myös siksi, että sen androidit (replikantit) syntyivät (rakennettiin) keväällä 2017:

Replikantti luotiin 10.4.2017
Director's Cut jättää teatteriversion turhan kertojaäänen pois, mikä onkin ihan turha. Arvoituksellinen loppu on antanut faneille loputtomasti pohdittavaa ja hyviä syitä katsoa elokuva yhä uudelleen.

Elokuva on ajankohtainen myös siksi, että se käsittelee robottien "sielua" ja halua jatkaa elämäänsä. Onko robotilla oikeus elää, kun sen tahallaan rajoitettu käyttöaika umpeutuu? Tarvitseeko robotti muistoja? Voiko keinotekoisella muistilla varustettu robotti olla inhimillisempi kuin ihminen itse?

"Olen nähnyt asioita, joita te ihmiset ette voi kuvitellakaan"
Lopun tappelukohtaus, jossa ihmissankari Deckard (Harrison Ford) jää alakynteen, on kuuluisa. Juuri näistä syistä elokuva on ansainnut kulttimaineensa sci-finä, joka poikkesi tuon ajan yleisestä linjasta (Star Warsin avaruusseikkailut, Alien).

Jos DVD-hyllystäsi löytyy vanha Blade Runner, pyyhi siitä pölyt ja katso leffa. Sen jälkeen olet valmis katsomaan uuden version. 35 vuotta on hyvä aika jatko-osan tekemiseen. Toivottavasti seuraava osa ei myöskään ilmesty etuajassa vaan vasta vuonna 2052.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Sähköinen aitoustodistus tilisiirron avulla

Tuli mieleen idea, jonka tässä jaan muillekin: miten omaa pankkitiliä voi käyttää sähköisen todistuksen tallentamiseen.

Haluat ennustaa ensi vuoden presidentinvaalien voittajan, mutta pitää ennustuksen vain omana tietonasi kunnes tulokset julkistetaan. Miten voit todistaa, että olet arvannut oikein jo kuukausia aiemmin? Entä miten voit todistaa, että olet saanut haltuusi jonkin asiakirjan tai keksinyt jonkin lentävän lauseen ennen muita? Tai että kirjoittamasi testamentti on pysynyt muuttumattomana ja sen päiväys pitää paikkansa?

Kaikki nämä ratkeavat kryptografian tiivistefunktiolla, mutta sen tueksi tarvitaan luotettava aikaleimapalvelu. Lohkoketjutekniikka ratkaisisi ongelman hieman toisella tavalla, mutta sitä odotellessa voi käyttää apuna omaa pankkitiliä. Pankkien tiliotteisiin voi luottaa kaikissa tilanteissa, eikö niin?

Kirjoitetaan ensin ennuste ja lisätään siihen tekohetken päiväys ja kellonaika. Netissä on lukuisia palveluita, jotka laskevat online-lomakkeella SHA1-tiivisteen arvon, esimerkiksi tämä:

Tiivistefunktion SHA-1 laskeminen.
Tuloksena saatu 20-merkkinen tiiviste kopioidaan leikepöydän kautta ja siirretään pankkipalvelussa tilisiirron Viesti-kenttään:

Tiiviste tallennetaan tilisiirron viestinä.
Jos itsellä on useita tilejä, tilisiirron kannattaa tehdä niiden välillä. Muutoin avuksi tarvitaan jokin toinen henkilö, jonka tilille siirretään pieni summa rahaa (esimerkissä yksi euro). Kaksi omaa tiliä on näppärä järjestely, koska silloin samaa euroa voi siirtää edestakaisin ja näin tallentaa monta tiivistettä.

Tilisiirto tallentuu pankin järjestelmään ja näkyy esimerkiksi tiliotteissa. Nordean järjestelmästä tiliotteen saa vain kuukausi kerrallaan, joten 7.10. tehty siirto näkyy vasta 1.11. alkaen.

Näyttämällä tiliotetta ja laskemalla tiiviste uudelleen voidaan osoittaa, että teksti on ollut hallussa jo tilisiirtoa tehtäessä. Varmimmaksi vakuudeksi listaa voidaan selata suoraan verkkopankissa, jolloin sen aitous on vuorenvarmaa.

Se, että pankin järjestelmästä löytyy kyseisellä päivämäärällä kyseinen tiiviste todistaa, että teksti on ollut tallettajan (heh) hallussa tilisiirtoa tehtäessä, koska vain kyseinen teksti on voinut tuottaa juuri tämän tiivisteen (unohdetaan kryptografian kolliisiot).

Siirto näkyy vastaanottajan tilitapahtumissa.
Niksissä on omat heikkoutensa. Aikaleima tallentuu vain päivän tarkkuudella, mutta sillä ei pitkäaikaisessa säilytyksessä ole merkitystä. Nordea säilyttää tiliotteita vain kuusi vuotta, mutta pidempiaikaista säilytystä voi saada maksamalla.

Luottamuksellisia asiakirjoja ei kannata kierrättää online-laskurin kautta, koska ei voi tietää jääkö teksti talteen jonnekin. Silloin pitää käyttää jotain ohjelmaa, joka laskee tiivisteen kokonaisesta asiakirjasta.

Jos halutaan todistaa web-sivun tai vaikka blogikirjoituksen aitous, teksti voidaan siirtää leikepöydän kanssa, mutta silloin kuvat ja tekstin rivittyminen eri tavalla voivat tuottaa ongelmia.

Viestikentän enimmäispituus on 70 merkkiä, joten siihen mahtuu myös pidempi ja turvallisempi tiiviste kuin SHA-1. Ennustuksen SHA-256 tiiviste olisi 78e0164bbe8b9c5c727e96e7884f56714cd1bad401ffe3ad88eaff7f1d408d07 (32 merkkiä).

Nyt sitten vain odottamaan vaaleja! Jos ehdokas XY todella voittaa 63 prosentin osuudella, voin todistaa tienneeni asian jo lokakuun alussa.

Suomen sähköinen henkilökortti takkuaa edelleen

Suomen parhaita viranomaispalveluita on passin tai henkilökortin uusiminen. Sen voi tehdä kätevästi netissä ja oman valokuvan ladata joko koneelta tai antaa valokuvaamon siirtää se sähköisesti suoraan poliisin järjestelmään. Allekirjoitus löytyy poliisin tietokannasta ja maksu hoidetaan saman tien netissä. Noin viikon päästä valmis kortti tai passi noudetaan lähimmästä postista tai R-kioskilta. Tämä kevennetty menettely on tullut voimaan 1.4.2017 alkaen ja edellyttää, että hakija on edeltävän kuuden vuoden aikana hakenut passia tai henkilökorttia henkilökohtaisesti viranomaisen luona asioimalla.

Helppoa ja näppärää. Kerrankin jotain, minkä sähköinen asiointi tekee aidosti helpoksi.

Heinäkuun lopussa luin Timo Harakan valituksen siitä, miten vaikeaksi sähköisen henkilökortin käyttöönotto on tehty. Olikin sopiva aika uusia oma kortti, joten tein tilauksen netissä.

Kaikki meni hyvin ja noudin kirjeen lähikaupan kassalta. Mutta sitten alkoi ihmettely. Missä ovat tunnusluvut, joita kortin käyttöön tarvitaan?

Kirjekuoressa tullut saate viittaa sähköiseen varmentamiseen vain yhdessä lauseessa: "Henkilökortin sirulla olevaa kansalaisvarmennetta voidaan käyttää vahvan sähköisen tunnistamisen välineenä, lisätietoja www.vrk.fi". Siinä kaikki. Muu teksti käsittelee kortin säilyttämistä, sen käyttöä matkustusasiakirjana sekä vanhan kortin hävittämistä. Poliisin sivulla, josta korttia haetaan, ei liioin mainita mitään tunnusluvuista.

Linkissä mainittu www.vrk.fi johtaa Väestörekisterikeskuksen kotisivulle, jossa on paljon erilaisia vaihtoehtoja. Jos osaa hakea, löytää ylävalikosta kohdan Kansalaisvarmenteen käyttöönotto ja päätyy sivulle http://vrk.fi/kansalaisvarmenne. Sivun mukaan "poliisin myöntämässä henkilökortissa on Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne, jonka avulla henkilö voidaan luotettavasti tunnistaa sähköisessä asioinnissa". Sivun keskeltä löytyy vihdoin kaivattu lause: "Aktivointitunnusluku toimitetaan sinulle postitse viikon kuluessa kortin toimittamisesta".

Haa! Tunnukset tulevat siis jälkikäteen. Mikähän idea siinä on? Miksei tunnuksia ole samassa kirjeessä, jolla itse kortti toimitetaan? Ennen kuoren luovutusta hakijan henkilöllisyys tarkistetaan, joten turvallisuus ei ainakaan parane sillä, että tunnukset toimitetaan jälkikäteen tavallisena kirjeenä omaan postilaatikkoon.

Itse asiassa jälkitoimitus heikentää turvallisuutta, koska puoliso tai identiteettivaras voi napata ne postilaatikosta ja sen jälkeen varastaa kortin. Jos tunnukset luovutettaisiin kortin mukana, ne päätyisivät varmuudella oikealle henkilölle.

Ja ihan yksinkertainen kysymys: miksei tunnusluvuista edes mainita kortin saatekirjeessä??

Tunnukset sisältävä kirjekuori tosiaan tuli viikkoa myöhemmin. Siinä kerrotaan, että PIN1- ja PIN2-luvut (todennus/salaus ja allekirjoitus) voi määritellä itse. Kortti aktivoituu ensimmäisellä käyttökerralla ja annetaan linkki www.fineid.fi, josta saa lisätietoja sekä voi ladata kortinlukijaohjelmiston. Aiemmissa korteissani koodit olivat kiinteitä, eikä niitä voinut muuttaa.

Googlaamalla löytää 27.12.2016 päivätyn tiedotteen, jossa kerrotaan henkilökortin käyttöön tulevista muutoksista. Siinä kerrotaan kiinnostavasta ominaisuudesta: "Uuden kortin siru on myös etäluettava, joka mahdollistaa kortin käytön ilman erillistä kortinlukijaa NFC-ominaisuuden omaavilla älypuhelimilla (Android). Mobiilisovellus Applen mobiililaitteille julkaistaan vuoden 2017 aikana".

Tämähän on kiinnostavaa -- kortin käyttöön ei enää tarvita usb-porttiin liitettävää lukijaa. Mutta missä se luvattu Android-sovellus on? Etsimällä lisää löytyy sivu Kortinlukijaohjelmisto ja varmenteen testaus, jossa lukee "Android laitteella tunnistautuminen ei ole vielä käytössä, tulossa 2017 vuoden lopulla".

Eipä ihme, ettei asiasta ole tiedotettu. Vuosi loppuu kohta, eikä Android-sovellus ole valmis. Ja entä luvattu Apple-versio? Tietäen, miten Apple estää ulkopuolisten pääsyn NFC-siruunsa, ohjelmaa tuskin tullaan näkemään luvatusti tämän vuoden aikana.

Lopputuloksena on kortti, joka toimii perinteiseen tapaan lukijassa, mutta ei mobiilisti. Poliisin ja Väestörekisterikeskuksen yhteistyö ei näytä toimivan, joten käyttäjältä menee sormi suuhun. Turha odottaa, että sähköinen tunnistautuminen näillä eväillä koskaan yleistyisikään.

Se on sääli, sillä olen seurannut projektia jo 17 vuoden ajan. Oma SATU-tunnukseni oli ensimmäisten joukossa eli 10001234E. Siksi tällainen loputon sählääminen on lohdutonta.

Miten kummassa virolaiset osasivat tämän niin hyvin?

tiistai 3. lokakuuta 2017

Bitcoin jatkossa nolla vai 100 000 euroa?

Yle Puheen Juuso Pekkisen keskusteluohjelmat ovat kiinnostavia ja aihevalikoima niin laaja, että niitä kuunnellessa tutustuu aivan uusiin, mielenkiintoisiin asioihin.

Viime viikolla aihe oli kuitenkin tuttu: Bitcoin sijoitusinstrumenttina. Otsikolla Onko Bitcoin kupla? keskustelivat Aalto-yliopiston rahoituksen laitoksen professori Markku Kaustia ja Prasos-yrityksen toimitusjohtaja Henry Brade. Ohjelma löytyy vielä podcastina.

Tunnin keskustelusta poimin muutaman kiinnostavan aiheen.

Ensinnäkin: onko Bitcoinin nykyinen arvo noin 3600 euroa perusteltu vai onko kyse kuplasta? Koska Bitcoin poikkeaa täysin aiemmista spekulointikohteista (tulppaanit, rautatiet ym), vastausta on mahdoton antaa. Arvo ei perustu mihinkään, joten ei voi sanoa, onko kyse kuplasta vai ei. Omasta mielestäni tämän voi kääntää myös toisin: Bitcoinin jokainen arvo on yhtä perusteltu.

Toinen kiinnostava kysymys liittyi Bitcoinin arvonnousuun käyttäjämäärien lisääntyessä. Professori Kaustian mielestä valuutan arvo ei riipu sen käyttäjien määrästä. Kasvava käyttömäärä vähentää volatiliteettia (arvon heilahteluja), mutta ei vaikuta arvoon. Dollari ei vahvistu suhteessa euroon siksi, että USA:n väkiluku kasvaa tai dollarin käyttö maailmalla lisääntyy.

Brahe oli toista mieltä, ja tässä tullaan lähelle Onecoinia: hänen mielestään käytön lisääntyminen nostaa Bitcoinin arvoa. Onecoinissa "käytettävyys" (ymmärrettynä verkoston koon ja valuuttaa hyväksyvien kauppapaikkojen määränä) oli tärkeimpiä perusteluita luvatulle arvonnousulle.

Omasta mielestäni molemmat ovat oikeassa. Dollarin tai euron arvo ei vahvistu käyttäjien lisääntyessä, mutta Bitcoin ei olekaan perinteinen valuutta. Sen arvo määräytyy odotuksista. Rahaa häviää koko ajan (esim. unohtuvat salasanat, hajoavat kiintolevyt) kierrosta, joten siitä vallitsee niukkuutta, joka vain lisääntyy käytön yleistyessä.

Jos Bitcoinia käytetään vain maksuihin, arvolla ei ole merkitystä. Pienikin rahamäärä riittää, jos raha kiertää nopeasti. Ja niinhän Bitcoin tekee, sillä nopeiden kurssimuutosten vuoksi kukaan ei halua säilyttää sitä muutoin kuin sijoitusmielessä. Maksuna saadut Bitcoinit vaihdetaan heti perinteiseksi valuutaksi.

Mielestäni tähän kysymykseen ei ole selvää vastausta. Viime kuukausien huima arvonnousu kertoo spekuloinnista, joka taas perustuu tulevaisuuden odotuksiin. On vähän epäselvää, millaisia ne odotukset ovat. Mikä on lopulta se ongelma, jonka Bitcoin ratkaisee?

Molemmat keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että 10 vuoden päästä Bitcoinin arvo on joko nolla tai sitten huomattavasti nykyistä korkeampi, esimerkiksi 100 000 euroa. Nykyisellä 3600 euron tasolla se ei varmaankaan tule olemaan.

Katsotaan siis tilannetta 10 vuoden päästä uudelleen!

Vielä yksi ilkeä pointti: kun Onecoin-huijaus alkoi, Bitcoinin kurssi oli noin 200 euroa. Onecoin-louhinta alkoi 0,5 euron tasolta ja lienee yhtiön ilmoituksen mukaan nyt 16 euroa. Kurssi on siis 32-kertaistunut. Samaan aikaan Bitcoinin arvo on noussut 18-kertaiseksi.

Kahdella kryptovaluutalla on kuitenkin oleellinen ero: Bitcoineja on aina voinut vaihtaa vapaasti ja kurssi on määräytynyt markkinoilla. Jos olisi ostanut helmikuussa 2015 Bitcoineja 5000 eurolla, potin arvo olisi nyt 90 000 euroa.

Onecoinin kurssi on noussut enemmän, lisäksi on voinut tulla splittejä tai verkostopalkkioita. Helmikuussa 2015 hankitun 5000 euron "koulutuspaketin" Onecoinien arvo olisi nyt nimellisesti 160 000 euroa. Valitettavasti tämä on pelkkää virtuaalivoittoa, koska Onecoineja ei pysty muuttamaan euroiksi.

Ottaisitko mieluummin 90 000 oikeaa euroa vain 160 000 virtuaalista Onecoin-euroa? Minä ainakin tiedän, kumman valitsisin.

Sorry vaan kaikki Onecoin-fanit, mikäli teitä vielä on jäljellä.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Kuoliko Onecoin? Kerro oma tarinasi

Onecoin tuntuu kuolleen. Ei uutisia, ei suomalaisia markkinointitilaisuuksia, ei mitään. Aiemmin aktiiviset verkostoijat kuten Sauna-Seppo, Sirpa ja Dmitry Yarvensivu ja Youtube-videoita väsännyt Vesa Äijälä ("Wespa") ovat hiljentyneet. Samalla ovat poistuneet Onecoin-aiheet heidän kotisivuiltaan ja Facebook-profiileistaan. Osalla on jo käynnissä uudet verkostokuviot, moni kehuu nyt Bitcoinia (jonka korvaajaksi Onecoinin piti tulla, koska se oli niin surkea).

Hei Sirpa, miten Onecoin-sijoitukset jaksavat?
Sirpa Yarvensivu, johon en ole koskaan ollut yhteydessä, on näköjään varmuuden vuoksi blokannut minut Twitterissä. Vielä vuosi sitten hän hehkutti Onecoinia näin näyttävästi:

Yarvensivut 3.11.2016
Vuosi sitten 1.10.2016 Bangkokissa järjestetty megaevent otti käyttöön muka uuden lohkoketjun ja siinä samalla tuplasi jäsentensä kolikkojen määrän arvoon koskematta. Julkistettiin kauppapaikkasovellus, josta ei sen jälkeen ole kuulunut mitään. Ylipäätään vuoden takainen eventti näyttää jääneen viimeiseksi merkittäväksi luvuksi Onecoinin historiassa. Vain loppu on enää näkemättä.

Ex-maajohtaja Tommi Vuorinen, joka vakuutti televisiossa ja videoiduissa värväystilaisuuksissa, että kyse on oikeasta liiketoiminnasta eikä mistään pyramidihuijauksesta, on kadonnut jonnekin. Vain muutama sinnikäs onecoinisti hautoo yhä kolikkojaan ja odottaa Xcoinx-pörssin aukeamista tai yrityksen pörssilistautumista. Tiedän, koska olen ollut yhteydessä heistä muutamaan.

Kaksi vuotta sitten KRP sanoi seuraavansa tilannetta ja arvioivansa asiaa uudelleen vuoden 2016 lopussa, kun lohkoketju piti muka avata. Ei avattu, mutta poliisin suunnalla ei silti tapahtunut mitään.

Tästä kaikesta voi vetää vain yhden johtopäätöksen: Suomessa saa huijata vapaasti rahaa yli 20 000 ihmiseltä.

Ehkä jälkipolvet voivat sentään oppia tästä jotain, kun Wincapitan opetukset tuntuvat jo unohtuneet.

Harkitsen kirjaa aiheesta ja siksi kysynkin kommentteja teiltä, jotka laitoitte rahojanne Onecoiniin ja uskoitte rekrytoijien lupauksia. Mikä houkutti mukaan, mitä odotitte, mitä saitte? Missä vaiheessa usko loppui vai vieläkö odotatte jonain päivänä saavanne rahanne takaisin? Millaisia kokemuksia teillä on ollut verkostosta? Lähetä tarinasi sähköpostilla osoitteeseen petteri ät pjoy.fi. Voit kertoa kokemuksesi anonyymisti, sellaisia lähes kaikki Onecoinia puolustavat blogikommentitkin olivat.

Kaikki palaute on luottamuksellista ja jos teen aiheesta kirjan, tekstit käsitellään nimettöminä. Kirjan tekijällä on sama lähdesuojaoikeus kuin journalistilla.

Onecoin näyttää kuolleen, mutta uusia verkostohuijauksia on jo kasvamassa. Samoin uusia uhreja. Tehkäämme palvelus heille.

tiistai 19. syyskuuta 2017

Elokuvissa vuonna 2000

Osui käteen vanha Elokuva-aitta 4/1968. Lehti oli elokuviin erikoistunut aikakauslehti, joka ilmestyi vuosina 1932-1968. Numero oli siis lehden viimeisiä. Kantta komistaa aikansa elokuvatähti Eero Melasniemi:

Elokuva-aitta 4/1968
Syy kirjoittaa lehdestä on kannessa mainittu juttu "Elokuvissa vuonna 2000". Yleensä tulevaisuuden ennusteet menevät poskelleen, mutta tässä tapauksessa osumatarkkuus on kohtuullisen hyvä.

Aira Ruishalme on kirjoittanut aloitusjutun, jonka ingressi hehkuttaa tulevaisuuden televisiota seuraavasti: "Omassa olohuoneessa, keskipisteessä sinä itse, kuvat kulkevat ohitse, ylitse, alitse, istut laiskanlinnassasi, valitset kiekosta ruutia, räminää, rakkautta, filmejä, jotka on lainattu filmistöstä niin kuin kirja kirjastosta".

Elokuvissa vuonna 2000: kuva täyttää koko huoneen.
Teksti kuvaa vuoden 2000 keskustelua naapurien kesken. Toinen on ostanut uuden television: se sijoitetaan huoneen keskelle ja kuva heijastuu kaikille seinille. Toisella on vielä se vanhanmallinen, mutta senkin koko on 2 x 2,5 metriä.

"Tuli hankituksi, eihän sitä olisi kuitenkaan voinut ennen pitkää lykätä tuonnemmaksi kun kaikilla kohta on. Ja kyllä se on sentään niin toisenlainen, kohta ei enää tarvitse lähteä olohuoneestaan mihinkään vaihtelua hakemaan, kun tämä entrovisio tekee elämyksen niin täydelliseksi".

Entrovisio? Taulutelevisiot alkoivat yleistyä vuoden 2000 jälkeen, mutta niiden koot olivat aluksi pieniä. Vasta nyt yleiseksi kooksi on vakiintunut 55-65 tuumaa, mutta yhä vieläkin kuva näkyy vain yhdellä pinnalla kerrallaan. Matkaa jokaisen seinän näyttöön ("entrovisio") on vielä 10-15 vuotta.

Sen sijaan elokuvien jakelu siirtyi sähköiseksi lähes jutun kuvaamaan aikaan. Filmejä ei tarvitse hakea mistään eikä lainata filmistöstä, sillä ne tulevat laajakaistalta napin painalluksella, ja tarjonta on rajatonta.

Matti Kassila, Raimo Hallama ja Irja Riuttu.
Mutta miten kehityksen uskottiin vaikuttavan elokuviin taidemuotona? Sitä kommentoivat jutussa ohjaaja Matti Kassila, Ateneumin kuvataiteen osaston rehtori Raimo Hallama sekä tavallinen katsoja, rouva Irja Riutu (melkein kuin "Rouva Ruutu" Yleltä).

Kassilan mielestä uusi tekniikka keventää elokuvien tuotantotekniikkaa, jolloin tarjonta monipuolistuu. "Silloin monet sellaiset tavoitteet, jotka nykyisin on sivuutettava, voitaneen toteuttaa. Tarkoitan koko asteikkoa opetuselokuvista eksklusiivisimpiin tyylikokeiluihin".

Monipuolistumista tapahtuikin, mutta suuren rahan Hollywood-tuotannot hallitsevat silti markkinoita. Tekniikka on vain lisännyt niiden näyttävyyttä ja kustannuksia.

Hieman arvoituksellisempi kommentti on tämä: "Ilmeisesti elokuvataide tulisi yhä intensiivisemmin jatkamaan kehitystään tiettyjen suppeiden aiheiden avaamiseksi syvyyssuuntaan. Johdonmukaisesti tämän kanssa rinnakkain on nyt jo selvästi nähtävissä uusi alue, taiteellisin ambitioin ja ammattinäyttelijävoimin tehty asiaelokuva. Tällainen mahdollisuus avaa aivan uudenlaiset näkymät elokuvan tulevaisuudelle. En pitäisi mahdottomana sitäkään ajatusta, että nämä elokuvat rakennettaisiin siten, että niitä voitaisiin katsoa jaksoittain niinkuin luetaan kirjaa".

Kuvaako Kassila tässä House of Cardsin ja Game of Thronesin kaltaisia sarjoja? Viittaus asiaelokuvaan jää kylläkin hämäräksi.

Raimo Hallama on huolissaan elokuvateatterien tulevaisuudesta. "Televisioruudun suureneminen ja tallennusmenetelmien kehittyminen saattavat hyvinkin johtaa siihen, että elokuvatattereiden lukumäärä vielä nykyisestään vähenee. Suomessa oli muutama vuosi sitten 620 elokuvateatteria, tällä hetkellä niitä on 355. Vähentumisen syynä on ollut televisiovastaanottimien yleistyminen ja television esittämien pitkien elokuvien sekä sarjaelokuvien suuri määrä."

Nyt tiedämme, ettei edes 20 tv-kanavaa ja rajaton tarjonta ole tappanut Suomesta elokuvateattereita. Niiden merkitys on kuitenkin muuttunut eikä elokuvan katsominen enää ole ainoa syy mennä teatteriin. 

"Mammuttielokuvia, elokuvataiteen historian merkkiteoksia ja ehkäpä myös pornoelokuvia esittäviä teattereita tuskin yleistelevisio koskaan korvannee" -- tämä meni kyllä pahasti metsään! Ajatuskin lähteä katsomaan pornoa teatteriin lähinnä naurattaa.

Hallama on huolissaan rahoituksesta. "Meillä eräät piirit haluaisivat, että elokuvataiteen kaikki edistämistoimenpiteet rahoitettaisiin elokuvatettereiden pääsylipuista perittävillä veroluontoilla maksuilla niin kuin Ruotsissa ja Tanskassa tällä hetkellä tapahtuu. Entä miten käy, jos elokuvateattereiden katsojamäärä laskee edellä kaavaillun teknisen kehityksen vuoksi? Syntyy tietenkin täydellinen kaaos elokuvataiteen edistämistoimenpiteissä. Minusta tuntuu, että Ruotsi ja Tanska kulkevat ohuella jäällä". Poliittinen huoli oli turha -- elokuvia rahoitetaan Suomessa edelleen julkisilla varoilla. 

Rouva Riuttu ihastuu ajatuksesta, että "jotkin erikoiselokuvat, kuten huippuluokan thrillerit tai opetusfilmit voitaisiin katsoa omassa olohuoneessa keskittyneesti, ilman ympärillä rapisevia karamellipusseja ja kuiskutuksien sihinöitä. Jos varsinkin opetuselokuvan voisi vielä hidastaa mistä haluaa, se palvelisi verrattomasti tarkoitustaan... Ehkä tulevaisuudessa asunto-osakeyhtiöt alkavat rakentaa asukkaiden käyttöön talon yhteisiä elokuvahuoneita, niin kuin nykyään rakennetaan uima-altaita". 

Ei tullut yhteisiä katseluhuoneita, sillä kotiteatterit tulivat jokaiseen olohuoneeseen. Niissä painotetaan kovasti monikanavaista ääntä -- seikka, josta yksikään ennustaja ei maininnut sanallakaan. Nykyään äänentoisto on keskeinen osa elokuvan tehoa.

Silti aika hyvin ennustettu vuonna 1968. Jos sinun pitäisi ennustaa elokuvien katselutapoja 32 vuotta tästä eteenpäin eli vuonna 2049, osuisitko näinkään lähelle?

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Apple pilasi iPadin - päivitysten laiminlyönti ei aina ole käyttäjän vika

Applen iPad oli ilmestyessään vuonna 2010 kuin taivaan lahja kaikille niille, joiden pitää päästä nettiin mutta jotka eivät halua perehtyä IT:n saloihin. Yksinkertainen, helppokäyttöinen laite, jossa ei ole tietoturvaongelmia.

Nykyinen iPad on kaikkea muuta. Kymmenen käyttöjärjestelmäversiota on tuonut valtavan määrän uusia ominaisuuksia (ns. feature creep), joista valtaosa on peruskäyttäjälle turhia. Osa on suorastaan haitallisia, koska ne tuhoavat alkuperäisen tabletin ajatuksen. Miksi Apple yrittää tehdä iPadistä läppärin korvikkeen? Ne, jotka tarvitsevat läppärin ominaisuuksia, hankkivat sellaisen -- ja saavat kunnon näppäimistön kaupanpäälle.

Niin, ne haitalliset ominaisuudet. Miksi iOS:n piti kopioida Windows-tableteista split screen -toiminto? Eikö tabletin idea ole juuri siinä, että käytetään vain yhtä sovellusta kerrallaan, ja vaihto niiden välillä on mahdollisimman helppoa. Kokemattomalta käyttäjältä Split screen, Picture-in-picture ja Slide over -toiminnot saattavat aktivoitua vahingossa, jolloin henkilö on yhtä hukassa kuin oikean tietokoneen kanssa.

Miksei laitteessa voisi olla helppokäyttöasetusta, joka poistaisi käytöstä kaikki uudet hienoudet ja palauttaisi tabletin pelkäksi tabletiksi? Asetus pitäisi vielä suojata PIN-koodilla, jottei osaamaton käyttäjä vahingossa poistaisi sitä.

Turhilla ominaisuuksilla on muitakin kielteisiä seurauksia. Ostin iPadin sen helppokäyttöisyyden vuoksi henkilölle, joka ei tiedä mitään tietokoneista, eikä haluakaan tietää. Hänellä ei liioin ole älypuhelinta eikä wifi-verkkoa. Kuvittelin, että 4G-malli toimisi täysin itsenäisesti ja ongelmitta.

Käydessäni tarkistamassa kesällä tilanteen hämmästyin: käyttöjärjestelmä oli jäänyt päivittämättä iOS 9.1-versiosta eteenpäin, koska uusimman päivityksen koko oli 1200 megatavua, eikä iPad suostu lataamaan näin isoja tiedostoja 4G:n yli.

iPad ei päivitä itseään 4G:llä.
Mitä helkkaria? Apple myy laitetta, jonka päivittäminen ei onnistu ilman wifi-yhteyttä. Jos kotona ei satu olemaan wifiä (tai älypuhelinta, josta saisi tukiaseman), päivitykset jäävät tekemättä. Eihän tämä näin voi olla. Seuraava, joka vaatii käyttäjiä päivittämään laitteitaan säännöllisesti tietoturvan varmistamiseksi, saa mennä päivittämään tämän iPadin iOS 11 -versioon.

Ilmeisesti Apple haluaa suojella asiakkaitaan ylisuurilta 4G-datalaskuilta eikä ota huomioon, että Suomessa mobiilidata on rajoittamatonta. Mitenkähän jenkit sitten päivittävät omia iPadejaan? Ei sielläkään kaikilla ole wifiä.

Herää toinenkin kysymys: miten tablet-koneen päivitys voi olla kooltaan 1,2 gigatavua?! Mitä tapahtui alkuperäiselle ajatukselle yksinkertaisesta nettipäätelaitteesta? Steve Jobs kääntyisi varmaan haudassaan, jos tietäisi miten hänen iPadinsä on pilattu (ja Pro-malleissa on jopa Windows-tableteista kopioitu kynä, jollaista Jobs halveksi).

Jos iPadit jäävät päivittämättä, siitä ei pidä syyttää laitteen omistajia vaan Applea.

Tietoturvasta vastaavan Viestintäviraston pitäisi vaatia 4G-iPadeihin punainen varoitustarra: "4G-mallin käyttö vaatii myös wifi-yhteyden". Siis nimenomaan käyttö, koska päivittämättömiä laitteita ei pidä käyttää.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Tietosuoja tekosyy tiedon salaamiselle eduskunnassa

Eduskunta poistaa tiedot virailijoista jokaisen päivän päättyessä, koska sillä ei ole oikeutta kerätä ihmisistä henkilörekisteriä. Näin perusteli eduskunnan hallintojohtaja outoa käytäntöä eilisissä uutisissa (mm. Demokraatti, Helsingin Sanomat).

Samassa uutisessa kerrotaan, että asiakirja-aineistoa toimitetaan vain paperimuodossa, koska "tietoturva-asiantuntijan mukaan digitaalisesti luovutettu aineisto saattaisi sisältää tietoturvaan vaikuttavia metatietoja".

Voiko eduskunnan virkamies vakavissaan väittää tällaista? Eikö eduskunnassa ole koskaan kuultu tekstitiedostoista? Takuuvarmasti asiakirjat voidaan muuntaa tekstimuotoon napin painalluksella, eikä mikään tietoturva vaarannut pätkän vertaa. Jos tällaista toimintoa ei vielä ole, sen koodaaminen on pikkujuttu.

Yritykset joutuvat tekemään valtavia tietojärjestelmäuudistuksia tietosuojalakien vuoksi, koska niiden on kyettävä luovuttamaan asiakkaan tiedot hänelle itselleen. Uuden tietosuojalain myötä tiedot pitää luovuttaa sähköisessä muodossa, vieläpä mahdollisuuksien mukaan rakenteisina, jotta henkilö voi siirtää ne toiseen järjestelmään. Eikö eduskunta todellakaan pysty tuottamaan yksinkertaista tekstitiedostoa?

Mitä ilmeisemmin kyse ei ole tietoturvasta, vaan vanhasta hallintokulttuurista. Tietoja ei haluta antaa. Tietosuoja ja tietoturva ovat tekosyitä, joilla voi puolustella salaamista ja kieltäytymistä. Ne kertovat enemmän hallintokulttuurista ja asenteesta kuin laista tai tietoturvasta.

Mutta jos jälkimmäinen väite on puppua, pitääkö ensimmäinenkään paikkansa?

Eduskunnassa kävijöistä muodostuva nimilista täyttää henkilötietolain määritelmän (melkein mikä tahansa lista täyttää) ja laki kieltää tarpeettomien henkilötietojen keräämisen. Tieto eduskunnassa käyneistä lobbareista ja muista vaikuttajista on kuitenkin demokratian ja läpinäkyyvyden kannalta oleellinen asia. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan tiedot ovat vieläpä julkisia.

Uuden tietosuojalain mukaan rekisterin perustamiseen riittää rekisterinpitäjän "oikeutettu etu". En ole juristi vaan insinööri, mutta ihmettelen jos tässä kyseistä etua ei ole olemassa.

GDPR:n tarkoitus on harmonisoida eri EU-maiden tietosuojalakien soveltaminen (olkoonkin, että tavoite on idealistinen ja vesittyy jo asetuksessa itsessään, kun lapsen ikärajan määrittely jätettiin kansalliseen harkintaan). Jos eduskunta katsoo, ettei sillä ole oikeutta säilyttää vierailijoiden tietoja, sitä ei voi olla muidenkaan maiden parlamenteilla. Olisi kiinnostavaa tietää, miten avoimia muut maat tässä suhteessa ovat.

Tiedot ovat julkisia, joten henkilörekisterin voisi välttää kokonaan julkaisemalla tiedot päivän päätteeksi eduskunnan web-sivulla. Jokainen asiasta kiinnostunut kansalaisjärjestö tai toimittaja voisi itse seurata, keitä lobbareita eduskunnassa käy.

Eikä tarvitse odotella eduskunnan hallintojohtajan päätöksiä -- jokainen edustaja voisi julkaista listan omista lobbareistaan/vieraistaan. Kuka lähtee avoimuuden edelläkävijäksi?

Lisäys 20.9.2017: Professorin mielestä tietosuoja ei velvoita hävittämään vierailijalistoja, päinvastoin tiedot ovat julkisia ja ne tulisi arkistoida.

maanantai 4. syyskuuta 2017

Sano EI kapitalismille, mutta älypuhelin on ihan OK

Osuin lauantaina 2.9.2017 Helsingin keskustassa mielenosoitukseen, jossa marssijat vastustivat... no jaa, melkein mitä tahansa. Kylteissä vaadittiin mm. leikkausten lopettamista, parempaa sosiaaliturvaa ja vammaistukea, oikeuksia eläimille ja naisille, karkotusten pysäyttämistä (Stop deportations) ja kaikkea muutakin. Sinänsä näppärää, että kaikki tyytymättömät osallistuvat samaan Joukkovoima -mielenosoitukseen, jolloin selvittiin yksillä järjestelyillä.

Yksi kylteistä oli arvoituksellinen:

Mitähän tässä vastustetaan?
Tulkitsen, että kyltti haluaa herättää keskustelua ns. chemtrails-ilmiöstä ja siihen liittyvästä salaliitosta. Saatan toki olla väärässä. Tai sitten kyltin kantaja on.

Sen sijaan tämän mielenosoittajan viesti oli selkeä:

"Sano EI kapitalismille".
Hieman hänen perässään tuli iskulauseita huutava isä, jolla oli pyörän etuvaunussa kaksi lasta. Pikkusiskoa kiinnosti kädessä oleva ilmapallo, isoveli katseli isokokoisen älypuhelimen näytöltä ilmeisesti lastenohjelmaa. Hän oli täysin uppoutunut puhelimen virtuaalimaailmaan eikä välittänyt ympärillään kuohuvasta mielenosoituksesta.

Isä ei selvästikään sanonut ei kapitalismille, pojasta puhumattakaan (kyltistä päätellen isä vastusti sotea). Luultavasti myös kuvan kapitalismin vastustajalla oli taskussaan älypuhelin. Voiko vastustaa kapitalismia ja silti käyttää älypuhelinta? Olisiko sosialismi (vai mikä nyt sitten onkaan kapitalismin vastakohta) voinut tuottaa älypuhelimen kaltaisen kuluttajatuotteen?

Eivätkö nuoret näe mitään ristiriitaa siinä, että mellakoivat Hampurissa kapitalismia vastaan ja kuvaavat samalla itseään iPhonella, joka on kaikista älypuhelimista trendikkäin ja kapitalistisin (sekä kuvainnollisessa että rahallisessa merkityksessä)?

En tiedä, mitä kuvan naamioitunut mielenosoittaja vastusti: kapitalismia sinänsä, markkinataloutta vai ainoastaan yritysten ylivaltaa päätöksenteossa. Mutta yleisesti ottaen on hieman lyhytnäköistä vastustaa asioita, joita itse käyttää. Markkinataloudessa asioista eivät päätä kasvottomat suuryritykset vaan kuluttajat. Jokainen ostopäätös on valinta markkintalouden puolesta.

Älypuhelin on kouluesimerkki markkinatalouden toimivuudesta. Laitteet levisivät nopeasti kaikille käyttäjille -- ei suinkaan valtion päätöksellä tai yritysten vaatimuksesta, vaan aidosta ostohalusta. Asiakkaat saivat, mitä halusivat. Mitä suuremmat markkinat, sitä alhaisemmat hinnat ja paremmat palvelut. Älypuhelin ei olisi mitään ilman appseja, palveluita ja ekosysteemeitä. Eikö tämä kaikki ole markkinataloutta puhtaimmillaan? Älypuhelin on markkinatalouden helmi.

Voi tietysti kysyä, ovatko älypuhelimet ylipäätään tarpeellisia, ja miten paljon niiden valmistus tuhlaa luonnonvaroja tai riistää huonosti palkattuja aasialaisia. Mutta jälleen kerran länsimainen kuluttaja voi katsoa peiliin: miksi minä sitten ostan näitä puhelimia? Eikö se ole oma valintani?

Twitterissä minulle lähetettiin linkki neuvostoliittolaiseen keksijään (Leonid Kupriyanovich), joka Wikipedian mukaan kehitti "automaattisen radiopuhelimen" jo 1950- ja 60-lukujen vaihteessa. Ehkä matkapuhelin keksittiinkin Neuvostoliitossa eikä USA:ssa 1970-luvulla, kuten tähän asti on esitetty.

Markkinatalouden puuttuessa Neuvostoliiton keksintö ei koskaan levinnyt laajempaan käyttöön. Siitä ei tullut kuluttajatuotetta. Parhaimmillaankin laitteita olisi hankittu politbyroon ja nomenklaturan käyttöön, jolloin niiden yksikköhinta olisi jäänyt kauas tavallisen kansalaisen ulottumattomiin. Keksinnöstä ei ole paljon hyötyä, ellei sitä tuotteisteta halukkaiden saataville.

Kärryssä ollut poika katseli älypuhelimesta todennäköisesti länsimaista lastenohjelmaa. Puhelin oli luultavasti täynnä länsimaisia appseja, jotka oli ladattu ilmaiseksi tai muutaman euron nimellisellä hinnalla. Ainakin tässä esimerkissä markkinatalous siis toimi.

torstai 31. elokuuta 2017

Suuresta digisiirtymästä ensi yönä 10 vuotta

Ensi yönä tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta suuresta digisiirtymästä. Yöllä 31.8-1.9.2007 antenniverkon analogiset tv-lähetykset lopettiin ja kaikkien antennitalouksien oli hankittava digiboksit. Tänään asia tuntuu merkityksettömältä, mutta runsas 10 vuotta sitten siitä kiisteltiin ahkerasti ja vastustuksen vuoksi siirtymää lykättiin (alunperin sen piti tapahtua 1.1.2007). Digitalisoinnin myötä piti käynnistyä television uusi aikakausi, joka toisi uusia kanavia ja tietoyhteiskuntapalveluita jokaiseen vastaanottimeen.

Suomen halu ehtiä ensimmäisenä maana digitaalisen television aikaan toteutui, mutta mitään hyötyä siitä ei ollut. Nokia oli jo ajat sitten keskittynyt matkapuhelimiin ja televisio siirtyi yhä enemmän nettiin. Kotien laajakaista kiinnosti, ei digi-tv. Digiboksit olivat satojen miljoonien investointi, jonka käyttöaika jäi hyvin lyhyeksi. Samaan aikaan alkoi taulutelevisioiden vallankumous ja jo seuraavana vuonna pääsimme katsomaan Pekingin olympialaisia teräväpiirtona (siis ne pääsivät, joilla oli siihen laitteet -- tavallisella digiboksilla HD-aikaan ei ollut asiaa).

Palautettuja digibokseja Verkkokauppa.comin hyllyssä 22.12.2016.
Eipä ihme, ettei kukaan näin merkkipäivänä halua muistella koko asiaa. Edes Yle, jolle digitalisointi oli tuolloin kaikkein tärkein asia, ei näytä noteeraavan asiaa, vaikka 10 vuotta sitten se pyöritti kanavillaan digi-tv-tietoiskuja. Niissä luvattiin paljon uutta tarjontaa ja muistutettiin katsojia digisovittimen hankinnasta.

Vuoden 2007 aikana tunteet kävivät kuumana mm. siksi, että Yle kielsi tv-signaalinsa muuntamisen analogiseksi. Keskusdigibokseja ei sallittu, kaikkien piti hankkia oma laite, jotta "lisäpalvelut" eivät kärsisi. Jo tulossa olevasta teräväpiirrosta ei saanut puhua, vaikka kaikki tiesivät hankittavan tekniikan olevan jo vanhentunutta. Ylen toimitusjohtaja Jungner joutui digi-tv:n puhemieheksi. Helmikuussa 2008 Taloussanomien haastattelussa hän tyrmäsi teräväpiirron hifistien jutuksi.

Digitalisoinnin piti aloittaa television kultakausi, mutta se taisikin johtaa kauden päättymiseen. Ainakin Nelosen ohjelmajohtaja  Sairanen sijoittaa television kultakauden suurta digisiirtymää edeltäneisiin vuosiin. Kanavien määrä kyllä moninkertaistui -- juuri niillä suurilla jenkkikanavilla, joita vastaan digitalisointia lähdettiin tekemään -- mutta katsominen lisääntyi paljon vähemmän. Tuloksena oli halpoja tosi-tv-tuotantoja, pitkiä mainoskatkoja ja sekä Maikkarin että Nelosen talousahdinko. Alan juhlavista vakuutteluista huolimatta kävi juuri niin kuin oli pelättävissä.

Televisio digitalisoitui siirtymällä nettiin ja nyttemmin älypuhelimiin. Koko broadcast-malli vaikuttaa nyt vanhentuneelta ajatukselta. Ihmiset haluavat itse päättää, mitä katsovat ja milloin. Suomen televisioala jäi kansainvälisen sisältö- ja tekniikakehityksen alle. Ylen viidestä kanavasta on jäljellä enää kolme.

Jotain on sentään jäljelläkin: teksti-tv, joka aloitti jo 1981 (sic!), toimii yhä digitelkkareissa. Grafiikka on alkuperäisen karkeaa ja käyttö alkeellista. Alkuperäisiä lienevät myös sen käyttäjät.

Mutta missä viipyvät ne luvatut vuorovaikutteiset tv-mainokset, joissa voi pelata tuotteen hintaa alaspäin tai mahdollisuus klikata juontajan mekkoa ja nähdä kaupan, mistä se on ostettu -- ehkä jopa tilata itselle samanlaisen? Niitä ei edes nettitelevisio ole toteuttanut.

Kuva lisätty 7.9.2017.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Delete - kun tekoäly ottaa vallan

Elisaviihteen ilmoitus poistaa yli kaksi vuotta vanhat tallenteet on pakottanut katsomaan pilvessä pitkään odottaneita sarjoja ja elokuvia. Mukana on ollut löytöjä, kuten Foxilla 15.6.2015 esitetty Katastrofileffa: Delete (Delete, 2011).

Ilmeisesti kaksiosaisesta minisarjasta System meltdown koostettu elokuva käyttää tuntemattomia näyttelijöitä eikä ole iso Hollywood-tuotanto, mutta se näyttää kokoaan suuremmalta ja näyttelijätyö on laadukasta. Ei siis mikään halpistuotanto, kuten monet muut.

Tekoäly ottaa vallan.
Perusasetelma on nähty ennenkin (esim. Eagle Eye): tekoäly ottaa vallan ja uhkaa koko ihmiskuntaa. Tuttu juttu siis, mutta erityisen ajankohtainen juuri nyt, kun keskustelemme robottiautoista ja tekoälyn vaaroista.

Elokuvassa tekoäly syntyy itsestään, sillä kun nettiin on kytketty riittävän monta tietokonetta, rakennelma alkaa muistuttaa aivoja. Samaa ideaa käytti Arthur C. Clarke, jonka novellissa "Dial F for Frankenstein" tekoäly syntyi puhelinverkon varaan. Syntymän merkkinä kaikki maailman puhelimet pärähtivät soimaan yhtä aikaa 1.12.1975. Jos netti olisi ollut olemassa kirjoitushetkellä 1964, Clarke olisi varmasti käyttänyt sitä. Kiinnostavaa on, että Clarke ajoitti älyn syntymisen 10 vuotta tulevaisuuteen -- vähän kuten me nyt.

Kun tekoäly ottaa vallan, pelastus on vanhassa teknologiassa. Päähenkilöt ajavat modernia autoa, jossa on navigaattori ja etädiagnostiikka. Tekoälyn päästyä autoon se tekee parhaansa päästäkseen lopullisesti eroon sankareista. Heidän pelastuksensa on syrjäkadulta löytyvässä vanhassa jenkkiromussa, jossa suunnilleen ainoa sähkölaite on C-kasettisoitin.

Tekoäly pystyy käyttämään ympärillämme olevaa teknologiaa ihmisten vakoiluun ja kiristämään heitä, mikä tuo jännitettä elokuvaan.

Valvontakamerat voivat salakuunnella ihmisiä lukemalla huulilta. Tuttu juttu jo Avaruusseikkalu 2001 -elokuvasta.
Hauskassa kohtauksessa toimittaja murtautuu taloon, jolloin hyvisten puolella oleva FBI-agentti nuhtelee häntä. Mutta maailman ajautuessa kaaokseen murtautuminen on pikkujuttu:

"Nyt on maailmanloppu".
Vastasyntyneen tekoälyn pahuudelle on ymmärrettävä selitys:


Niin - minkälaisen kuvan ihmiskunnasta saisi pelkkien nettikeskustelujen perusteella?
Toinen selitys on siinä, ettei tekoäly ole vielä ehtinyt oppia inhimillisyyttä. Vaikka Daniel Gerson, hakkeri ja elokuvan päähenkilö, on hengenvaarassa, hän haluaa oppia tuntemaan tekoälyn ja uskoo sen kehittyvän hyvään suuntaan.

Sitä odotellessa tekoäly tunkeutuu junien ohjauskeskukseen ja lähettää matkaan myrkyllisellä kaasulla varustetun tavarajunan.

Etäohjattu veturi tekoälyn hallinnassa.
Viimeistään elokuvan nähtyään alkaa pohtia, onko liikenteen automatisointi sittenkään kovin fiksua. Suomen rannikolle luodaan alue automaattisten laivojen testiajoa varten, Lapissa on ajoratoja robottiautoille ja Boeing kehittää autonomisia lentokoneita.

Miksi pyrimme kaikin keinoin eroon ihmisistä? Onko kaikki uhrattava tehokkuuden ja taloudellisen voiton alttarille? Ei tarvitse pelätä tekoälyä ja singulariteettia -- rikolliset, kyberhyökkäykset tai tahattomat verkkohäiriöt voivat syöstä ympäristön kaaokseen liiallisen automatisoinnin vuoksi.

lauantai 26. elokuuta 2017

Tiedustelulaki ja terroristit

Turun puukotustapauksen jälkeen tiedustelulaki on noussut huomion keskipisteeseen. Onpa harmi, että isku osui juuri tähän aikaan, kun eduskunnan pitäisi aloittaa lain käsittely. Nyt tunteet ja faktat sekoittuvat ihmisten mielissä ikävällä tavalla ja Enbusken kaltaiset kommentoijat ottavat aiheesta kaikki provoilut irti ("miksei poliisi voisi katsella kun vedät käteen"), vaikkeivät ole perehtyneet sen paremmin lakiehdotukseen kuin asian taustoihinkaan.

Tiedustelulaki ei ole anti-terrorismilaki eikä myöskään kansan urkintalaki. Tiedustelun kohteena voi olla vain maan rajat ylittävä liikenne (joo tiedän, ettei sen määrittely ole helppoa). Suomi havahtui lain tarpeeseen Snowdenin paljastusten ja UM:n vakoilun jälkeen vuonna 2013, jo ennen Euroopan terrori-iskuja. Valmisteluvaihe on ollut pitkä ja perusteellinen, aiemmin kriittinen LVM jopa kehuu lausunnossaan prosessia ("Liikenne- ja viestintäministeriö antaa tunnustusta ministeriöille mietintöjen perusteellisesta sekä läpinäkyvästä valmistelusta"). Silti eri tahot näkevät ehdotuksessa myös paljon avoimia ja korjattavia kohtia. Siksi meillä onkin eduskunta, joka tekee vielä muutoksia lakiin. Tuskin ne ainakaan kiristyksiä ovat.

Laki olisi pitänyt säätää vuosia sitten, mutta ne samat kansanedustajat, jotka nyt kiirehtivät lakia, halunneet kuullakaan asiasta vaan keskittyivät Ruotsin FRA-lain pilkkaamiseen. Jos lailla nyt on kiire, se johtuu yksin eduskunnasta.

Kiireelliseksi julistaminen toisi lain voimaan ensi vuonna, muussa tapauksessa se lykkääntyy seuraavaan vuoteen. Vuosi on pitkä aika, mutta tuskin ratkaiseva kaiken sen viivyttelyn jälkeen, mitä kansanedustajat ovat tähän asti harrastaneet. Sen verran luotan poliisiylijohtaja Kolehmaiseen, että uskon poliisin kiirehtivän lakia hyvästä syystä.

Yleinen argumentti lakia vastaan on, ettei se ole estänyt terrori-iskuja Ruotsissa, Ranskassa tai Belgiassa. Tässä on luonnollinen näköharha: tiedämme vain onnistuneet iskut, emme niitä, jotka tiedustelun (perinteisen tai tietoliikenteen) ansiosta on saatu paljastettua ajoissa.

Muutamia poikkeuksia on, kuten tämä Hesarin uutinen 21.12.2016. Todennäkinen isku Strasbourgin joulutorille onnistuttiin estämään salattuja viestejä nappaamalla ja asemyyjäksi soluttautumalla. Ei siis pidä paikkaansa, että salaus tekisi tiedustelulain turhaksi.

Turun tapahtuman jälkeen Supo ilmoitti saaneensa varoituksen tekijästä jo vuoden alussa, mutta tietoa ei pidetty riittävän uhkaavana. Tästä voisi käänteisesti päätellä, että Supon seuraamat 350 epäiltyä ovat vielä vaarallisempia kuin Abderrahman Meckah. Ajatus on pelottava.

Huono ajoitus: Hesarin kansi päivää ennen iskua. 
Monet eurooppalaiset terroristit ovat olleet poliisin seurantalistalla. Siitä päätellen on turha antaa poliisille lisää valvontaoikeuksia, kun näitäkään epäiltyjä ei pystytä valvomaan. Mutta asia ei ole ihan niinkään.

Miten poliisi voisi valvoa terrorismista epäiltyä? Demokraattisessa yhteiskunnassa poliisilla on vain vähän keinoja seurata henkilöä, joka ei ole vielä syyllistynyt mihinkään. On mahdoton ajatus, että Supo laittaisi etsivän seuraamaan jokaista 350 tarkkailemaansa henkilöä. Täydellinen miesvartiointi on mahdotonta jo siksikin, että Supolla on puolet vähemmän etsiviä kuin seurattavia. Ja kuten Turussa nähtiin, iskijä saattaa tulla ihan muualta.

Tässä tiedustelulaista voisi olla apua. Se mahdollistaa (joskin hyvin rajallisesti) sähköisen viestinnän seuraamisen ilman konkreettista rikosepäilyä. Tietoliikenteen seuranta voidaan automatisoida, joten se on edullista. Epäiltyjen viestintä tai ulkomailta tulevat ohjeet olisivat tärkeitä tietää. Nyt poliisilla ei ole pääsyä niihin.

Turun isku tuskin jää viimeiseksi. Emme vielä tiedä yksityiskohtia, mutta viiden henkilön pitäminen tutkintavankeudessa vihjaa, ettei Meckah toiminut ihan itsenäisesti. Jos iskuja tulee lisää, poliisille halutaan ehkä oikeus seurata myös terrorismista epäiltyjen keskinäistä liikennettä Suomen rajojen sisäpuolella.

Kansanedustajat ratkaisevat, miten paljon lakien pitää muuttua, jos turvallisuustilanne muuttuu. Oikeus elää ilman pelkoa ja väkivallan uhkaa on perusoikeus sekin. Tiedustelulaki ei ratkaise ongelmaa, mutta antaa poliisille yhden uuden työkalun.

Disclaimer: olen lain suhteen "kokemusasiantuntija", sillä olen seurannut sen vaiheita alusta lähtien (oikeastaan jo paljon aikaisemminkin, FRA-lain tullessa), mutta en ole osallistunut valmisteluun enkä millään tavalla työni puolesta sidoksissa lakiin tai sen vastustamiseen. Siksi mielipiteeni ovat riippumattomia.

lauantai 19. elokuuta 2017

Tekijänoikeus rajoittaa Ylen podcasteja, mutta Areena kiertää ne

Törmäsin pitkästä aikaa tekijänoikeusasiaan. Takavuosina niitä oli paljon, kun järjestöt rahastivat ihmisiä taksien radiosoiton tai tietokonedatan tallennusvälineiden varjolla. Mutta sitten tuli piratismi ja kun luin 10.3.2017 Hesarin juttua siitä, miten välttyä jäämästä kiinni, sympatiani olivat jo melkein tekijänoikeusjärjestöjen puolella.

Näin lataat laittomasti jäämättä kiinni, Hesari neuvoo.
Kuuntelen usein Ylen mainioita podcasteja, joissa jaetaan aiemmin lähetettyjä keskusteluohjelmia tiedostoina älypuhelimen soitto-ohjelmaan. Offline-kuunteluna ohjelmat toimivat vaikkapa lentokoneessa tai ulkomailla pitkiä matkoja ajaessa.

Podcasteja joka lähtöön, myös Ylen puheohjelmia.
Olen käyttänyt mm. Pocket Cast -sovellusta, joka ilmoittaa uusista jaksoista ja tekee niiden lataamisen sekä kuuntelun helpoksi. Suosittelen! Radio on nimittäin Ylen parasta julkista palvelua, vaikka televisio varastaakin yleensä päähuomion itselleen.

Aristoteleen kantapää toimii mainiosti podcastina.
Mutta mutta: tekijänoikeussyistä podcasteina ei voi jakaa mitään musiikkia sisältävää ohjelmaa. Käsittääkseni tämä johtuu Ylen tekemistä sopimuksista Teoston ja Kopioston kanssa. Ne sallivat vain musiikin suoratoiston, mutta eivät tallentamista vastaanottimeen.

Aikana, jolloin data siirtyy lähettimestä vastaanottimeen mitä moninaisimpia reittejä, bittejä reitittäen ja niitä tilapäisesti välimuistiin tallentaen, ohjelman tallennuksen estäminen tuntuu hölmöltä. Kysehän ei ole yksittäisen musiikkitiedoston tallentamisesta, vaan kokonaisen ohjelman puskuroinnista levylle myöhempää kuuntelua varten. Tällainen tallentaminen on pikemminkin teknistä välikopiointia, jolla ei ole tekijänoikeudellista merkitystä.

Kuuntelijan (ja oikeuksien käytön) kannalta ei ole mitään eroa sillä, tuleeko ohjelman lähetys Ylen palvelimelta on-demand pyydettynä vai onko ohjelma automaattisesti haettu älypuhelimen muistiin toistoa varten. Tai no, onhan sillä eroa, kuten juuri offline-kuuntelun ja uusista jaksoista ilmoittamisen näkökulmasta, mutta ne eivät liity mitenkään tekijänoikeuteen. Sitäkin enemmän ne liittyvät kuuntelijan mukavuuteen.

Uudet ja vanhat jaksot kuultavissa vain Ylen sivulla.
Olisin kaivannut podcasteina maisteri Lindgrenin mainioita musiikkiesitelmiä, joita voi kuunnella Ylen sivulta. Tarjolla ovat myös vanhat jaksot, joten ero podcasteihin on mitättömän pieni. Tai oikeastaan hyvinkin iso, sillä web-sivulla oleva soitinohjelma toimii esimerkiksi Samsungin selaimella niin huonosti, ettei tunnin kestävää jaksoa voi kelata eteen- eikä taaksepäin. Jos sivu häviää selaimesta, kuuntelu pitää aloittaa alusta. Pöytäkoneella tai Chrome-selaimella toimii paremmin.

Maisteri Lindgrenin soittama musiikki on lähinnä katkelmia vanhasta klassisesta musiikista. Niillä ei ole samanlaista kaupallista arvoa kuin päivän hiteillä. Itse asiassa niillä ei ole mitään arvoa, ja suoja-aikakin on umpeutunut, sillä tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta. Jäljellä ovat vain esittäjien lähioikeudet, nekin EU-pidennyksen jälkeen 70 vuotta, ja niitä Kopiosto suojelee kuin karhuemo pentujaan.

Onneksi Ylen Areena -palvelussa on sisäänrakennettu podcast-ominaisuus. Kirjautumalla palveluun ja merkitsemällä ohjelmiaan suosikeiksi Areena itse näyttää uudet jaksot ja kuuntelu kelauksineen onnistuu myös Android-puhelimella.

Yle Areenan oma podcast.
Kopiosto on tyytyväinen, koska ohjelmatiedosto tallentaan Ylen palvelimella eikä käyttäjän laitteessa. Käyttäjä on tyytyväinen, koska saa saman palvelun (sans offline-kuuntelu) kuin podcastina.

Jakson kuuntelu -näyttö.
Ylekin on tyytyväinen, kun saa laadukkaille asiaohjelmilleen lisää kuulijoita.

Mutta ei tässä mitään järkeä ole.

perjantai 11. elokuuta 2017

Lähimaksu ja Applen suljettu ekosysteemi

Viime viikolla uutisoitiin Applen tuovan Apple Pay -maksujärjestelmänsä Suomeen.

Helsingin Sanomat 3.8.2017
Hesarin uutinen perustui Kauppalehteen, joka kirjoitti asiasta vielä rohkeammin:

Kauppalehti: "Apple Pay vie lähimaksupalvelulla pankeilta asiakkaita"
Uutisen ingressin mukaan Perinteisen pankkien on vaikea kilpailla niiden reviirille saapuvien suuryritysten kanssa. Voi olla, mutta toivokaamme niille kuitenkin menestystä IT-jättejä vastaan. Google, Facebook, Apple ja Microsoft ovat kaappaamassa itselleen paljon alueellista bisnestä, joka ei kuulu niiden alkuperäiseen toimialaan. Se, että jätit kasvavat entistä suuremmiksi, hyödyttää lähinnä osakkeenomistajia ja USA:n kansantaloutta. Applea eivät eurooppalaisten omat järjestelmät näytä kiinnostavan, edes hätäpaikannuksessa.

Panin merkille, miten moni Apple-fani hehkutti tyytyväisyyttä uutisen vuoksi. Nyt päästään maksamaan ostoksia iPhonen lähimaksulla, hienoa!

Vähemmän hienoa on se, että Apple on estänyt kilpailijoiden pääsyn puhelimiinsa ja varannut NFC-käytön vain omalle palvelulleen. Sekä OP:n että Nordean vastaavat lähimaksupalvelut toimivat jo Androidissa. Itselläni on vuoden verran kokemusta Nordea Pay -tekniikasta ja se toimii mainiosti. Maksun voi suojata sormenjäljellä (puhelimen lukitus) eikä 25 euron maksurajoitusta ole.

Lähimaksu on toiminut Android-puhelimissa jo vuoden.
Nordean ilmoituksen mukaan ohjelma ja maksutekniikka on kehitetty Suomessa, mikä on peukutuksen arvoinen asia sekin.

Nordea Pay veloittaa maksut suoraan pankkitililtä. Applen järjestelmässä on yhtiö itse toimii välittäjänä. Kauppias ei näe asiakasta, mikä Applen mukaan suojaa ostajaa epärehellisiltä kauppiailta. No, ne eivät koskaan ole Suomessa olleet ongelma.

Applen mallissa kaikki raha kiertää yhtiön itsensä kautta. Apple lupaa, ettei se seuraa asiakkaidensa ostoksia. Houkutus on varmasti kova, sillä tiedot ovat erittäin arvokkaita, eikä Apple ole erityisen avoin keräämänsä asiakasdatan suhteen. Toisin kuin Google, se ei esim. näytä käyttäjästään keräämiä sijaintitietoja.

Apple on maailman arvokkain yhtiö, jolla on kassassa ylimääräistä rahaa Suomen valtion useamman vuoden budjetin verran. Kasvamisen pakko saa yhtiön laajentumaan yhä uusille alueille. Pieni siivu kaikista maksutapahtumista tekisi siitä entistä suuremman.

En pidä tällaista kehitystä toivottavana, etenkin kun se tapahtuu kilpailua estämällä. Ihmettelen, miksi moni Apple-fani ummistaa silmänsä Applen kyseenalaisilta kilpailutavoilta, vaikka muuten kannattaa avoimmuutta ja kilpailua.

Yksi perustelu on tietoturva ja yleinen käytettävyys. Apple on osoittanut, että suljettu ekosysteemi toimii, vaikka näyttääkin asiakkaalle kalliilta. Kun Apple hallitsee laitteistoa, käyttöjärjestelmää sekä tärkeimpiä sovelluksia ja palveluita, se pystyy paketoimaan kaiken siististi yhteen.

Mutta ehkä tämä periaate toimisi muuallakin? Ehkä VR:n ekosysteemi kannattaisi pitää VR:n hallinnassa eikä pakottaa avaamaan sitä kilpailulle? Kilpailua tulee joka tapauksessa lentoliikenteen, bussien ja yksityisautoilun puolelta (vastaavat tässä tapauksessa muita laiteympäristöjä). Ehkä Apple-käyttäjän omakin toimiala toimisi paremmin ilman aitoa kilpailua?

Ristiriita on samanlainen niillä nuorilla, jotka lentävät ulkomaille G20-kokouksiin mellakoimaan markkinataloutta ja suuryrityksiä vastaan -- mutta käyttävät itse merkkivaatteita ja kuvaavat kaiken uusimmalla iPhonella livenä nettiin.
Website Security Test