torstai 30. elokuuta 2012

IMEI-koodin varassa

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi eilen, miten rosvot ovat alkaneet kopioida puhelinten IMEI-koodeja kännykästä toiseen. Näin ne pystyvät hämäämään poliisin telekuuntelua ja -valvontaa (puhelimen sijaintikyselyä ja soittotietoja). Kovan luokan rikolliset saattavat kloonata IMEI-koodeja toisista puhelimista ja näin sivulliset voivat tulla sotketuksi mukaan huumejuttuun.

IMEI-koodiin joudutaan turvautumaan silloin, kun telekuuntelun kohde käyttää pre-paid-liittymää.  Tavalliseen telekuunteluun riittää kohteen puhelinnumero (tai oikeammin IMSI-koodi). 

Vaara siitä, että tavallinen kansalainen tulisi vahingossa tuomituksi huumekuriirin sijaan, on kuitenkin vähäinen. Syytteeseen tarvitaan paljon muutakin kuin puhelimen IMEI-koodi, tuomiosta nyt puhumattakaan. Näyttönä rikoksesta pitäisi olla myös puhelun sisältö (poliisilla on äänitietokanta tunnetuista rikollisista) ja puhelimen sijainti soittohetkellä.

Jo käytössä olevan IMEI-koodin vaihto puhelimeen luulisi olevan riski myös rikolliselle itselleen. Miksi ei yksinkertaisesti luoda uutta, fiktiivistä koodia? Se on aivan helppoa. Teknisesti jopa pelkkiä nollia sisältävä koodi kelpaisi, mutta tietoturvasyistä operaattorit eivät hyväksy tällaisia puhelimia verkkoonsa.

On tärkeää, ettei teknisille todisteille anneta liian suurta painoarvoa, sillä tilanne elää koko ajan tekniikan kehittyessä. Aiemmin luotettavina pidettyjä koodeja voidaan kiertää ja väärentää. IMEI:n tapauksessa tarvittavan kopiointilaitteen saa internetistä noin sadalla dollarilla, joskin se toimii vain vanhemmissa puhelinmalleissa.

Tarvitaan myös uusia suojakeinoja. Operaattorin pitäisi havaita ja rekisteröidä puhelimet, joilla on sama IMEI-koodi ja viimeistään pakkokeinoja käytettäessä varmistaa, ettei sekaannusvaaraa ole.

Oikeusturvan säilyminen vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta niin lainsäätäjältä kuin rikoksia tutkivalta poliisiltakin.

maanantai 27. elokuuta 2012

Meistä jokaisessa asuu pieni pankkiiri

Helsingin Sanomissa oli 5.8.2012 yleisönosastokirjoitus otsikolla On aika lopettaa pankkiirien yksinvalta. Kirjoittajan mukaan "ei ole oikein, että eri maiden hallitukset ja eduskunnat joutuvat tanssimaan pankkiirien pillin tahdissa... on korkea aika siirtyä rahan vallasta kansanvaltaan".

Kansalaiset ovat antaneet vallan pankkiireille, koska he arvostavat taloudellista hyvinvointia enemmän kuin poliittisia aatteita. Tuloneuvotteluissa jokainen palkansaaja pyrkii maksimoimaan oman etunsa. Vaaleissa äänestetään parin vuoden välein, mutta lompakolla äänestetään joka päivä.

Rahankäyttöön liittyvillä valinnoilla delegoimme valtaa pankkiireille. Ostamme sieltä, mistä saamme halvimmalla, jotta meille itsellemme jäisi mahdollisimman paljon. Meistä jokaisessa asuu pieni pankkiiri.

Oma etu muuttuu helposti ahneudeksi. Juuri äsken myyjä vei 20 000 euroa kassakaapista ja aikoi paeta maasta. Nainen kavalsi Espoon Oilersista 200 000 euroa ja yritysjohtaja satoja tuhansia euroja. Kukaan heistä ei kavaltanut rahoja siksi, ettei olisi tullut toimeen palkallaan. Yleensä kavalletut rahat menevät makeaan elämään.

Kaikki kolme uutista olivat mediassa viikon aikana. Sen voi selittää sattumalla, eikä kolme tapausta vielä ole kovin paljon. Mutta kuinka moni haluaisi tehdä samoin, jos siihen olisi mahdollisuus tai jos kiinni jäämisen riski olisi riittävän pieni?

Jos siis haluat lopettaa pankkiirien yksinvallan, aloita itsestäsi.

Lisäys 6.11.2012: vielä yksi esimerkki käsittämättömästä lattiatason ahneudesta

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Suuret taiteilijat varastavat

Perjantain patenttioikeudenkäynnissä Samsung tuomittiin maksamaan Applelle 1 049 343 540 dollarin korvaukset iPhonen ja iPadin ominaisuuksien ja design-elementtien kopioinnista. Applen alkuperäinen vaatimus oli 2,5 miljardia, joten läheskään kaikki yhtiön vaatimukset eivät menneet läpi.

Oikeuden päätös ei ollut varsinainen yllätys. San Josen oikeustalo, missä istunnot pidettiin, sijaitsee 20 kilometrin päässä Applen pääkonttorista ja iPhone on amerikkalaisille kansallinen ikoni siinä missä Star Trek ja Elviskin. Jos Nokian ja Applen väliset patenttikiistat käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa (mistä on lähes näköyhteys Keilaniemeen -- no, Lauttasaari on tosin välissä), sillä voisi olla hieman vaikutusta lopputulokseen. Koreassa Samsungin ja Applen välinen pienempi oikeudenkäynti päätyi juuri Samsungin 2-1 voittoon.

Totuuden nimissä on sanottava, että Samsungin älypuhelimet muistuttavat paljon iPhonea ja kuvakkeissa on selvää yhdennäköisyyttä. Mutta monellako tavalla vihreän luuri-kuvakkeen voi piirtää? Miltä muulta älypuhelin voisi näyttää? Omaperäisintä innovointia liittyy iPhonen käyttöliittymään, mutta nipistys- ja vieritysefektien alkuperäinen keksijä saattoi olla joku muukin.

On jokseenkin ironista, että Apple itse kopioi ideat hiireen ja graafiseen käyttöliittymään Xeroxilta, vaikka tekikin niihin omia parannuksia. Jobsin elämäkerran mukaan Apple mm. vaihtoi alkuperäisen mustan taustavärin valkoiseksi, paperimaiseksi, mutta kirjoittaja saattoi vetää tässä kotiinpäin. Ainakin videoilla ja kuvissaa Xeroxin työasemien sovellukset muistuttavat hämmästyttävän paljon ensimmäisiä Mac-versioita.

Jos Xerox olisi haastanut Applen oikeuteen, Apple olisi jäänyt vain luvuksi mikrotietokoneiden historiankirjoihin ja markkinat näyttäisivät tänään aivan toisilta.

Taiteilijat kopioivat, suuret taiteilijat varastavat siteerasi Steve Jobs kuuluisaa Picasson lausetta. Samsungin tapauksessa kuvakesuunnittelija oli korelainen, juuri äityislomalta palannut nainen, joka joutui suunnittelemaan kuvakkeet niin kiireellä, ettei ehtinyt kunnolla imettää lastaan. Nuori nainen oli selvästi vain tavallinen taiteilija, Jobs itse oli se suuri taiteilija.

Jos oikeuden päätös jää voimaan, sillä on vaikutuksia koko alalle. Todennäköisesti Apple vaatii korvauksia myös pienemmiltä Android-puhelinten valmistajilta, mikä parantaa ainakin lyhyellä tähtäimellä Nokian ja Microsoftin asemaa. Se paranee vielä lisää, jos Nokia saa vastaavasti korvauksia Applelta omien patenttiensa käytöstä. Ne ovat tosin teknisiä, mutta ehkä Nokia tämän jälkeen haluaa laajentaa niitä yleisemmälle tasolle. Kuka alunperin keksikään vihreän luuri-kuvakkeen? Miksi ylipäätään riidellä lankapuhelimen luurista, joka ei mitenkään liity älypuhelimella soittamiseen?

Jokainen menestynyt patenttiriita johtaa uusiin riitoihin. Yksinkertaisten käyttöliittymäasioiden patentointi ja miljardikorvaukset ovat haitaksi kuluttajille ja tuhoisia koko alalle. Tässä pelissä ainoa varma voittaja ovat amerikkalaiset juristit. Apple on maailman arvokkain yritys ja todellinen rahakone. Nyt se saa lisää miljardeja kilpailijoidensa myymistä laitteista.

Ei patenttijärjestelmää luotu siksi, että se pönkittäisi entisestään vahvojen asemaa. Patenttien tavoitteena on edistää kehitystä ja uudet innovaatiot rakentuvat aina vanhojen päälle.

lauantai 25. elokuuta 2012

Tekemistä Arhinmäelle

Se oli sittenkin pieleen mennyt aprillipila: Kopiosto perui vaatimuksensa opetuksessa käytettävän verkkoaineiston raportointivelvoitteesta.

Rasti seinään tästä -- ei tule mieleen toista tapausta, jossa tekijänoikeusjärjestö olisi perääntynyt vaatimuksistaan. Mutta aihekin on poikkeuksellinen, sillä Kopiosto haluaa rahaa ilmaisten verkkoaineistojen käytöstä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on aiemmin maksanut Kopiostolle siitä, että opettajat ovat voineet käyttää kirjoista ja lehdistä valokopioimiaan aineistoja opetustyössä. Maksua voi perustella vaikka niin, että jos lehdet tai kirjat olisi ostettu kouluille, se olisi tullut paljon kalliimmaksi.

Kyseessä on siis hyvitysmaksun kaltainen järjestelmä, jolla korvataan kollektiivisesti tekijöille aiheutuvia tulonmenetyksiä. Paitsi, että tässä tapauksessa tulonmenetys on konkreettinen ja sen maksajana valtio.

Tällaisen korvauksen ulottaminen ilmaisiin nettisivuihin on kohtuutonta. Miksi Kopioston pitäisi saada rahaa siitä, että opettajat käyttävät aineistoja, jotka ovat ilmaiseksi opiskelijoiden saatavilla? Kopioston pitäisi tietää, mitä sivuja on käytetty ja tilittää niistä muutaman eurosentin korvauksia sivujen tekijöille, kirjoittajille ja valokuvaajille. Kun tekijät ovat usein ulkomaisia tai tuntemattomia, tehtävä ei ole ainoastaan mahdoton, vaan suorastaan naurettavan mahdoton.

Kauan sitten maksulliseen sisältöön luotuja lakeja ja oikeuksia yritetään nyt venyttää ilmaisuuteen ja globaaliin digiaikaan, mikä johtaa absurdeihin tilanteisiin. Samalla, kun nuoret lataavat laittomasti ja ilmaiseksi pelejä, elokuvia ja cd-levyjä (ilman, että kukaan haluaa puuttua asiaa, jottei loukkaisi yksityisyyttä), vaaditaan toisella kädellä rahaa ilmaisten nettisivujen käyttämisestä.

Ei ihme, että nuorten on vaikea ymmärtää ja mahdoton kunnioittaa tekijänoikeuslakeja, joilla ei näytä olevan mitään yhteyttä arkitodellisuuteen.

Mitäpä jos kulttuuriministeri Arhinmäki tekisi asialle jotain? Hyvitysmaksun sijaan agendalle voisi ottaa tekijänoikeuslakien arvioinnin ja kokonaisuudistuksen, jolla edes yritettäisiin vastata tämän päivän tarpeisiin.

Mallia voi ottaa vaikka viestintäministeri Kiurun tietoyhteiskuntakaari-hankkeesta, jossa tehdään vastaava tarkastelu sähköisen viestinnän ja verkkoyhteyksien osalta. Tietoyhteiskuntaa ei voi uudistaa ilman vastaavaa tekijänoikeuksien remonttia. 

perjantai 24. elokuuta 2012

Suomalainen talousihme

EU:n talouskriisissä Suomi esiintyy voittajana, jolla on moraalinen oikeus pilkata eteläisiä maita huonosta taloudenpidosta. "Jokainen hoitakoon omat taloussotkunsa" voi vielä kalahtaa omaan nilkkaan.

Jotain Suomen tilanteesta kertoo se, että edellisen laman aikaan Suomen arvonlisävero oli 18 prosenttia. Kohta vero nousee 24:ään prosenttiin. Vaikka arvonlisävero nousee maailman toiseksi korkeimmaksi, Suomi velkaantuu koko ajan lisää. Velkataakka lähestyy 100 miljardia, ja hallituksen ainoa tavoite on saada velkaantumisen kasvu edes pysähtymään.

Vaadimme ongelmamaita tekemään miljardien leikkauksia (minkä ne ovatkin tehneet) vaikka emme pysty laittamaan omaa suutamme säkkiä myöten.

Miten Suomi on päässyt velkaantumaan näin paljon, vaikka arvonlisäveroa on korotettu jo viidellä prosenttiyksiköllä? Jokainen prosenttiyksikkö tuo yhteiseen kassaan miljardi euroa vuodessa. Samalla se on pois yhteiskunnan talouden omasta dynamiikasta. Valtio nappaa kohta neljänneksen kaikesta siitä, mitä tuotamme ja kulutamme.

Muutama vuosi sitten käyttöön otettiin alennettu arvonlisäverokanta esimerkiksi ruualla, mutta toisaalta 90-luvulla aiemmin verosta vapautetut palvelut otettiin veron piiriin. Tämän vuoden alusta lehdet pantiin verolle. Maksajien määrä kasvaa koko ajan, mutta mikään ei näytä riittävän valtion menoihin. Totta, tuloveroja on alennettu, mutta toisaalta ympäristöveroja ja muita maksuja on korotettu.

Yhteiskunnan taakkaa lisää myös kuntien velkaantuminen ja kunnallisveroprosentin jatkuva nostaminen. Nokian hiipuminen ja suurten ikäluokkien tulo eläkeikään heikentää entisestään talouden tasapainoa.

Osa hallituksesta ajaa hoitajamitoitusta, jonka kustannuksiksi on arvioitu 240 miljoonaa euroa vuodessa. Etelä-Euroopan kolleegojensa tavoin suomalaiset poliitikot lupaavat äänestäjille etuja, joiden maksajista ei ole mitään tietoa.

Näillä eväillä ei totisesti kannattaisi lähteä heristämään sormea Etelä-Euroopan maille.

Ei etenkään kun katsoo niiden arvonlisäveroa. Wikipedian mukaan Italian ALV on 4-10 %, Kreikan 13 % ja  Espanjan 4-7 %.

Jos näissä maissa ALV olisi Suomen tavoin 24 %, maat olisivat luultavasti velattomia ja Suomea pidettäisiin huonon taloudenpidon esikuvana (edellyttäen, että ko. maat pystyisivät todella keräämään näin korkean veron ja edellyttäen, ettei se tappaisi kaikkea liiketoimintaa kuten Suomessa uhkaa käydä).

Miten Suomi voi näillä veroprosenteilla velkaantua jatkuvasti lisää? Siinä on todellinen talousihme.

Etuja lupaavat poliitikot voivat katsoa peiliin ja kysyä vasta sitten, miksi markkinavoimat eivät usko lupauksiin ja sopimuksiin talouskurista.

Peiliin voi katsoa myös oppositio, joka on löytänyt eurosta sopivan vihollisen. Kun kaikki ongelmat pannaan ulkoisen tekijän syyksi, ei tarvitse puuttua todellisiin ongelmiin -- ja voidaan luvata omille äänestäjille lisää etuja.

Oikaisu: Kiitos asiantunteville kommentoijille -- olen näköjään turhaan luottanut Wikipediaan ja suomalaisiin poliitikkoihin, joiden mielestä Espanja saisi taloutensa kuntoon nostamalla ALVin pohjoismaiselle tasolle. Ilmeisesti oikeampaa tietoa eri maiden arvonlisäveroprosentista on sivulla http://www.uscib.org/index.asp?documentID=1676: Kreikka 9 tai 23 %, Italia 21 %, Espanja 18 %. 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Nikon Coolpix S800c - kameralla Facebookiin

Nikon julkisti tänään mielenkiintoisen COOLPIX S800c -kameran (pahoittelen kuvien huonoa laatua, ne on otettu iPhonella esittelytilaisuuden pöydältä -- parempia kuvia löytyy Nikonin sivulta):

Nikon COOLPIX S800 -kameran käyttöjärjestelmänä on Android 2.3.
Kameran erikoisuus on Android-käyttöjärjestelmä, jonka ansiosta laitteessa voi ajaa tavallisia Android-sovelluksia. Kameralla voi jopa pelata Angry Birdsiä.

Android-älypuhelin ilman puhelinta.
Mitäs järkeä tässä sitten on? Miksi tehdä älypuhelin, jossa ei ole puhelinta? Parikin etua tulee mieleen: ensinnäkin on ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi tietoturvasyistä yksinkertaisen peruspuhelimen, ja silloin kamera voi olla se älykkäämpi laite.

Älypuhelinten kamerat ovat kehittyneet, mutta niissä ei ole kunnollista zoomia. Coolpix on kehittynyt pokkari, jossa on lisäksi wlan- ja Bluetooth-yhteydet, sekä mahdollisuus ladata ja ajaa Android-sovelluksia kosketusnäytöltä. Kuvakkeet ja valikot ovat samat kuin Android-puhelimissa -- jos katsoo vain näyttöä, voisi kuvitella käyttävänsä älypuhelinta. Kamerassa on myös gps, joten paikannussovelluksetkin toimivat.

Kamera on tietenkin integroitu sosiaalisen median palveluihin, joten kuvan voi jakaa suoraan kamerasta esimerkiksi Facebookiin. Ennen jakamista kuvaa voi rajata ja käsitellä, joten käyttäjä välttyy iPhonen kaltaisilta yllätyksiltä.

Itselläni heräsi ajatus tulevaisuuden kamerasta, jota käyttäjät itse kehittävät. Tähän asti kamerat ovat olleet valmistajiensa vankeja. Kun kamera on kerran saatu myytyä, valmistajan into tuoda siihen uusia ominaisuuksia firmware-päivityksillä lopahtaa. Vain pahimmat virheet korjataan päivityksillä.

Tulevaisuuden kamerassa on avoin käyttöjärjestelmä, johon kuka tahansa voi kehittää uusia ominaisuuksia. Instagramin kaltaiset sovellukset istuvat mainiosti suoraan kameraan. Uskon, että jatkossa nettiyhteydestä ja kuvien jakamisesta tulee pokkarien vakio-ominaisuus. Kuvien jakaminen on yhtä luonnollista kuin niiden ottaminen. Silloin on parempi tehdä se Androidilla kuin valmistajan omalla, suljetulla alustalla.

Eri asia sitten on, kuinka moni jatkossa kantaa erillistä kameraa. Ainakin ne, joille kuvanlaadulla on merkitystä. Nikonin uutuus kilpaileekin Nokian Pureview-tekniikan kanssa.

Kamerasta puuttuu vain puhelin, mutta lataamalla Skypen ja käyttämällä langatonta Bluetooth-headsetiä puhelutkin onnistuvat. Skype kamerassa on yhtä keinotekoinen ratkaisu kuin kamera puhelimessa, mutta makuja on monia.

Android-kameran hinta on noin 440 euroa.

Aivan ensimmäinen lajissaan Nikonin malli ei ole. Polaroid julkaisi vastaavan jo aiemmin tänä vuonna.

Nikonin toinen uutuus oli minikokoinen digikamera COOLPIX S01 (mitat 7,7x5,2x1,3 cm), jossa on 10 megapikselin kenno ja kiinteä 7,3 gigatavun muisti. Myös akku on kiinteä ja se ladataan usb-liitännän kautta. Akkukestoksi luvataan vain 190 kuvaa, millä selviää yksistä pirskeistä tai presidentinlinnan itsenäisyysjuhlista.

Minikokoiset filmikamerat olivat ihan oma tuotesegmenttinsä, mutta digiaikana yksikään valmistaja ei ole panostanut pieneen kokoon. S01 on kuin älypuhelimesta irrotettu kameramoduli, jossa on oma kosketusnäyttö ja virtalähde. Pienestä koostaan huolimatta siinä on salama ja kolminkertainen optinen zoomi (29-87 mm kinokoossa).

Kamera on niin pieni, että se kulkee huomaamattomasti frakin taskussa tai pienessäkin käsilaukussa. Aivan vakoojakameraksi siitä ei sentään ole. Vakiovärit musta, hopea ja valkoinen ovat yllätyksettömiä, mutta heleän punainen herättää välittömästi ihastusta.

Nikon COOLPIX S01: minikameran paluu.
Kameran kiinteä muisti tuo mieleen Kodakin DC20-mallin, jota käytin 1990-luvun jälkipuoliskolla. Siinäkin oli kiinteä yhden megatavun muisti. Siis megan, ei gigan. Muistiin mahtui noin kuusi kuvaa 492x373 pikselin resoluutiolla. Koska usb:tä ei vielä ollut, kuvat piti siirtää tietokoneeseen sarjaportin kautta. LCD-näyttö? Älä edes kysy.

Coolpixissä sellainen tietenkin on, lävistäjä 2,5 tuumaa ja pikseleitä 230 000. Kameralla saa myös 720p-videota. Hinta noin 170 euroa.

Todellinen namupala kameraksi!

tiistai 21. elokuuta 2012

Jäävätkö Enkeli-Elisan kiusaajat ilman rangaistusta?

Poliisi lopetti Enkeli-Elisan tapauksen tutkinnan, eikä syyttäjä nähnyt aihetta jatkaa prosessia. Toimittajille valehteleminen ei ole rikos. On toimittajan omalla vastuulla tarkistaa juttujen taustat ja haastateltavan luotettavuus.

Tulee mieleen nettikuplavuosien Riot-E, josta tehdyssä dokumentissa yksi avainhenkilöistä selittää toimintaansa: It's not a matter of lying. It's a matter of building an image for your investment. Nokian kotimaasta tullut pieni yhtiö keräsi kansainvälisiltä pääomasijoittajilta 21 miljoonaa euroa katteettomilla lupauksilla mobiilipeleistä -- ja törsäsi kaiken makeaan elämään.

Omasta mielestään avainhenkilöt eivät valehdelleet, sillä sijoittajille sai kertoa mitä tahansa. Perusteeton lupaus muuttui valheeksi vasta sitten, kun se paljastui. Niin pitkään kuin lupaus saattoi toteutua, kyse ei ollut valheesta vaan totuuden venyttämisestä.

Kun Riot-E kertoi sijoittajille valheita, ne olivat totta paljastumiseensa asti.
(Hauska juttu sinänsä, että kymmenen vuotta Riot-E:n jälkeen muuan Rovio toteutti mobiilipeleissä sen, mitä Riot-E vain lupaili, ja vieläpä ilman Hollywood-brändien apua.)

Enkeli-Elisan poliisitutkinnassa jää kummastuttamaan yksi seikka. Kirjailijan itsensä mukaan poliisi tutki vain mahdollista petosepäilyä -- sitä, että rahaa oli hankittu markkinoimalla kirjaa valheellisin perustein. Poliisi ei edes kysynyt Enkeli-Elisan tai hänen vanhempiensa henkilöllisyydestä.

Toisin sanoen poliisia kiinnosti vain mahdollinen talousrikos mutta ei kuolemaan johtanut vakava koulukiusaaminen. Tämä on varsin erikoista ja kertoo yhteiskunnan ilmapiiristä. Kiusata saa, mutta ei huijata rahaa.

Kirjailija syyttää Enkeli-Elisan opettajia, jotka eivät huomanneet kiusaamista, vaan käänsivät katseensa muualle. Ehkä pitäisi mieluummin syyttää poliisia, joka ei pidä edes äärimmäistä koulukiusaamista tutkimisen arvoisena?

On muitakin selityksiä. Ehkä tapaus oli jo poliisin tiedossa, eikä alle 15-vuotiaita syyllisiä haluttu rangaista tämän enempää julkisuudella? Ja onko koulukiusaamista edes kriminalisoitu riittävän selkeästi? Onko se asianomistajarikos, jonka tutkiminen edellyttää vanhempien tekemää rikosilmoitusta?

Jos laissa on vikaa, sitä pitää muuttaa. Masentuneet tai itsekin nuoruuden kiusaamisesta syyllisyyttä tuntevat vanhemmat eivät ehkä halua viedä asiaa eteenpäin ja tekijät jäävät rangaistuksetta. Pelkkä uhrin nostaminen enkeliksi ei riitä, koulukiusaamisen kitkeminen edellyttää myös syyllisten rankaisemista.

maanantai 20. elokuuta 2012

Olympialaiset - ympäristörikos?

Odotan kiinnostuneena, milloin ympäristöväki ottaa hampaisiinsa jättimäisiksi kasvaneet urheilutapahtumat. Ajatellaan vaikka Lontoon olympialaisia: 10 490 urheilijaa 205 maasta saapuu kilpailemaan lajeihin, joista antiikissa oli mukana vain yleisurheilu. Mitä järkeä on kilpailla olympiatasolla sellaisissa joukkuelajeissa kuin maahockey, lento-, käsi-, vesi-, kori- tai jalkapallo? Kuinka moni urheilusta kiinnostunutkaan tietää, kuka voitti olympialaisten jalkapallossa kultaa?

Tai tennis. Roger Federer kilpaili loppuottelussa samalla Wembleyn stadionilla kuin neljä viikkoa aikaisemmin, nyt vain olympialaisten nimissä. Tai rantalentopallo. Tai savikiekkoammunta (jossa kiekkoja kului muuten 270 000 kappaletta). Tai...

Olympialaiset paisuvat yhä suuremmksi puhtaan kaupallisista syistä. Valtaosalla kilpailijoista ei ole mitään mahdollisuuksia menestyä. Naisten 400 metrin alkuerissä kilpaili somalian Zamzam Mohamed, jonka aika oli 1:20,48. Selostaja sanoikin hieman piikikkäästi, että voittaja (Francena McCorory, aika 50,78) oli ehtinyt antaa jo haastattelunkin ennen kuin viimeinen tuli maaliin. Ja kyse oli siis yhdestä ratakierroksesta, ei 10 kilometrin juoksusta.

Urheilijoiden kuljettaminen eri puolilta maailmaa kisoihin on vasta jäävuoren huippu. Lontoossa oli urheilijoiden lisäksi 21 000 toimittajaa, tuhansia valmentajia, 375 lääkäriä ja 150 sairaanhoitajaa sekä suuri joukko avustajia ja teknistä henkilökuntaa. Yksin NBC lähetti kisoihin 2800 hengen tiimin (BBC:llä itsellään "vain" 765). Eri puolilta maailmaa paikalle tuodaan urheiluvälineitä -- polkupyöriä, purjeveneitä, kajakkeja, surffilautoja, hevosia jne.

Lisäksi tulevat kisaturistien matkat, joita Lontoossa tehtiin noin 20 miljoonaa. Kaikki kuluttavat kertakäyttöasioita, vettä, sähköä ym. Lontoon kisoissa työskenteli kaikkiaan 200 000 henkeä, joista palkattua henkilökuntaa oli 6 000, vapaaehtoisia 70 000 ja 100 000 oli alihankkijoiden palveluksessa. Varsinaisten olympialaisten jälkeen tulevat paralympialaiset, joiden koko on kymmenesosa päätapahtumasta.

Lontoossa osa kisapaikoista oli valmiina, joten järjestäjät selvisivät edeltäjiään helpommalla. Pekingin upea olympiastadion jäi kahden kisaviikon jälkeen lähes käyttämättömäksi. Etelä-Afrikkaan rakennettiin pari vuotta sitten mahtavia jalkapallostadioneita MM-kisoja varten, jotka ovat siitä lähtien seisseet tyhjillään. Stadionien alta häädettiin pois paikallisia asukkaita eikä heidän pienillä yrityksillään ollut asiaa kansainvälisten brändien hallitsemiin kisoihin.

Kisojen hiilijalanjäljen täytyy olla huima, vaikka sitä yritetäänkin pestä vihreäksi korostamalla kierrätystä ja jopa pyöräteiden rakentamista.

Seuraavat kesäolympialaiset ovat neljän vuoden kuluttua Riossa, johon on Euroopasta yli 9000 kilometrin lentomatka. Kisoista luvataan taas entistä suuremmat ja paremmat. Uskaltaako kukaan edes laskea ympäristökuormituksen määrän?

Ehkä urheilun tulevaisuus on digitekniikassa. Tietotekniikan avulla kisoista saisi huomattavasti vihreämmät. Kotisohvalta HD-ruudun äärestä näkee ja kuulee paljon paremmin kuin lentämällä maapallon toiselle puolelle.

Monen mielestä on turhaa nipotusta ottaa juuri olympialaiset turhan kulutuksen silmätikuksi. Päättäjät pohtivat kuitenkin tapoja energiankulutuksen leikkaamiseen. Myös Suomi on sitoutunut tuntuviin päästövähennyksiin.

Ehkä tavoitteet ovat vain silmänlumetta, eivätkä poliitikot itsekään usko niiden toteutumiseen. Mutta jos ympäristökuormitusta todella aiotaan vähentää, on pakko oikeasti tehdä jotain. Pelkkä viherpesu ei jatkossa riitä.

Megaluokan urheilutapahtumista on silloin hyvä aloittaa.

(Lisätty numerotietoja klo 17.18)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Tulevaisuuden keskiaikamarkkinoilla

Kävin tänään Hämeenlinnassa järjestetyillä keskiaikamarkkinoilla. Sää oli pilvinen ja välillä satoi, mutta nähtävää oli runsaasti.

Seppä työssään.
Lisää kuvia on nettigalleriassani Picasawebissä.

Katsellessani vanhoja työnäytöksiä tuli mieleen kerettiläinen ajatus: miltä näyttävät tulevaisuuden keskiaikamarkkinat? Siis silloin, kun keskiaika viittaa 1900-lukuun.

Hevosturnajaisten sijaan esiintyjät ajavat 1900-luvun polttomoottoriautoilla, tööttäävät toisilleen ja yrittävät kiilata toisiaan ulos radalta. Pakokaasun haju ja moottorien äänet tuovat eksotiikkaa ja saavat katsojat kauhistelemaan, miten brutaalia muinainen liikenne olikaan.

Esiintyjät on puettu 1900-luvun vaatteisiin. Joillakin vaatteet ovat ilmeisesti niin vanhoja, että ne pysyvät koossa vain isoilla hakaneuloilla ja niiteillä. Vakavimmat historianharrastajat ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat ottaneet lävistyksiä tavoittaakseen vuosituhannen nuorisoelämän hengen mahdollisimman aidosti.

Työnäytöksissä riittää varsinkin lapsilla ihmettelemistä. Joku vedostaa kuvia valonherkälle paperille. Hän hääräilee punaisessa valossa oudon laitteen kimpussa. Valmiit kuvat hän ripustaa narulle kuivumaan. Vieraat pääsevät kokeilemaan vanhaa viestintätapaa, joka perustuu sähköjohdon käyttöön.

Yksi esiintyjä osaa vielä harvinaisen taidon: kymmensormijärjestelmän. Hänen vikkelät sormensa hakkaavat näppäimiä rätisevän äänen säestyksellä. "Konekirjoittaja", joku yleisöstä tietää kuiskata. Ajatella, että aiemmin koneille ei voinut puhua! Asiat oli muutettava tekstiksi kirjain kerrallaan, mikä oli tavattoman vaivalloista.

Kaikkein eniten vieraita ihmetyttää kuitenkin vanha tapa viettää aikaa yhdessä. Naiset ja miehet istuvat tärkeän näköisenä ison pöydän ympärillä jakkupukuihin ja pikkutakkeihin pukeutuneina. Pöydille on levitetty litteitä, suorakaiteen muotoisia esineitä, joita istujat välillä hypistelevät käsissään. Sitten he taas painavat päänsä nöyrästi alas ja naputtelevat sormin pieniä laitteita hiljaisuuden vallitessa. Yksi kerrallaan joku nostaa katseensa ja puhuu jotain, mitä kukaan ei näytä kuuntelevan.

Sitä kai kutsuttiin "palaveriksi", vaikka paloja tai verta ei näy missään.

Voi miten hullua maailman meno ennen olikaan!

lauantai 18. elokuuta 2012

Mikseivät autoilijat saa kääntyä punaisista valoista oikealle?

Montako kertaa olet autoilijana seissyt punaisissa valoissa odottaen vuoroasi, vaikka tiellä ei ole lainkaan liikennettä? Yhdysvalloissa autoilijat saavat kääntyä risteyksestä oikealle, vaikka niille palaisikin punainen valo. Kääntyminen tapahtuu tietenkin omalla vastuulla, joten mahdollisia pyöräilijöitä, jalankulkijoita ja muita autoilijoita tulee väistää.

Tietääkseni tätä sääntöä ei sovelleta yhdessäkään Euroopan maassa. Mistähän syystä?

Avoin ministeriö on vapaaehtoisorganisaatio, joka kerää ideoita kansalaisaloitteita varten. Sivulla on listattu joukko valmiita ehdotuksia, joista pisimmällä on aloite turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ja yllätys: myös oikealle kääntymisen salliva aloite on mukana. Jos pidät ajatusta hyvänä, käy tukemassa aloitetta ja tutustu muutenkin modernin kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksiin. 

perjantai 17. elokuuta 2012

Hesari pienenee ja halpenee

Helsingin Sanomat siirtyy vuoden alussa pienempään tabloid-kokoon. Tuoreen uutisen mukaan se alentaa myös ilmoitushintojaan.

Lehti itse perustelee sivukoon pienentämistä sillä, että broadsheet-koko on hankala aamiaispöydässä tai bussissa. Aamulehti kertoi 1.8. Hesarin edustajan kommenteista, joita joudun siteeraamaan epätarkasti koska en ottanut uutista talteen eikä Aamulehden arkistoa voi ostaa kuukautta pienemmäksi ajaksi. Idea oli suunnilleen seuraava: "olemme saaneet palautetta, että iso koko on hankala -- etenkin Kallion yksiössä, kun kaksi henkilöä yrittää lukea lehteä yhtäaikaa aamiaispöydässä".

Aivan kuin Hesarille olisi vasta nyt selvinnyt, että isokokoinen lehti on hankala käsitellä. Tästähän lukijat ovat valittaneet niin kauan kuin muistan. Ja aivan kuin ne Kallion asukkaat muutenkaan olisivat paperi-Hesarin kohderyhmää. Oletan, että juuri Kallion sinkut ja nuoret ovat luopuneet paperi-Hesarista ensimmäisinä jo kauan sitten.

Joko Hesarin ei ole aiemmin tarvinnut kuunnella lukijoita, ja paperikoko on voitu päättää ilmoitusmyynnin tarpeiden mukaan -- tai sitten väistämättömälle siirtymälle on vain pitänyt keksiä jokin perustelu. Mutta selitys ontuu eikä peitä sitä faktaa, että pienempi sivukoko on psykologinen tappio. Kun lehti pienenee fyysisesti  (vaikka sivujen määrä kasvaakin), myös sen vaikutusvalta pienenee. Tabloid-Hesari ei ole enää sama valtalehti kuin broadsheet-Hesari.

Virta vie väkisin sähköiseen maailmaan. Paperilehti kutistuu lähemmäksi tablet-koneen näyttöä. Myös verkkolehden uudistaminen vie samaan suuntaan.

Hesarin tilaajana ja lukijana sekä journalismin ystävänä voin vain toivoa, että virran päässä on muutakin kuin vesiputous. Tällä hetkellä kehitys ei näytä hyvältä. YLEn asema on turvattu verolla ja itse tappiolliset nettilehdet piikittelevät Hesaria sen murenevasta vallasta.

Suomalaiset ansaitsevat muutakin kuin hätäisesti nettiin kyhättyjä otsikoita kuohuttavista pikku-uutisista.

torstai 16. elokuuta 2012

SSD-levy voi olla ansa

Uh, tämä on kovin noloa. Ensi kertaa olen menettänyt suuren joukon digikuvia levyn hajottua kesken matkan.

Pari vuotta sitten vaihdoin vanhan Lenovo-kannettavani kiintolevyn tilalle Kingstonin 128 Gt SSD-levyn. Se sai vanhankin koneen toimimaan mukavan nopeasti ja pidensi akun kestoa.

Hajonnut Kingstonin V-sarjan levy oli halpamalli parin vuoden takaa. 
Kesällä olin ulkomailla ja siirsin digikameran kuvat joka ilta kannettavan levylle. Aiemmilla matkoilla olin siirtänyt kuvat vielä levyltä usb-tikuille, mutta isojen raw-kuvien kirjoittaminen oli niin hidasta, että tällä kertaa päätin luopua ylimääräisestä varmistuksesta.

Kuten arvata saattaa, se oli virhe. Viimeisenä iltana (tietenkin!) siirtäessäni kuvia muistikortilta kannettavaan kone pysähtyi, eikä enää löytänyt koko asemaa. SSD-levy oli kuollut.

Onneksi paluulento oli vasta seuraavana iltapäivänä, joten ehdin vielä aamupäivällä ottaa osan kadonneista kuvista uudelleen. Osan pystyi palauttamaan kameran muistikortilta. Silti satoja kuvia hävisi pysyvästi. Työtiedostojen kopiot olivat pilvessä, joten vahinko rajoittui vain kuviin.

SSD-levyjen mainoksissa korostetaan vain levyn nopeutta. Jos kestävyydestä ylipäätään mainitaan jotain, lukema liittyy kirjoituskertojen määrään. Niiden kuluttua umpeen levylle ei voi enää kirjoittaa, mutta tiedostot voi silti lukea. Pikku juttu.

Tunnetun valmistajan levy kesti runsaat kaksi vuotta kevyessä käytössä (kannettava on vain matkakäyttöä varten, oikeat työt teen pöytäkoneilla). Lenovon aiempi, kolme vuotta palvellut perinteinen kiintolevy on yhä kunnossa. Tässä tapauksessa mekaaninen levy oli siis kestävämpi kuin SSD-levy.

SSD-levyt eivät ole ikuisia. Runsas vuosi sitten OCZ sai paljon kielteistä julkisuutta levyjensä nopeasta hajoamisesta. Ilmeisesti ohjauselektroniikka pettää ennen kuin flash-piirien elinikä tulee täyteen, mutta tästä käyttöiästä valmistajat eivät puhu mitään.

Kun SSD-levy hajoaa, tietojen pelastaminen voi olla hyvin vaikeaa. Keväällä Norman-Ibas kertoi edistyneensä tiedonpelastuksessa, mutta levyillä käytetyt ohjaus- ja muistipiiriratkaisut saattavat olla mallikohtaisia, mikä vaatii paljon enemmän työtä kuin tietojen pelastaminen hajonneilta mekaanisilta levyiltä.

Mekaanisen kiintolevyn hajoamista voi usein ennakoida sen päästämistä epätavallisista äänistä tai lukuvirheistä. SSD-levy ei oireile, joten tuho tulee yllätyksenä. Ainoa oire, minkä itse havaitsin, oli levyn hidastuminen -- mutta oletin sen olevan tyypillistä Windowsin hidastumista käytön ja levyn täyttymisen myötä.

Levyn kuntoa voi seurata SMART-parametreista, mutta SSD-levyjen tapa raportoida näitä tietoja vaihtelee. Kyseinen Kingstonin levy ei kertonut mitään sellaisia lukuja, joista levyn kuntoa olisi voinut tarkkailla. Tässä suhteessa pöytäkoneeni HyperX-levy on paljon parempi, sillä valmistajan oma apuohjelma kertoo ainakin muistipiirien kulumisen:

Kingston 240 Gt HyperX-levy raportoi SMART-tietoja, joista voi seurata levyn kulumista.
Mahdollinen elektroniikan hajoaminen tullee tässäkin tapauksessa täytenä yllätyksenä.

Mikä pahinta, matkakoneiden levyt on usein salattu Bitlockerilla, mikä tekee tiedostojen pelastamisen käytännössä mahdottomaksi.

Siksi SSD-levy, jonka odotetaan olevan lähes ikuinen, voi olla todellinen tiedostojen ansa. Oma levyni on vielä valmistajalla tutkittavana, joten lopullinen syy hajoamiseen tai Amerikan valokuvien kohtalo selviää ehkä myöhemmin. Lisään tiedot tämän kirjoituksen loppuun.

Joka tapauksesa vanha viisaus pätee aina: varmistukset kuntoon! Ja erityisesti, jos kyse on kannettavan koneen SSD-levystä.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Hyvitysmaksu on kivi kengässä

Päivän uutisen mukaan hallitus ottaa aikalisän hyvitysmaksun uudistamisessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteerin mukaan "(Leikolan esitys) ei kelvannut lausuntokierroksella kenellekään". Ei ihme. Eikä kelvannut vuosi sitten Arne Wessberginkään ehdotus. Pattitilanne jatkuu.

Hyvitysmaksu on kuin kivi, joka hiertää päättäjien kengässä. Kyse on muutamasta miljoonasta, mikä on pieni summa verrattuna vaikkapa Yleisradion yli 400 miljoonaan. Ehkä tässä onkin ongelman ydin: kun summa on näin pieni, poliitikoilla ei ole intohimoa puuttua asiaan ja laittaa omaa arvovaltaansa peliin. Arhinmäki erehtyi kokemattomuudessaan yrittämään, mutta kärsi ikävän julkisuustappion.

Toisaalta asia on periaatteellisesti tärkeä niin oikeudenhaltijoille kuin korvausten maksajillekin (joista useimmat kokevat maksuperusteet kyseenalaisiksi ja epäoikeudenmukaisiksi). Siksi vääntäminen jatkuu ja jatkuu, vuodesta toiseen.

Hyvitysmaksu on asia, jossa nettikäyttäjien mielipiteellä on todella ollut vaikutusta. Ilman äänekästä ja näkyvää nettikeskustelua maksuja olisi laajennettu ja korotettu jo vuosia sitten. Jos halutaan etsiä nettivaikuttamisen ja sosiaalisen median menestystarinaa, ei kannata unohtaa hyvitysmaksua.

Ainoa tie ulos umpikujasta on lisätä maksu YLE-veron kylkeen. Prosenttiyksikön korotus maksuun riittäisi poistamaan hyvitysmaksun päiväjärjestyksessä -- tai ainakin siirtäisi siitä vääntämisen uusiin käsiin, pois julkisuudesta. Hyvitysmaksu olisi luultavasti vähemmän kuin YLE-veroon tuleva automaattinen vuosikorotus.

Tämä tie on vaarallinen, sillä muutkin ryhmät alkavat vaatia itselleen veroluontoista maksua toimintansa turvaamiseksi. Ajankohtaisena esimerkkinä (hieman kieli poskella, toki) tulee mieleen urheiluvälineiden hintaan lisättävä "mitalivero", jolla voitaisiin kerätä rahaa Rioon valmistautuville urheilijoille. Hyviä tarkoituksia ja lobbaajia kyllä riittää.

Turha syyttää hyvitysmaksua tästä kehityksestä. YLE oli se, joka avasi ladun. Jos julkisen palvelun radio- ja tv-toiminta katsotaan niin arvokkaaksi, että sen nimissä voi verottaa erikseen, eikö tv-ohjelmien ajansiirtokin voida laskea julkiseen palveluun?

Missään maassa hyvitysmaksua ei kerätä julkisen palvelun kylkiäisenä. Toisaalta missään maassa ei liioin ole YLE-veroa, joten Suomi toimii nyt edelläkävijänä muille maille, jotka pohtivat oman julkisen palvelunsa rahoitusta. Samalla Suomi voisi näyttää tietä myös hyvitysmaksun tulevaisuudelle.

maanantai 13. elokuuta 2012

Panostetaan olympialaisten sijaan euroviisuihin

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri yllätti ehdottamalla, että yritysten pitäisi palkata urheilijoita ja käyttää heitä apuna bisneksessä. Näin saataisiin lisää rahaa huippu-urheiluun ja Riosta saataisiin kymmenen mitalia.

Onkohan Stubb ihan vakavissaan? Jo lähtökohta kummastuttaa: miksi Suomen ylipäätään pitäisi tavoitella kymmentä mitalia olympialaisista? Riippuuko Suomen kansainvälinen menestys tai arvostus mitalien määrästä? Antoiko surffauksen ja purjehduksen mitali jotain tavalliselle kansalaiselle? Keskisuomalainen-lehden paperiversiossa tänään olleen kyselyn mukaan 75 % vastaajista oli tyytyväisiä mitalien määrään. Onko kymmenen mitalin tavoite poliitikkojen oman egon pönkittämistä?

Yritykset sponsoroivat jo nyt urheilijoita. Välillä on jopa kiusallista katsoa, miten urheilijoita laitetaan mainostamaan milloin mitäkin brändiä. Erityisen huonosti yritysten palkkalistoilla olevat urheilijat sopivat olympialaisiin, jotka yrittävät ylläpitää illuusiota avoimesta ja rehdistä urheilukilpailusta samalla, kun KOK itse rahastaa härskisti kaiken minkä pystyy sponsoreilta (ja kieltää YLEä edes uutisoimasta tapahtumia oman maan rajojen sisäpuolella). Haluammeko todella tukea tällaista bisnestä?

Urheilu on hyväksi silloin, kun se rohkaisee terveisiin elämäntapoihin. Moni sohvaperuna tunsi piston sydämessään katsellessaan olympialaisten treenattuja mies- ja naisvartaloita. Jos se innosti edes muutaman liikkumaan ja kuntoilemaan, Lontoosta lähetetty viihdeohjelma täytti tehtävänsä.

Toivottavasti mahdollisimman harva päätti kuitenkaan tähdätä isona keihäänheittäjäksi pronssimitalin vuoksi. Huippu-urheilu on epätervettä toimintaa, jossa vain muutama palkitaan -- ja huipulle pyritään keinoja kaihtamatta, tarvittaessa kyseenalaisinkin keinoin. Jos menestystä tulee, ura jää väistämättä lyhyeksi ja sopeutuminen tavalliseen työelämään voi olla vaikeaa. Yksi loukkaantuminen voi tuhota uran ja oman terveyden. Ei kovin houkuttelevat uranäkymät.

Stubbin rohkeimman ajatuksen mukaan tulevaisuudessa suomalaisilla vienninedistämismatkoilla olisi maailmalla mukana presidentin, ministerien ja liikemiesten lisäksi myös nimekkäitä huippu-urheilijoita (suora lainaus uutisesta).

Siis tekemässä mitä? Patsastelemassa poliitikkojen ja johtajien mukana? Jakamassa nimikirjoituksia? Hyppimällä näytöstyyliin tai juoksemalla kokoushuonetta ympäri? Näyttelyesineeksi ja koristeeksi mukaan otettu huippu-urheilija kokisi tilaisuuden nöyryyttävänä -- kaikkea sitä joutuukin palkkansa eteen tekemään...

Olisiko urheilija mäkihyppääjä, jääkiekkoilija tai keihäänheittäjä? Kaikki lajeja, joissa suomalaiset menestyvät, mutta joita ei juuri arvosteta oman maan ulkopuolella. Miten paljon me arvostaisimme  maahockey-, hevospoolo- tai taitouintivoittajaa?

Fakta myös on, etteivät kaikki urheilijat ole kovin edustuskelpoisia. Matti Nykänen tai Seppo Räty ("Saksa on paska maa") kannattaa jättää suosilla kotiin vienninedistämismatkalta. Tosin Nykänen voisi laulaa, joten hän piristäisi tylsiä kokkareita.

Oma ehdotukseni on, että Suomi panostaa urheilumiljoonat toiseen viihteeseen: musiikkiin. Lordin voitto Euroviisuissa toi Suomelle paljon enemmän kansainvälistä huomiota kuin mäkihypyn tai keihäänheiton kultamitali olympialaisista. Tavoitellaan mieluummin lisää laulukilpailuvoittoja kuin olympiamitaleita.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Hesarin digiversio totuttaa lukijat tablet-aikaan

Helsingin Sanomat uudisti jokin aika sitten digilehtensä. Mahtaako olla ensimmäinen kerta, kun sanomalehden verkkoversio taitetaan iPadin tapaan? Nettiversiota vieritetään oikealta vasemmalle aivan kuin kyse olisi jättimäisestä tablet-koneesta eikä nettisivusta. Ilmeisesti Hesari haluaa totuttaa myös web-lukijat tablet-aikaan, koska siellä lehdestä on helpompi saada rahaa.

Olen tilannut paperi-Hesaria 1980-luvulta lähtien ja maksullista nettiversiota alusta saakka. Tuorein uudistus oli omassa käytössäni askel taaksepäin.

Digilehden ongelma on siinä, että se tulee selattua läpi vain pintapuolisesti. Otsikoita ei jaksa klikata auki, koska paluu takaisin vaatii uusia painalluksia. Digilehdestä tulee luettua vain ne jutut, joista jo ennestään on kiinnostunut.

Paperilehdessä on pakko ainakin silmäillä kaikki jutut -- ja juuri niistä tekee usein parhaat löydöt. Tätä ongelmaa ipadmäinen taitto ei mitenkään helpota, ehkä jopa päinvastoin. Navigointi vaatii aiempaa enemmän hiiren napsautuksia ja kuvat latautuvat hitaammin kuin ennen.

Hesari on valinnut teknisesti kunnianhimoisen linjan, joka nojaa vahvasti css-tyyleihin. Isolla näytöllä idea toimii tiettyyn rajaan asti, mutta algoritmin älykkyys loppuu kesken. Jutuista näytetään vain ensimmäinen kappale, vaikka tilaa olisi paljon enemmälle. Lopputulos on tällainen:

Isolla näytöllä sivulle jää paljon tyhjää pintaa.

Maksan sähköisestä versiosta, koska olen aiemmin voinut poiminut sieltä tekstiä omaan arkistooni ja Powerpoint-esityksiini. Uudistetussa versiossa tämä on käytännössä mahdotonta, sillä tekstin kopiointi leikepöydän kautta aiheuttaa css-tyylien vuoksi mielenkiintoisia ilmiöitä. Lisäksi rinnakkaisiin palstoihin ladottua tekstiä on mahdoton saada yhtenä pötkönä toiseen sovellukseen:

Monipalstaista tekstiä ei pysty järkevästi kopioimaan toiseen sovellukseen.
Olen yrittänyt kopioida tekstiä sarake kerrallaan, mutta sekään ei toimi kunnolla. Tulostus-komento näyttää tekstin yhtenä pötkönä, mutta ainakin Chrome-selain hukkaa tekstistä tehosteet ja muuttaa pehmeät rivinvaihdot koviksi.

Toinen ongelma on siinä, että www-sivulla näkyvä teksti sisältää pehmeät tavuviivat, jotka kopioitaessa muuttuvat koviksi:

Pehmeät tavuviivat kovettuvat tekstiä kopioitaessa.
Ilmiöt vaihtelevat selaimesta ja sovelluksesta riippuen, ehkä vielä löydän yhdistelmän joka toimii entiseen tapaan. Muutoin joudun harkitsemaan, onko digiversiosta vastaavaa hyötyä paperilehteen verrattuna.

lauantai 11. elokuuta 2012

Canon 5Dm3 -kokemuksia

Olen nyt ehtinyt kuvata Canon 5Dm3 -kameralla runsaan kuukauden. Seuraavassa muutamia havaintoja.

Akkukesto on mainio. Kamera jaksaa akulla paljon pidempään kuin Canon 7D, vaikka molemmat käyttävät samaa akkua. USA-matkalla koko päivän kuvausten jälkeen kortilla oli 627 otosta, osa niistä 70-200 IS -putkella (jonka kuvanvakain kuluttaa akkua), ja silti varausta oli jäljellä yli 40 prosenttia. Hyvä suoritus.

Yhdellä latauksella saa otettua noin tuhat kuvaa.
Herkkä laukaisin. Laukaisinpainike on kovin herkkä. Vielä 1,5 kuukauden totuttelun jälkeenkin tulee helposti laukaistua kamera liian aikaisin. Sarjakuvausasennossa on vaikea saada otetuksi vain yhtä kuvaa, yleensä tulee kaksi. No, ehkä parempi näin päin.

Hiljainen suljinääni tervetullut. Hiljaisessa kuvausmoodissa sulkimen ääni on merkittävästi normaalia vaimeampi, mikä on tervetullut ominaisuus.

Kaksi muistikorttia voi tuottaa yllätyksen. Jos on kuvattu toiselle kortille ja se poistetaan kamerasta kuvien siirtämiseksi tietokoneelle (ja palautetaan takaisin kameraan), aktiivinen kortti vaihtuu automaattisesti. Olisi loogisempaa, että tallennus jatkuu samalle kortille, vaikka se olisi välillä hetkeksi poistettu. Lisäksi vaihtoehdoista puuttuu mahdollisuus tallentaa videot toiselle ja still-kuvat toiselle kortille.

Kohina on pieni pettymys. Kohinan suhteen 5Dm3 on pienoinen pettymys. Olettaisi, että reunattomat mikrolinssit ja kolme vuoden kehitystyö olisivat parantaneet kennon herkkyyttä, mutta kennon kohinataso on käytännössä sama kuin edeltävässä mallissa. Korkeiden ISO-tasojen jpeg-kuvat näyttävät aiempaa paremmilta, mutta kyse on kohinanpoistoalgoritmin parantumisesta.

Kohina käy ilmi seuraavasta nopeasti tehdystä vertailusta. Kuvasin vaaleaa seinää 5Dm2- ja 5Dm3-kameroilla eri ISO-arvoilla raw-kuvia ilman ohjelmallista kohinanpoistoa. Objektiivina oli 17-40 mm F4, jonka zoom-rengas pääsi hieman liikkumaan kameraa vaihdettaessa (17 vs. 19 mm). Tulokset eivät siten ole teknisen tarkkoja, mutta antavat käsityksen asiasta.
Raw-kuvien kohinoissa ei juuri ole eroa 5Dm2:n ja 5Dm3:n välillä. 
5Dm3:n kuvissa näkyy jopa enemmän kohinaa, mutta se johtuu kameran tavasta valottaa kuva tummemmaksi (lyhyempi valotusaika).

Erot 5Dm2:n ja 5Dm3:n kuvanlaadussa ovat minimaaliset. Vanhan 5Dm2:n saa nyt edullisesti, joten täyskennoista kaipaavalle harrastajalle se on mainio valinta.

Tarkennus toimii vihdoin. Vihdoinkin 5D:ssä on kunnollinen automaattitarkennus! Se on tuttu 7D:n käyttäjälle, uutta ovat vain tarkennusparametrien säätömahdollisuudet. Niillä voi vaikuttaa siihen, miten helposti kamera vaihtaa tarkennuspistettä ja miten herkästi se seuraa kohteen liikkumista. Tarkennuksessa riittää säädettävää ja opiskeltavaa pitkäksi aikaa.

Muutama kuva kohti juoksevasta koirasta 70-200 F2,8 II -objektiivilla osoittaa tarkennuksen toimivan mallikkaasti:

1/1250 s F4

1/1250 s F5

1/2500 F5
1/3200 F4

Rajaus edellisestä. Juoksevan koiran viiksikarvat ovat täysin teräviä.
Näitä kuvia ei 5Dm2:lla olisi saanut!

Tarkennuksen rajat tulevat vastaan 2x-telejatkeella, jonka tarkennus reunapisteillä ei välttämättä onnistu. Vähäkontrastisissa kohteissa keskimmäinenkin tarkennuspiste on vaikeuksissa.

Myös valotus toimii aiempaa paremmin, eikä yksittäinen kirkas kohta enää pimennä koko kuvaa.

HDR-kuvaus. Parhaimmillaan HDR auttaa tallentamaan kuvat, jotka muuten jäisivät joko yli- tai alivalottuneiksi. Olen saanut parhaat tulokset Art standard-asetuksella, mutta eri asetusten kokeileminen kannattaa. Kokeilunhalua hillitsee hieman se, että HDR-kuvissa suljin kuluu kolme kertaa tavallista nopeammin.

Esimerkiksi Tupolevin yliäänikoneen ohjaamo onnistui vaikeista valaistusolosuhteista huolimatta varsin hyvin HDR:n ansiosta:

Kameran sisäinen HDR-kuvaus yhdistää kolme eri tavoin valotettua otosta yhdeksi jpeg-kuvaksi.
Lisää 5Dm3:lla otettuja kuvia Saksan-matkalta on galleriassani.

GPS-lisäke on näppärä. Ostin kameraan gps-lisäkkeen, joka on hieman turhan iso ja estää salaman käytön. Muutoin lisäke toimii kuten pitääkin. Herkkyys on normaalia gps-tasoa ja yksi pieni sormiparisto (tai akku) riittää koko päivän kuvauksiin. Tarkempi analyysi lisäkkeestä myöhemmin.

Kuvien katselu. Katselu-painike toimii hitaasti, kamera ikään kuin "buuttaa" muutaman sekunnin. Tarkennuspisteen kohta zoomautuu pikselitasolle yhdellä painikkeella, mutta zoomaus sisään ja ulos tehdään pyörittämällä rullaa mikä tuntuu kömpelömmältä kuin entiset + ja - painikkeet. Ja LCD-näytön taustavalon voimakkuus käyttäytyy oudosti, joskus kuvat näkyvät liian pimeinä. Katselun lopettaminen ja uusi käynnistys palauttaa valoisuuden oikealle tasolle. LCD-näyttö itsessään on loistava: ensi kertaa kuvat näyttävä jopa paremmalta kameran omalla näytöllä kuin tietokoneella katsottuna!

perjantai 10. elokuuta 2012

Ministerin visiot ja todellisuus joukkoliikenteestä

Radion ykkösaamussa liikenneministeri Merja Kyllönen esitteli hallinnonalansa suunnitelmia. Kilometrikorvauksia halutaan leikata, jotta työmatkalaisia saataisiin käyttämään nykyistä enemmän joukkoliikennettä (gps-tiemaksuilla tavoitellaan samaa, vaikkei keskustelussa siitä puhuttukaan).

Tavoite on kaunis, mutta ristiriidassa todellisuuden kanssa. Joukkoliikenteen palvelut heikentyvät koko ajan. Kutistuva väestöpohja, energian kallistuminen ja kiristyvä verotus on mahdoton yhtälö kaupalliselle joukkoliikenteelle. On pakko turvautua omaan autoon, eikä ministeriön toiveajattelu voi muuta kuin vaikeuttaa ja hankaloittaa sitä. Todellista vaihtoehtoa ei näytä olevan.

Heti radio-ohjelman jälkeen yritin järjestää junamatkaa Helsingistä Jyväskylään. Käsittämätöntä kyllä, ensimmäinen juna on perillä Jyväskylässä vasta 9.36. Koska tilaisuus alkaa kello yhdeksältä, pitäisi matkustaa jo edellisenä iltana (sunnuntai) ja olla yö hotellissa.

Ennen Jyväskylään pääsi aamulla myös lentäen. Nyt Finnairin (oikeammin FlyBen) ainoa vuoro lähtee Helsingistä 10.10 ja on perillä 10.55. Selvästikin lento on ajateltu ulkomailta kotiin palaavia jyväskyläläisiä varten. Pääkaupunkiseudulta lähteviä ei oteta huomioon, vaikka juuri heitä aiotaan rangaista ruuhka- ym. maksuilla muka hyvien joukkoliikenneyhteyksien vuoksi. Pah!

Sitten on vielä linja-auto. Joku katsoi puolestani, että Helsingistä 4.15 lähtevällä bussilla ehtisi vähän ennen yhdeksää Jyväskylään. Pitäisi siis käytännössä valvoa koko yö, jotta ehtisi tilaisuuteen ajoissa.

Kyllösellä itsellään on käytössä ministerimersu, joten ehkä tavallisten ihmisten matkaongelmat unohtuvat visioita laatiessa. Onko kansantalouden kannalta järkevää vaatia ihmisiä lähtemään liikkeelle edellisenä iltana, jotta ehtii aamuksi palaveriin?

Paras liikennepoliittinen ratkaisu olisikin se, että päättäjät velvoitettaisiin itse käyttämään joukkoliikennettä ja maksamaan omat taksinsa.

Jyväskylään ajaa autolla kolmessa tunnissa, junalla menee kolme ja puoli. Raumalle menee raiteet, mutta ei lainkaan junia. Poriin on mentävä Tampereen kautta. Yllättäen Mikkeliin ehtisi 5.40 lähtevällä aamujunalla jo 8.39 -- siis vain kolmen tunnin matka. Autolla sekin käy nopeammin.

Suomi on iso ja harvaanasuttu maa, jonka vähät ihmiset siirtyvät koko ajan etelämmäksi ja suuriin kaupunkeihin. Tältä pohjalta on yksinkertaisesti mahdotonta tehdä juna- tai lentoliikenteestä nopeaa ja taloudellisesti kannattavaa. Uusista maksuista ja veroista huolimatta kehitys menee pikemminkin päinvastaiseen suuntaan kuin ministerin visioissa.

Sitten toinen asia -- kaksi bloggausta yhden hinnalla. Miksi VR:n lippukauppa on edelleen niin huono? Palvelu antaa virheilmoituksen, jos junan kellonaika on kirjoitettu ilman etunollaa. Kun yritin etsiä klo 9 Jyväskylään saapuvaa junaa sain virheilmoituksen (varmuuden vuoksi tuplana!):

Tietenkin kellonajassa pitää olla etunolla, etkö nyt sitä ymmärrä -- pönttö?
Tällaisiin käytettävyysongelmiin ei luulisi enää törmäävän 2000-luvulla -- ei ainakaan valtionrautateiden keskeisessä palvelussa!

Liian moni nettipalvelu on edelleen toteutettu IT-osaston ehdoilla. Kenttien pitää olla täsmälleen tietyllä tavalla, jotta sovellus tunnistaa ne. Twitterissä joku kertoi, ettei haku tunnista junaa IC47 vaan haku pitää tehdä pelkällä numerolla. Toinen kommentoi, että VR tulostaa syntymäajan väärin kausikorttiin.

Google on aivan loistava arvaamaan puolesta sanasta, mitä käyttäjä tarkoittaa. Kunhan paikan nimi on edes sinne päin (Google Maps) tai hakusana joten kuten oikein (Google), palvelu arvaa käyttäjän tarkoituksen 99 kerralla sadasta. Eikä se vaadi kehittyneitä tekoälyalgoritmeja ja miljoonien tuotekehitystä vaan asiakasystävällistä ajattelua.

Suoraviivaiset hakutoiminnot ovat niin 90-lukua että! Nyt jo puhelinkin on älykäs, miksei siis haku?

Ei taida olla muuta mahdollisuutta kuin ajaa Jyväskylään omalla autolla. Ehkä kuuntelen radiosta uusintana Kyllösen visioita ajaessani...

torstai 9. elokuuta 2012

Pahuksen sienet

Jatkoa virhekeskusteluun:

Helsingin Sanomien kuukausiliite kertoi kahdesta sieniin liittyvästä virheestä, jotka vaaransivat lukijoiden terveyden.

Mikä helpotus: tämän vuoden sienivirhe on löytynyt.
Helsingin Sanomat kirjoitti 22.8.2009 miten sienet ovat "parhaimmillaan nuorina". Kuvassa oli kuitenkin tappavan myrkyllinen valkoinen kärpässieni. Kuukausiliite jättää kertomatta, että samana viikonloppuna neljä ihmistä joutui sairaalahoitoon syötyään valkoista kärpässientä. Potilaiden tila oli uutisen (HS 26.8.2009) mukaan "hyvin vakava, ja he ovat hengenvaarassa".

Kirurgisen sairaalan teho-osaston ylilääkäri kertoi, että neljä potilasta yhtenä viikonloppuna on poikkeuksellisen paljon. Ei tietenkään ole mitään todisteita siitä, että juuri Hesarin kuvatekstin lipsahdus olisi johtanut myrkytyksiin, mutta onhan se aikamoinen sattuma.

Sieniin liittyviä virheitä on paljon enemmän kuin kuukausiliitteen referoimat kaksi tapausta. Jostain syystä juuri sienet ovat painovirhepaholaisen suosiossa. Joka vuodelle riittää oma mokansa.

Kesällä 2010 kustannusyhtiö Moreeni varoitti asiakkaita, jotka olivat ostaneet Roderick Dixonin keittokirjan 1000 parasta salaattia. Käännösvirheen vuoksi sivulla 151 neuvottiin käyttämään aineksena korvasientä, vaikka resepti oli tarkoitettu huhtasienille. Korvasieniin sovellettuna ruokaan saattoi jäädä myrkkyä.

Virhe huomattiin vasta Moreenin julkaisemassa kolmannessa painoksessa. Vuosien 2005 ja 2006 painokset teki toinen kustannusyhtiö, eikä kukaan huomannut mitään.

Vuoden 2011 sienivirheestä vastasi kirja Ruokasuosikit - Italia. Reseptissä neuvottiin käyttämään metsäsienirisottoon puoli kiloa tuoreita korvasieniä. Ne ovat käsittelemättöminä myrkyllisiä. Samalla uutisoitiin, että turvallisuus- ja kemikaaliviraston tietoon oli tullut vuoden aikana kaksi tapausta, jossa keittokirjan käännösvirhe oli voinut aiheuttaa myrkytysvaaran.

Tämän kesän sienivirhe on tuoreessa muistissa. Readme.fi:n kustantamassa Suomalaisessa sienikirjassa valkoisen kärpässienen ja valkoisen herkkusienen tuntomerkkien otsikot ovat vaihtaneet paikkaa. Virhe oli syntynyt taittovaiheessa ja sen oli huomannut kirjan lukija.

Taitossa on tapahtunut monia muitakin virheitä. Onneksi ne eivät ole yhtä vaarallisia kuin sieniin liittyvät virheet, ja onneksi lukijat ovat tarkkaavaisia.

Nyt, kun vuoden 2012 sienivirhe on löytynyt, loppuvuoden uskaltaa taas lukea keittokirjoja ja syödä sieniherkkuja.

Uusi jännittäminen on edessä ensi vuonna. Pahuksen sienet!

Lisäys 16.10.2012: Ei tarvinnut odottaa edes seuraavaan vuoteen. Tiistaina 4.9.2012 Hesarin tiedepalstalla vähäteltiin punakärpässienen myrkyllisyyttä. Virheestä varoitettiin jo samana päivänä nettiversiossa:

Vuoden 2012 toinen sienivirhe.
Onneksi nykyään älypuhelimiin saa sienioppaan. Se auttaa tunnistamaan syötävät sienet keskellä pimeintä metsää.

tiistai 7. elokuuta 2012

Sammon 477 miljardia

Sampo pankki kertoi tänään hyvin sujuneesta alkuvuodesta. Voittoa tuli 76 miljoonaa euroa vaikka henkilökunta väheni 10 prosenttia.

Mutta missä ovat puuttuvat miljardit? Helsinki-Vantaan lentokentällä on iso mainos:

Mihin Sampo kotiutti 477 miljardia euroa?
Mainoksen teksti kertoo, että "Suomalainen design on tuttu näky niin tunisialaisessa kahvilassa kuin New Yorkin MoMassa. Edistääksemme vientiyritystemme kilpailukykyä teimme viime vuonnakin 20 000 remburssia ja kotiutimme 477 000 000 000 euroa".

Siis 477 miljardia euroa? Käsittämätön summa, kun koko Suomen viennin arvo arvo oli runsaat 50 miljardia ja maan bruttokansantuote noin 180 miljardia. Remburssi on ulkomaankaupan maksujärjestely, jonka keskihinnaksi tulisi näillä tiedoilla 23 miljoonaa euroa. Kuulostaa paljolta.

Sampo pankki on osa Danske Bank -konsernia ja uutisen mukaan vaihtaa nimensä vuoden loppuun mennessä Danske Bankiksi. Kun Sampo pankki "kotiuttaa", minkä maan vientikaupasta on silloin kyse? Tekstissä viitataan selvästi Suomeen, mutta se ei selvästikään voi pitää paikkaansa.

Itselleni herää parikin kysymystä. Saako pankki valehdella mainoksiinsa mitä numeroita tahansa? Vai onko mainostoimisto lisännyt lukuun vahingossa kolme nollaa? Voiko sellaiseen pankkiin luottaa, joka ei erota miljardeja miljoonista tai remburssia Rembrandtista?

Toinen kysymys liittyy ihmisten numerosokeuteen. Eikö kukaan muu ole kiinnittänyt huomiota paraatipaikalla olevan mainoksen numeroihin? Onko tosiaan niin, että suurin rahamäärä minkä ihminen ymmärtää, on hänen oma palkkansa? Kansanedustajienkin on helpompaa päättää miljardien kuin miljoonien menoeristä.

Kaikeksi onneksi teksti on vain suomeksi. Ulkomainen, laukkujaan odottava turisti ei ymmärrä mainoksesta mitään -- saattaa jopa luulla, että 477 miljardia on Suomessa sataneiden lumihiutaleiden määrä viime talvena. Ja voihan se olla sitäkin.

Lisäys 9.8.2012: Soitin Sampo pankin viestintäpäällikölle ja hän selvitti asiaa. Luku 477 miljardia on koko 15 maassa toimivan Danske Bank -konsernin ulkomaanliikenteen rahavirtojen määrä. Jos mukaan otetaan myös maiden sisäiset siirrot, summa nousee 980 miljardiin. Remburssien kappalemäärä on oikein. Suomenkielinen teksti, Sampo pankin logo ja kotiutus-termi antavat aivan erilaisen käsityksen.

maanantai 6. elokuuta 2012

Varastettu: digitaalinen elämä Applen pilvestä

Hakkeri murtautui toimittaja Mat Honanin iCloud-pilveen ja pääsi myös muihin nettipalveluihin (toimittajan oma kertomus). Tuloksena oli painajaismainen tapahtumasarja, joka havahduttaa meidät pohtimaan pilvipalvelujen tietoturvaa. Steve Wozniak on jo ehtinyt maalata synkkää tulevaisuutta koko pilviajattelulle: "tulossa on hirveitä ongelmia".

On mahdollista, että vastaavia tietomurtoja on tapahtunut ennenkin, mutta ne eivät ole nousseet otsikoihin. Sana tietomurto on turhan lievä ilmaisu: kyse on digitaalisen elämän varastamisesta ja tuhoamisesta. Sillä voi olla erittäin vakavat seuraukset. Ehkä hakkeri halusi vain osoittaa, miten haavoittuvia nykyiset järjestelmät ovat, ja valitsi siksi uhrin, joka tietää miten saada kohtalolleen julkisuutta?

Tapaus ei kuitenkaan liity pilveen vaan todentamisen yleiseen problematiikkaan. Ja tässä Applella on syytä katsoa peiliin. Vaatimattomasta alusta (iTunes-tili musiikin ostoa varten) on kasvanut iCloud-palvelu, johon käyttäjä lähettää valokuvansa, työtiedostonsa, sähköpostinsa, luottokorttinsa -- koko digitaalisen minänsä.

Ja kaikki tämä on koko ajan ollut yhden salasanan takana!

Aivan kuin ihminen kotoa lähtiessään sulkisi ulko-oven teipillä ja uskoisi, että omaisuus on turvassa.

Viranomaiset muistuttavat jatkuvasti, miten tärkeää on valita vahvoja salasanoja. Ohje on paikallaan, mutta se ei korjaa itse ongelmaa. Salasana voidaan urkkia tai kiertää lukuisilla tavoilla, oli se miten pitkä tahansa.

Applen tapauksessa salasanat ovat usein lyhyitä, koska vahvojen salasanojen naputtelu iPhonen pieneltä näytöltä on työlästä ja virhealtista.

Salasanaviidakossa rämpivä käyttäjä saa apua Twitterin ja Facebookin kaltaisista palveluista, joiden tunnuksilla voi kirjautua muihin palveluihin. Mukavuudella on kääntöpuolensa: salasanan paljastuminen voi aiheuttaa ketjureaktion, jossa hakkeri pääsee moniin sellaisiinkin palveluihin, joita käyttäjä itse ei tule edes ajatelleeksi.

Honanin tapauksesta tekee todellisen painajaisen se, ettei vahinko rajoittunut nettipalveluihin. Apple tarjoaa iCloudissa turvaominaisuutta, jolla voi pyyhkiä varastetun laitteen muistin tyhjäksi. Hakkerin aktivoitua tämän toiminnon Honan menetti myös iPhoneen, iPadiin ja Mac-kannettavaansa paikallisesti tallentamansa tiedot.

Eikö Apple todellakaan tullut etukäteen ajatelleeksi tällaista kauhuskenaariota? Etenkin, kun tietomurto oli tehty huijaamalla sen omaa asiakaspalvelua.

Mitä tästä opimme? Diversiteetti on tietoturvan kannalta tärkeää. Palveluita ei pidä yhdistellä yhden salasanan taakse, vaikka se olisi kätevää ja helppoa.

Yksi opetus on myös se, että pohjimmiltaan kaikki pilvipalvelut ovat haavoittuvia. Pöytäkoneen, kannettavan ja mobiililaitteiden tiedostot menevät nykyään automaattisesti pilveen, jolloin ne siirtyvät jonkun ulkopuolisen tahon omistukseen ja hänen vastuulleen. Varmuuden vuoksi kannattaa edelleen tehdä omia, offline-varmistuksia usb-tikuille tai ulkoisille levyille. Silloin ne ovat turvassa myös luvattomalta etäpyyhkimiseltä.

Pilvipalvelun uhka pitää suhteuttaa vaihtoehtoihin. Jos Honanin läppäri ja iPhone olisi varastettu, hän olisi menettänyt tiedot yhtä tehokkaasti, mutta se ei olisi ollut mikään uutinen. Jokaista pilveen tehtyä hyökkäystä kohti on varmasti kymmeniä tyytyväisiä asiakkaita, joiden tiedot pilvi on pelastanut levyrikon tai varkauden sattuessa.

Tässä tapauksessa varsinainen ongelma ei ollut pilvessä vaan siinä, ettei digitaalinen elämä ei saa olla yhden salasanan varassa. Tarvitaan parempia todentamiskeinoja. Valitettavasti ne maksavat. Mutta kuinka arvokasta elämäsi on?

Google on toiminut esimerkillisesti. Se tarjoaa salasanojen ohella kaksivaiheista, tekstiviesteihin perustuvaa todennusta. Vaikka Googlen palvelut ovat ilmaisia, yhtiö maksaa Ruotsista lähetettävien tekstiviestien kustannukset.

Applelle rahaa tulvii ovista ja ikkunoista. Lisäksi moni asiakas maksaa erikseen pilvipalveluista. Ei ole mitään tekosyytä sille, ettei Apple ole hoitanut palvelunsa turvallisuutta ajoissa kuntoon.

Lisäys 7.8.2012 Toimittaja on laatinut tarkan kuvauksen tapahtuneesta. Se on pelottavaa luettavaa. Muutamia keskeisiä kohtia:

Getting into Amazon let my hackers get into my Apple ID account, which helped them get into Gmail, which gave them access to Twitter. Had I used two-factor authentication for my Google account, it’s possible that none of this would have happened. (Juuri tämä salasanojen ketjuttaminen on uusi, monelle tiedostamaton riski).

... the very four digits that Amazon considers unimportant enough to display in the clear on the web are precisely the same ones that Apple considers secure enough to perform identity verification (Applen tuki vaihtaa salasanan -- ts. luovuttaa digitaalisen elämän toiselle -- kunhan tietää uhrin sähköpostin, kotiosoitteen ja luottokortin neljä viimeistä numeroa. Ällistyttävää!) If you have an AppleID, every time you call Pizza Hut, you’ve giving the 16-year-old on the other end of the line all he needs to take over your entire digital life.

...if your computers aren’t already cloud-connected devices, they will be soon. Apple is working hard to get all of its customers to use iCloud. Google’s entire operating system is cloud-based. And Windows 8, the most cloud-centric operating system yet, will hit desktops by the tens of millions in the coming year. My experience leads me to believe that cloud-based systems need fundamentally different security measures. Password-based security mechanisms — which can be cracked, reset, and socially engineered — no longer suffice in the era of cloud computing. (100 % samaa mieltä)

I’m not even especially angry at Phobia (joka on 19-vuotias hakkeri!), or his partner in the attack. I’m mostly mad at myself. I’m mad as hell for not backing up my data. I’m sad, and shocked, and feel that I am ultimately to blame for that loss. (On erikoista, että nettirikoksen uhriksi joutuneet syyttävät siitä itseään).

On helppo yhtyä myös loppulauseisiin: And then there’s Apple. I bought into the Apple account system originally to buy songs at 99 cents a pop, and over the years that same ID has evolved into a single point of entry that controls my phones, tablets, computers and data-driven life. With this AppleID, someone can make thousands of dollars of purchases in an instant, or do damage at a cost that you can’t put a price on.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nokian ja Microsoftin myrskyisä suhde

Nokialla pitkän uran tehnyt Niklas Savander kommentoi eilisessä Hesarissa entistä työnantajaansa näin: "Yhdestä asiasta hän on vuorenvarma: Nokia teki oikean ratkaisun valitessaan älypuhelimien käyttöjärjestelmäksi ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windowsin. Savander oli yhtenä johtokunnan jäsenenä esittelemässä hallitukselle Windows-ratkaisua. ... 'Ainoa, mikä on jäänyt harmittamaan, on se, että ratkaisu olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Mutta jälkiviisaushan on maailman suurinta viisautta'."

En tiedä, viittaako Savander juuri Microsoft-yhteistyöhön vai yleiseen päätökseen kehittää vaihtoehto Symbianille, mutta jos kyse on Microsoftista, empimisen ymmärtää. Nokian ja Microsoftin välit olivat huonot. PC-puolella yhtiöt olivat tehneet yhteistyötä DOS-ajoista lähtien, mutta mobiilissa tilanne oli täysin toinen.

Helmikuussa 1998 Microsoftin Bill Gates vieraili Suomessa ja tapasi Jorma Ollilan. Media kertoi vain, että Gates oli tarjonnut Nokialle yhteistyötä. Voimansa tunnossa Nokia torjui tarjouksen. Koko teleala näki Microsoftin peikkona, jonka pääsy mobiilimarkkinoille piti estää.

Hesarin otsikko 7.1.2003 kuvaa hyvin ajan henkeä: Nokia pyrkii mobiilimaailman microsoftiksi. Jutussa toimittaja Marko Junkkari kirjoitti näin: Matkapuhelimet ja tietokoneet lähestyvät teknologisesti toisiaan. Se johtaa lopulta siihen, että kahden toimialan valtiaat - Nokia ja Microsoft - joutuvat pian ottamaan mittaa toisistaan. Kumpi titaanien taistelun voittaa? ... Nokian asenne Microsoftia kohtaan oli edelleen tyly: se ei ole suostunut nimeämään Microsoftia edes kilpailijakseen. 

Kukapa olisi uskonut, että vajaassa vuosikymmenessä tilanne kääntyy päälaelleen: toimialojen valtiaat putoavat jalustoiltaan ja löytävät hädässä toisensa? Pakkoavioliitto vai tähtiin kirjoitettu?

Toinen lainaus samasta jutusta ennakoi jo tulevaa: Bill Gates on toistuvasti todennut, että Nokia on loistava laitevalmistaja. Kehuista huolimatta lausunto on piikki - se tarkoittaa sitä, että Microsoftin mielestä Nokian pitäisi pysyä lestissään: keskittyä valmistamaan laitteita eli kännyköitä ja jättää ohjelmistopuoli suosiolla Microsoftille. (kops - jonkun lukijan leuka kolahti juuri pöytään, mutta tämä ei ole minun vaan toimittajan tekstiä).

Kolmas lainaus osuu kipeästi hermoon juuri nyt: "Nokian pääjohtaja Jorma Ollila perusteli vertikaalisuutta marraskuussa Financial Timesin haastattelussa sillä, että kännykät ovat tuotteena hyvin erilaisia pc-mikroihin verrattuna: kännykät ovat monimutkaisempia ja niissä on enemmän komponentteja kuin tietokoneissa. Myös kännykän ja ohjelmistojen yhteensovittaminen vaatii erityisosaamista ja parhaaseen lopputuloksen käyttäjän kannalta päästään, kun yhdistäminen tehdään samassa yhtiössä."  Niinpä -- voi Nokia, miksi et noudattanut Ollilan ohjetta?

Jutussa oli myös Dan Steinbockin analyysi asiasta. Hän ei voinut arvata Googlen ja Applen osuutta tulevassa kehityksessä, vaikka asuikin ymmärtääkseni New Yorkissa ja tarkkaili USA:n markkinoita aitiopaikalta: "Nokia on päässyt kännykkäteollisuudessa niin vahvaan markkinahallintaan, että sitä on erittäin vaikea horjuttaa. Horisontaalisuuteen siirtyminen edellyttää, että joku ajaa sen läpi. Se tuskin voi olla Microsoft, jolla ei ole kovin hyvää mainetta partnershippien (yhteistyöjärjestelyiden) luomisessa."

Ei ollut vuonna 2003 eikä ole nytkään. Brittiläisen Sendo-nimisen valmistajan piti noihin aikoihin tehdä yhteistyötä Microsoftin kanssa, mutta se päätyi haastamaan yhtiön oikeuteen syyttäen tätä sopimusrikkomuksista ja liikesalaisuuksien varastamisesta. Windows-puhelinta ei tullut -- sen sijaan Sendo vaihtoi Symbian-alustaan.

Nokialla tätä vaihtoehtoa ei ole. Yhteistyön Microsoftin kanssa on pakko onnistua. Odotamme syyskuun alun uutisia ja Windows 8:n vaikutusta. Luvassa on mielenkiintoinen syksy.

lauantai 4. elokuuta 2012

Loch Nessin hirviötä ei ole

Tuskin mikään uutinen kenellekään: Loch Nessin hirviötä ei ole. Tarina on pelkkää legendaa.

Päivän Iltalehti väittää kylläkin toista: George Edwards, joka on käyttänyt 26 vuotta hirviön etsimiseen, on vihdoin saanut napattua siitä valokuvan. Kuinka ollakaan, kuva on sen verran epätarkka, ettei sitä kannata suurentaa (miksei kaikilla voi olla kunnon järjestelmäkameroita Samsungin pokkarin sijaan?).

Mutta uskaltaako kuvan aitoutta epäillä, onhan kuvan "...independently verified by a team of US military monster experts"? En tiennytkään, että USA:n armeijalla on myös hirviöasiantuntijoita. Iltalehden toimitus on viisaasti jättänyt tämän kohdan kääntämättä :-)

Kuinka ollakaan, Edwards järjestää turisteille Nessien etsintäretkiä. Valokuva hirviöstä on hyvää PR:ää.

Oma uskoni hirviön olemassaoloon rapisi kauan sitten, kun kävin kyseisellä järvellä. Se on pitkä, mutta yllättävän kapea. Levein kohta on vain runsas kaksi kilometriä. On mahdoton kuvitella, että syvissä vesissä voisi asustaa lisko (kaiketi useampia, koska sen pitää myös lisääntyä), joka vain äärimmäisen harvoin nousisi pintaan.

Hirviölegendat pysyivät hengissä satoja vuosia, kun kameroita ei oltu keksitty tai ne olivat harvinaisia. Nyt, kun jokaisella on kamera vähintään puhelimessa, hirviöt ovat joutuneet ahtaalle. Nessiestä pitäisi kertyä läjäpäin kuvia. Uskovaisia kuvien puute ei lannista. Iltalehden jutun yhteydessä on kysely, jossa 50 % yli 5000 vastaajasta ilmoittaa uskovansa hirviöön.

Sama pätee ufoihin. Missä ovat kaikki kuvat ufoista ja humanoideista? Lähtivätkö ufot takaisin kotiplaneetalleen huomattuaan, että ihmiset olivat keksineet digikamerat?

Ikävä kyllä, digikuvaus on tehnyt maailmasta paljon aiempaa tylsemmän paikan.

JK. Sattumoisin ostin eilen marketista Blu-ray-version vuoden 1977 elokuvasta Kolmannen asteen yhteys. Sen keskikohdassa on tähän sopiva tiedonjyvä, jossa armeijan edustaja pilkkaa yleisöä: "edellisenä vuonna" (ilmeisesti siis 1976) amerikkalaiset ottivat yli seitsemän miljardia valokuvaa -- mutta missä ovat luotettavat kuvat ufoista? Yleisössä oleva uutistoimittaja vastaa hänelle: ei todista mitään, sillä ei meillä liioin ole kuvia lento- tai auto-onnettomuuksista niiden tapahtuessa.

Nyt on. Youtubesta löytyy satoja videoita lento-onnettomuuksista ja tuhansia videoita autokolareista. Digiaikana kuvia otetaan luultavasti sata kertaa enemmän kuin 1970-luvulla. Mutta niitä uskottavia ufo-kuvia meillä ei ole vieläkään.

torstai 2. elokuuta 2012

Olympiasensuuria YLEssä

Käynnissä olevat olympialaiset teettävät ylimääräistä työtä Yleisradion uutisväelle. Tv-uutisia ei voi siirtää sellaisenaan Areena-nettipalveluun, vaan niistä on ensin poistettava Lontoon olympialaisiin liittyvä materiaali. Kotimaisille katsojille uutiset voidaan näyttää leikkaamattomina.

Kuulostaako hölmöltä? No totisesti. Uutistoimitus joutuu tekemään tv-uutisista kaksi eri versiota Areenaa varten. Sananpari leikattu versio tuo mieleen Pohjois-Korean tai vanhan Neuvostoliiton.

TV-uutisten sensuroitu versio voidaan näyttää myös Suomen ulkopuolelle.
Syy on yksinkertainen: olympiakomitea on myynyt tv-lähetysoikeudet eri maihin kansallisesti. Bisnes romahtaisi, jos jokin kanava lähettäisi kisat ilmaiseksi nettiin koko maailmalle.

Yle olisi päässyt helpommalla, jos se olisi lopettanut tv-uutisten nettiversion kokonaan kisojen ajaksi, mutta se olisi suututtanut ulkosuomalaiset. On siis päädytty tekemään jokaisesta lähetyksestä kaksi versiota ja kisojen ajaksi urheilulähetysten (sekä Urheiluruudun) katsojakunta on rajattu vain Suomeen (rajoitusta voi tietenkin kiertää, kuten toukokuun kiekkokisojen aikana saatiin havaita). Uutisten sensuroitu versio näyttää ilmestyvän Areenalle tuntia myöhemmin, mikä harmittaa ulkomailla asuvaa.

Koekatsoin pari lähetystä rinnakkaisissa ikkunoissa nähdäkseni, miten sensuuri oli toiminut. Eilisen 1.8. pääuutislähetyksen pituudet olivat 24:40 (sensuroitu) ja 25:02 (sensuroimaton), edellisen illan vastaavasti 21:47 ja 24:58. Uutisten sisältö oli kuitenkin ihan sama, erot aiheutuivat siitä että sensuroitu versio oli katkaistu aiemmin kuin sensuroimaton. Erilaisen lopetuskohdan ei luulisi aiheuttavan julkaisuprosessiin tunnin viivettä.

Lähetysoikeudet eivät ole varsinaista tekijänoikeutta. Olympialaiset ovat monopoli ja signaalin tuottajalla on oikeus sopia sen jakelun ehdoista haluamallaan tavalla. 
Olympiakomitealla on laillinen oikeus rahastukseen, mutta olympialaisten tapauksessa se näyttää erityisen rumalta. Olympialaisten aatteeseen kuuluu eräänlainen puhtaus. Kisat ovat ainoat, joissa suorituspaikkojen ympärillä tai stadionin reunoilla ei ole esimerkiksi mainoksia.

Helsingin Sanomat kirjoitti 29.7. pääkirjoituksessaan siitä, miten "olympia-aate on mennyttä maailmaa". Urheilun sijaan on tullut viihteellisyys ja kaupallisuus. Alkuperäinen De Coubertinin ajatus oli idealistinen jo sata vuotta sitten, nyt se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä.

Sen sijaan hyvältä vitsiltä tuntui avajaisissa nähty Mr. Bean -videopätkä, jossa Rowan Atkinson huijasi muita juoksijoita päästäkseen ensimmäisenä maaliin. Mitä se kertoo tämän päivän urheiluhengestä? Sen, että tärkeintä on voitto, ei jalo kilpa.

Lisäys 7.8.2012 Eilisen pääuutislähetyksen aiheissa oli mukana raportti vaatimattomasta kisamenestyksestä. Siinä haastateltiin puhelimitse Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Talermoa jäsentä sekä Kari Ormoa, entistä uinnin päävalmentajaa. Kuvituskuvana oli käytetty pätkää trap-ammunnasta ja purjehduksesta. Koko jutun ajan kansainvälisessä versiossa näkyi vain sensuurin teksti:

Olympiasensuuri toiminnassa: tv-uutisista kuuluu vain ääni kisamenestystä käsittelevän jutun ajan.
Kotimaassa näkyvällä täysversiolla oli 3170 katsojaa, ulkomailla näkyvällä sensuroidulla versiolla 218.
Website Security Test