maanantai 18. huhtikuuta 2011

Kiitos äänestäneille - tietoyhteiskunta ei saa jäädä tuuliajolle

Kiitän kaikkia minua äänestäneitä. Tulos ei tällä kerralla riittänyt eduskuntaan asti, joten jatkan vaikuttamista entiseen tapaan ulkoparlamentaarisin keinoin.

Toivon, että te kaikki teette samoin, sillä Persulandia (engl. Trufiland) uhkaa kääntää tietoyhteiskuntakehityksen sivuraiteille. Jyrki Kasvi ja viestintäministeri Suvi Linden putosivat eduskunnasta, eivätkä piraatit saaneet hyvästä äänimäärästä huolimatta yhtään ehdokastaan läpi. Tämä ei tiedä hyvää Suomen verkottamiselle, tekijänoikeuslakien uudistamiselle eikä monelle muulle tärkeälle hankkeelle.

Persujen vaaliohjelmassa internet esiintyy vain vihakirjoittelun yhteydessä sekä negaationa (kts. http://pjarvinen.blogspot.com/2011/03/taide-ja-uskonto-eivat-kuulu-puolueille.html). Kuitenkin tietoyhteiskunnan edistaminen on ainoa tapa, jolla Suomi voi säilyttää innovatiivisuutensa ja pysyä mukana kansainvälisessä kehityksessä. Tulevaisuuden sijaan Persulandia on kääntänyt huomionsa menneeseen, mutta sen eväät eivät riitä tämän päivän maailmassa.

Näistä vaaleista ei tullut sosiaalisen median läpimurtoa. Päinvastoin, vaaleissa jyräsivät niin perinteiset keinot kuin perinteiset arvotkin. On helppo soittaa suutaan nimettömästi keskustelupalstoilla -- vastuun ottaminen ja uuden rakentaminen on paljon vaikeampaa. Kohta nähdään, onko eduskunnan persuista siihen.

Tietoyhteiskunta on liian tärkeä Suomelle ja suomalaisille (peruksella ja ilman), jotta sitä voisi jättää tuuliajolle, oli vaalitulos millainen tahansa. Suomen tulevaisuus edellyttää, että jokainen nettikäyttäjä tekee parhaansa myös tästä eteenpäin.

-- seuraa Twitterissä, ystävysty Facebookissa

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Puoluejohtajat säästäisivät ATK-menoissa

Vaaliväittelyjä katsoessani olen yllättynyt miten moni puoluejohtaja on viitannut tietotekniikan kustannuksiin. Tämä on sekä hyvä että huono asia.

Hyvä se on siksi, että luultavasti ensi kertaa historiassa tietotekniikka on ylipäätään mainittu vaaliväittelyissä. Se osoittaa, että aihe on vihdoin alkanut kiinnostaa myös ylintä puoluejohtoa.

Huonoja puolia on valitettavasti paljon enemmän. Kaikki maininnat ovat liittyneet säästöihin, joita miljardin vuosikuluista halutaan saada.

Sinänsä säästöt ovat positiivinen asia. Keskitetyn ohjauksen puuttuessa jokainen ministeriö on tehnyt omat linjauksensa ja tuloksena on kalliita, keskenään yhteensopivia tietojärjestelmiä. Miljardin IT-menoista sietääkin säästää.

Vielä parempi olisi, jos IT nähtäisiin kuluerän sijaan mahdollisuutena, eräänlaisena sijoituksena tulevaan. Mitä enemmän IT:hen panostetaan -- kunhan se tapahtuu järkevästi -- sitä enemmän on lupa odottaa hallinnollista tehokkuutta, kansalaisten parempia palveluita, hyötyä kansalaisyhteiskunnalle ja tukea alan kotimaisille yrityksille.

Säästöjen sijaan pitäisi kysyä, miten miljardi voitaisiin käyttää paremmin. Tälle tasolle yksikään puheenjohtajista ei ole uskaltautunut.

Miksi muuten kirjoituksen otsikossa esiintyy vanha lyhenne ATK eikä nykyisin käytetty IT? Siksi, että myös puheenjohtajat ovat käyttäneet sanoja ATK tai tietotekniikkamenot. Kukaan ei ole puhunut IT:stä. Se osoittaa, että tietämys aiheesta on vanhentunutta ja pinnallista.

Urpilainen sanoi alkupään väittelyissä, että miljardin euron vuosikulut ovat tietoliikennekustannuksia. Toivottavasti se sentään oli lipsahdus eikä osoitus tiedon tasosta.

Mutta hei, kaikkea ei voi vaatia. Tämä on hyvä alku. Otetaan tavoitteeksi, että neljän vuoden päästä IT esiintyy vaaliväittelyissä jo mahdollisuutena eikä pelkkänä säästökohteena.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Vuonna 1998 luottokortin käyttö netissä oli turvatonta

Oikeusasiamiehen kanta sähköpostin turvattomuuteen palautti mieleeni vanhan kiistan siitä, uskaltaako netissä käyttää luottokorttia.

Kun netti oli nuori (siis 1990-luvun jälkipuoliskolla, ei niin kovin kauan sitten), kansalaisia varoitettiin käyttämästä luottokorttia verkkokaupoissa. Luottokunnan mukaan korttinumeron kirjoittaminen nettipalveluun osoitti törkeää huolimattomuutta ja riitti kortin irtisanomisperusteeksi.

Selaimen suojatulla SSL-yhteydellä ei ollut merkitystä: kaikenlainen luottokortin käyttö netissä oli vaarallista. Pankit neuvoivat odottamaan turvallisen maksamisen SET-tekniikkaa. Sitä ennen verkko-ostoksia sai tehdä vain suomalaispankkien turvallisella Solo-maksulla. Ai ulkomailta ostaminen? Unohda koko juttu.

Itse olin vinguttanut Visaa verkossa vuodesta 1995 lähtien ilman mitään ongelmia. Kun jossain kirjoituksessa kerroin, että itse asiassa luottokortti oli asiakkaan kannalta paras maksutapa (koska maksun pystyi perumaan, jos veloitus oli aiheeton tai tilattu tavara ei vastannut odotuksia), silloinen kuluttaja-asiamies Erik Mickwitz moitti allekirjoittanutta Helsingin Sanomissa ja väitti, että yllytin kuluttajia turhiin riskeihin.

Alkuperäistä lehtileikettä en enää löytänyt, joten ohessa kirjoitus Hesarin arkistosta:


Hiljalleen suhtautuminen muuttui. SET valmistui, mutta kukaan ei ottanut sitä käyttöön, koska todellista tarvetta ei ollut. Nykyään luottokorttia jopa suositellaan erityisesti ulkomaisista nettikaupoista tilattaessa. Ellei kauppa kelpuuta luottokorttia maksuvälineeksi, se on lähes varmasti huijari.

Luottokortin esimerkki kuvastaa, miten vaikeaa tietoturvariskien hahmottaminen ja eri uhkakuvien punnitseminen on. Epävarmassa ja uudessa tilanteessa on varminta vedota vanhoihin, tiukkoihin kantoihin. Silloin ei ainakaan itse joudu vastuuseen mahdollisista ongelmista.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Tietoyhteiskuntaa Suomen tapaan: sähköpostin käyttö kielletty

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut lausunnon, jonka mukaan sähköpostia ei saa käyttää terveystietojen lähettämiseen. Perustelu on sama kuin usein ennenkin: sähköposti ei ole turvallinen.

Miten ihmeessä suomalainen tietoyhteiskunta voi ikinä kehittyä, jos uusia työtapoja ei uskalleta ottaa käyttöön? Ihanko oikeasti vielä 2010-luvulla asiointi terveyskeskukseen pitäisi hoitaa puhelimella tai paperisella kirjeellä?

Oikeusasiamiehen lausunto on vastaus kansalaisen tekemään kanteluun. Asian yksityiskohdat eivät käy ilmi päätöksestä, mutta ilmeisesti kyse on tapauksesta, jossa joku terveydenhuollon edustaja on vastannut asiakkaan kysymykseen sähköpostilla. Ja niin ei saa tehdä -- tietosuojasyistä.

Ratkaisussa todetaan sairaanhoitopiirin menetelleen julkisuus- ja henkilötietolain vastaisesti, kun kantelijalle on lähetetty avoimessa verkossa sähköpostiviesti, josta käy ilmi, että hän on saanut sairaanhoitopiiristä terveydenhuollon palveluita. Viimeksi mainittu tieto on julkisuuslain mukaan salassa pidettävä.

Perusteluissa viitataan tietosuojavaltuutetun toimiston 3.1.2007 antamaan ohjeeseen, jonka mukaan salassa pidettävät tiedot eivät suojaamattomassa sähköpostissa ole suojattuja sivullisilta ja edelleen: jos asiakas lähettää esimerkiksi aikavarauksen sähköpostilla, siihen tulee vastata puhelimella tai kirjallisesti. Sama koskee myös muita tiedusteluja, joihin ei voida vastata yleisellä neuvolla paljastamatta asiakkaan nimeä tai muita asiakastietoja.

Suomessa on luultavasti maailman tiukin sähköisen viestinnän suoja. Sähköposti on kaikissa oloissa luottamuksellista viestintää, jota sen paremmin työnantajalla kuin puolisollakaan ei ole oikeus lukea. Miksi säädetään tiukkoja lakeja jos kuitenkin katsotaan, ettei viestintä ole luotettavaa? Mikä voisi viranomaisen mielestä olla se tilanne, jossa sähköposti voisi laillisesti päätyä vääriin käsiin? Jos sähköposti ei ole luotettava, miksi laki kuitenkin suojaa sitä ikään kuin se olisi?

Aina on tietenkin olemassa tahallisen urkinnan, näppihäiriön tai teknisen virheen vaara. Mutta yhtä hyvin joku voi urkkia kirjeen sisällön tai kirje voi päätyä väärälle vastaanottajalle. Ja puhelinsoitto se vasta turvaton onkin: utelias työtoveri tai perheenjäsen kuulee keskustelun helposti.

Kaikki kansalaiset eivät luota nettiasiointiin. Heillä tulisi jatkossakin olla oikeus kieltää sähköpostin käyttö oman mielenrauhansa takaamiseksi. Nyt nekään asiakkaat, jotka suorastaan pyytävät asiointia sähköpostilla, eivät voi saada sitä. Turvallisuussyistä. Tähän viittaa oikeusasiamiehen lausunnossa virke Asiaan ei vaikuta se, että kantelija on ilmeisesti itse lähettänyt tällaisia tietoja sisältävän viestin sairaanhoitopiriin.

Yleensä terveystiedot ovat melko harmittomia: verikokeen tuloksia, ajanvarauksia, lisätietojen kysymistä. Vaikka itse lähetän kyselyn ja terveystietoni sähköpostilla, minulle ei saa vastata samalla välineellä. Terveydenhuoltohenkilökunnan pitää suojella minua minulta itseltäni.

Tietosuoja on hyvä asia, mutta se ei voi olla itsetarkoitus eikä kehityksen este. Arkijärkeä saa käyttää, sillä Suomi tarvitsee kaikki ne kustannussäästöt, joita uudella tekniikalla voidaan saavuttaa.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

Steve Jobsin opetukset: pitää tehdä sitä, mitä rakastaa

Tämän päivän Kauppalehdessä on Mirjami Saarisen kiinnostava kommentti Steve Jobsia käsittelevästä kirjasta The Innovation Secrets of Steve Jobs. Mirjamin mukaan kirjan opetus on, että pitää aina tehdä sitä mitä rakastaa. Kiinnostus ohjaa ihmisen automaattisesti oikeille jäljille.

Jobs itse teki totisesti juuri näin. Hän opiskeli kalligrafiaa, mutta jätti koulun kesken, asui kommuunissa ja kierteli reppu selässä Intiassa. Kiinnostus kalligrafiaan oli myöhemmin hyödyksi, kun hän osallistui Macintosh-tietokoneen kehitystyöhön. Ja loppu onkin sitten historiaa.

Missä viipyvät suomalaiset Jobsit? Mirjami kritisoi Elinkeinoelämän Keskusliiton koulutusselvitystä, jonka mukaan nuoria koulutetaan väärille aloille. Kulttuuri- ja media-alat ovat opiskelijoiden suosiossa ja aloituspaikkoja on paljon, vaikka työllistymismahdollisuudet ovat huonot. Vastaavasti tietotekniikan osaajia koulutetaan liian vähän. Jobsin esimerkin perusteella tiukka, päämäärätietoinen opiskelu alalle, jolla juuri silloin sattuu olemaan kysyntää, ei välttämättä ole paras ratkaisu sen paremmin opiskelijan kuin yhteiskunnankaan kannalta.

Mirjami on sekä oikeassa että väärässä. Oikeassa hän on siinä, että nykyisin kaivataan paitsi oman alan syvällistä osaamista, myös poikkitieteellisyyttä. Ellei insinöörillä itsellään ole taiteellisia lahjoja (sellaisiakin on!) tai kaupallista kiinnostusta, hänen on työskenneltävä yhdessä eri alojen ammattilaisten kanssa. Tässä mielessä Aalto-yliopiston ajatus yhdistää talous, tekniikka ja design yhdeksi kokonaisuudeksi on enemmän kuin oikea. Opiskelijalla tulisi myös olla aikaa etsiä itseään ja ominta alaansa, vaikka opetuksen tehokkuusvaatimukset tekevätkin sen vaikeaksi.

Mirjami on myös väärässä, sillä hän lankeaa tyypilliseen menestyjän ansaan. Aina, kun analysoimme menestykseen johtaneita tekijöitä, käytämme esimerkkeinä niitä, jotka ovat menestyneet -- emme koskaan epäonnistujia. Voihan olla, ettei Jobs menestynytkään siksi, että hän laiskotteli koulussa, etsi elämyksiä Intiasta ja opiskeli kalligrafiaa, vaan siitä huolimatta. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat nuorena etsineet itseään ja päätyneet jollekin eksoottiselle alalle, eivätkä siitä huolimatta ole löytäneet elämänsä tarkoitusta tai menestystä. Ehkä Jobsilla vain kävi uskomaton tuuri, kun hän osui yksiin Wozniakin kanssa ja löysi myöhemmin käyttöä kalligrafialle. Jälkikäteen onnekkaista sattumista on helppo etsiä suunniteltua menestystä.

Menestyneiden ihmisten elämäkerroista voi oppia paljon, mutta vielä hyödyllisempiä olisivat luuserien elämänkerrat -- niitä vain ei koskaan julkaista. Henkilöt, jotka uskoivat asiaansa ja ponnistelivat valtavasti, mutta eivät silti koskaan saaneet nimeään historian lehdeille, voisivat opettaa meille paljon.

Menestys on tietenkin kiistanalainen käsite. Kauppalehdessä esitelty kirja käsittelee aihetta amerikkalaisesta näkökulmasta, jossa menestys korreloi suoraan omaisuuden, palkan ja julkisuuden kanssa. Omaan asiaansa uskova ja itselleen rakkaaseen asiaan panostava menestyy joka tapauksessa omalla tavallaan. On upeaa saada tehdä sitä, mistä nauttii ja mitä pitää mielekkäänä.

Tulee mieleen vanha elämänohje: Ota selvää, mitä haluat tehdä, ja tee se muiden mielipiteistä piittaamatta. Näin takaat itsellesi mielenkiintoisen, joskin vaikean elämän.

Rakkaan asian tekeminen ei koskaan ole huono valinta.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Länsimaisten arvojen lyhyt historia

Voi, miten takapajuisia ja kehittymättömiä monet Aasian ja Afrikan maat ovatkaan! Niissä ei tunneta demokratiaa eikä naisilla ole tasa-arvoa. Sen sijaan on kunniamurhia, pedofiliaa, lapsityövoimaa ja alkuperäiskansojen sortoa. Homoseksuaalisuus on yhä rikos monissa Lähi-idän maissa. Ja mikä pahinta: nyt ne pyrkivät jopa levittämään omaa uskontoaan tänne meidän Eurooppaan!

Länsimaisen sivistyksen historia on pitkä ja kunniakas, mutta sen soveltaminen käytäntöön on ällistyttävän tuore asia. Kun me länsimaat katsomme oikeudeksemme opettaa muita siitä, miten näiden tulisi elää, on syytä muistella omaa historiaamme.

Yhdysvallat ryösti Afrikasta orjia, jotka joutuivat epäinhimillisiin peltotöihin rakentamaan maan talouskasvua. Orjuus poistettiin vasta vuonna 1865. Samoihin aikoihin eurooppalaiset siirtolaiset jälkeläisineen ryöstivät ja valloittivat alkuperäisväestön maat. Intiaanit surmattiin, heidän kulttuurinsa hävitettiin ja hengissä selvinneet suljettiin reservaatteihin.

Syystäkin kiinalaiset ärähtivät USA:lle kysyen, mikä oikeus näillä on nyt toimia maailman ihmisoikeuksien tuomarina.

Kristinuskon levittämistä Etelä-Amerikan, Afrikan ja Aasian maihin on pidetty pyhänä tehtävänä, jota omakin kirkkomme on rahoittanut. Kolehtia lähetystyön hyväksi kerätään varmaan vieläkin. Emme kuitenkaan suvaitse, että muut uskonnot tulevat tyrkyttämään omaa uskontoaan meille. Jopa sen näkyvä harjoittaminen herättää vastustusta.

Huutolaislapset eli suoranainen lapsiorjuus poistettiin Suomesta vasta vuonna 1923. Pitkään vaietusta asiasta ilmestyi äskettäin kirjakin.

Tuomitsemme lapsityövoiman käytön Aasiassa, vaikka nykyinen koulujen syysloma on aiemman perunannostoloman seuraaja. Aina 1970-luvulle asti lapset joutuivat keskeyttämään koulutyönsä ja osallistumaan sadonkorjuuseen. Usein loma oli porrastettu iän mukaan niin, että vanhimpia koululaisia käytettiin maatöissä jopa parin viikon ajan.

Naisten asema Suomessa on Euroopan parhaimpia, mutta tämäkin kehitys on melko tuoretta. Vielä 1950-luvulla nainen pääsi ravintolaan vain miesseurassa. En tarkalleen tiedä, milloin käytäntö vapautui, mutta nykysilmin katsottuna sääntö tuntuu naurettavalta -- eikä siitä tosiaan ole kuin muutama vuosikymmen. Kauempaa historiasta löytyykin sitten vaikka mitä hirveyksiä.

Homoseksuaalisuus oli Suomessa rikos vuoteen 1971 asti. Seuraavat 10 vuotta se oli "vain" sairaus. Aiheesta keskusteltiin aktiivisesti vaalipaneelissa vuonna 1983. Yllyttäminen homoseksuaaliseen tekoon poistui rikoslaista vasta vuonna 1999. Tuoreet uutiset kertovat uskonnon varjossa harjoitetusta pedofiliasta, josta on vaiettu niin katolisessa kirkossa kuin vanhoillislestadiolaisissa piireissä.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin: länsimaiden verityöt Afrikassa (erityisesti Belgia), kuolemanrangaistukset, poliittiset ja uskonnolliset vainot, juutalaisten joukkotuho, toinen maailmasota...

On hämmästyttävää, miten nopeasti Suomi ja muut länsimaat ovat kehittyneet. Tuntemamme sivistys, tasa-arvo ja vapaus ovat viimeisen sadan vuoden saavutuksia. Kiitos tästä kuuluu talouskasvulle sekä tiedonvälitykselle. Ne ovat kukistaneet sortoa, väkivaltaa ja väärinkäyttöä.

Omahyväisinä vaadimme nyt Kiinaa, Venäjää, Lähi-itää ja Afrikkaa noudattamaan välittömästi arvojamme unohtaen, että vielä 50 vuotta sitten emme olleet yhtään niitä parempia. Kehitys vaatii oman aikansa, mutta ennen pitkää talous ja tiedonvälitys tekevät tehtävänsä kaikissa maissa. Sitä ei mikään ismi eikä diktaattori pysty loputtomasti vastustamaan.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Tietämättömyys on valtaa

"Tietämättömyys on valtaa" sanotaan George Orwellin kirjassa 1984. Ja niin se onkin: mitä vähemmän ihmiset tietävät, sitä helpompi jonkun toisen on käyttää valtaa heidän ylitseen.

Pari viikkoa sitten moni hämmästyi uutista, jonka mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei osannut nimetä hallituspuolueita. Alle 25-vuotiaista puolet uskoi Vihreiden olevan oppositiossa ja vastaavasti kolmasosa Perussuomalaisten hallituksessa. Niin ikään kolmannes kaikista vastaajista luuli SDP:n olevan hallituksessa.

Kun tulokset ovat tätä tasoa on pakko ihmetellä, mitä tapahtuu kehutun PISA-mittauksen jälkeen? Miksi hyvän opetuksen saaneista oppilaista tulee näin tietämättömiä aikuisia? Ei tämä ainakaan tietoyhteiskunnalta vaikuta.

Syitä on monia, mutta yksi keskeinen tekijä on viestinnän viihteellistyminen, pirstaloituminen ja oman valinnanvapauden lisääntyminen. Aikoinaan TV-kanavia oli vain kaksi, ja niiltä molemmilta tuli yhtä aikaa uutiset. Nyt kanavia on kymmeniä, joten katsoja voi pujotella viihteestä ja tosi-tv:stä toiseen vaikka kaiket illat.

Moni on lopettanut sanomalehtien tilauksen ja siirtynyt lukemaan uutiset netistä ilmaiseksi. Lehdissä lukija altistuu muillekin kuin itseään kiinnostaville uutisille. Sen sijaan netissä klikataan eniten raflaavia ja erikoisia otsikoita, koska ne houkuttelevat lukemaan. Murhat, juorut ja onnettomuudet kiinnostavat. Mitään muita uutisia ei tarvitse koskaan nähdäkään, ellei itse halua.

Tällaisessa viihdeympäristössä kansalainen voi aivan hyvin uida vuosikaudet saamatta edes perustietoja Suomen ja ympäröivän maailman tapahtumista.

Tietämättömyydestä on monia seurauksia. Jos äänestäjä ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallituksessa, miten hän voi protestoida seuraavissa vaaleissa? Tai ilmaista tukensa harjoitetulle politiikalle?

Sähköisen äänestyksen kokeiluita vastustetaan koska pelätään, että vaalitulos olisi helppo väärentää. Mutta kun kansan tietämys on tätä tasoa, ei kannata nähdä vaivaa: on helpompaa manipuloida tietämättömät ihmiset äänestämään halutulla tavalla. Eikä se vaadi edes sähköistä äänestystä, vaan yksi sujuvasanainen puhemies riittää. Ja toisin kuin rehellinen vaalivilppi, se on vieläpä täysin laillista.

Vapauspuolueen ohjelman ensimmäisenä kohtana on vaatimus suoran demokratian lisäämisestä Sveitsin malliin. Se tapahtuisi kansanäänestyksiä lisäämällä. Mutta miksi järjestää kansanäänestyksiä, jos ihmiset eivät jaksa perehtyä asioihin vaan äänestävät miten sattuu? Nopan heittäminen tulisi halvemmaksi ja tulos olisi samaa luokkaa.

Juuri tästä syystä tarvitsemme Yleisradiota. Sen ei tarvitse kosiskella yleisöä eikä viihteellistyä yhtä paljon kuin kaupallisten kanavien.

Ketään ei voi pakottaa katsomaan asiaohjelmia tai uutisia, mutta ainakin siihen on tarjottava mahdollisuus. Sen jälkeen on oma valintamme, annammeko muiden käyttää valtaa puolestamme.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Taas uutta käyttöä televalvonnalle

Viime lauantain Helsingin Sanomissa oli kaksi kiinnostavaa pikku-uutista. Niistä ensimmäinen kertoi, että poliisi saa oikeuden televalvontaan "vakavimpien metsästysrikosten tutkinnassa". Jatkossa poliisi voi siis selvittää kännykän tukiasematiedoista, kuka liikkui metsässä paikalla, jossa ammuttiin luvattomasti karhu tai ahma.

Metsästäjä ehkä kuvittelee olevansa yksin metsässä ja voivansa siksi rikkoa järjestäytyneen yhteiskunnan lakeja. Mutta televalvonnan kaikkinäkevä silmä ei lepää koskaan. Se näkee kaikkialle. Siellä, missä on matkapuhelin, on myös valvonta. Impivaaran metsiin ei ole paluuta.

Toinen uutinen oli "Espooseen tulee lisää valvontakameroita". Sen mukaan Leppävaaraan ja Espoon keskukseen tullaan asentamaan lisää kameroita "ylläpitämään järjestystä ja lisäämään turvallisuuden tunnetta". Ei niin, että kameroita olisi tähänkään asti puuttunut -- uutisen mukaan pääkaupungin yleisillä alueilla on 80 valvontakameraa. Myös Leppävaarassa on kameroita jo ennestään. Uusien kameroiden kustannus on joitakin kymmeniä tuhansia euroja.

Molemmat uutiset kertovat sinällään hyvistä asioista. On hyvä, että lakia rikkovat salametsästäjät saadaan kiinni. Ja on hyvä, että kansa tuntee olonsa turvallisemmaksi Espoossa tietäessään, että poliisin valvova silmä tarkkailee heitä.

Lähes peräkkäisillä sivuilla uutiset saavat kuitenkin kysymään, onko nykyinen kehityksen suunta välttämätön ja ainoa mahdollinen. Kuinka monta tällaista uutista tarvitaan, ennen kuin valvontayhteiskunta on totta? Jokainen uusi valvonnan muoto on sinällään perusteltu, mutta yhdessä niistä syntyy jotain uutta ja pelottavaa.

Se kaikki on taas kaksi askelta lähempänä.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Oispa vaali ainainen

Näinä päivinä kansalaisia hemmotellaan. Kaduilla ja ostoskeskuksissa on jos jonkinlaista vaalitelttaa, joissa tarjotaan kahvia, karkkia ja makkaraa - ilmaiseksi tietenkin. Tänään eräs ehdokas jakoi jopa meetwurstipaketteja, joihin oli niitattu kiinni henkilön vaalimainos.

Oispa vaali ainainen, niin elämä tulisi halvaksi!

Maallisen hyvän lisäksi kansalaisella ei ole pulaa ystävistä. Olen seurannut, miten ministerit tulevat tilaisuuksiin ja kuuntelevat nöyrän kärsivällisesti kansalaisten kertomuksia. Ja niitä riittää. Viikolla näin miehen, jolla oli mukanaan kaksi täyteen kirjoitettua paperia ja monta numeroitua kohtaa mm. verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Ministeri kuunteli kaiken ja kommentoi.

On jotain hienoa siinä, että vielä eilen Brysselin EU-pöydässä istunut ministeri seisoo tänään pienen eteläsuomalaisen paikkakunnan ostoskeskuksessa ja kuka tahana voi tulla puhumaan hänelle. Niin ikään hienoa on se, ettei Suomessa tarvita turvamiesten armeijaa ministerin ympärille. Vain tärkeimmillä ministerillä on mukanaan turvahenkilö, ja hänkin seisoo yleensä taustalla.

Me ehdokkaat emme toivo vaalien jatkuvan yhtään pidempään kuin on pakko. Kun on seissyt monta tuntia +2 asteen tihkusateessa ja tuulessa jakamassa esitteitä sekä kuunnellen ihmisten murheita tietää tehneensä oikeaa työtä. Varsinkin kun on sunnuntai.

Olen huomannut, että moni kansalainen kaipaa ensi sijassa kuuntelijaa. Joku saattaa puhua kymmenenkin minuuttia yhteen menoon. He eivät odota vastausta eivätkä halua kysyä mitään -- riittää, että joku kerrankin kuuntelee heitä. Joku, jolla he uskovat olevan valtaa asioiden muuttamiseen.

Tarinoista ymmärtää, miten paljon Suomessa on vähäosaisia ja niitä, jotka ovat jääneet osattomaksi 2000-luvun talouskasvusta. Sairaudet, työttömyys, sosiaalietuuksien pienuus, harmaa talous ja Wahlroosin miljoonatuet esiintyvät monen puheissa. Rivikansalaisen asema viranomaisten pyörityksessä on heikko. Monia ärsyttää myös se, että maahanmuuttajat saavat parempia tukia ja parempaa palvelua kuin he itse.

Kolme esimerkkiä eilisestä Hyvinkään torin tilaisuudesta:

Mieshenkilö kertoi eläkkeensä nouseen vuoden alussa kokonaista 29 senttiä. Hän pohti, mihin investoisi näin suuren summan ja valitti taitetusta indeksistä. Mies kertoi kiertäneensä työn vuoksi 126 eri maassa, eikä enää halunnut liikkua Hyvinkäältä mihinkään -- paitsi Ouluun, vanhaan kotikaupunkiinsa, johon hän aikoi vielä palata.

Närkästynyt naishenkilö kertoi, miten vaikeaa työhaluisten nuorten on nykyään löytää töitä. Hän oli itse tehnyt pitkän työuran, aloittanut jo nuorena, ja nyt hänen oma tyttärensä oli muuttanut omaan asuntoon. Tytär oli saanut toimeentulotukea runsaat 200 euroa kuussa. Joulun alla äiti oli siirtänyt tytön tilille 100 euroa lahjarahaa. Sosiaaliviranomaiset seurasivat tilin käyttöä (viis pankkisalaisuudesta) ja olivat vähentäneet saman summan maksamistaan avustuksista. Kun äiti oli soittanut sosiaalitoimistoon, häntä oli neuvottu ensi kerralla antamaan setelit suoraan käteen.

Äiti oli syystäkin vihainen. Hän oli tehnyt tuen alentamisesta valituksen, mutta ei ollut vielä kahden viikon odotuksen jälkeen saanut vastausta. Hän uhosi hakevansa sata euroa takaisin virastolta vaikka pyssyn kanssa.

Jos jollain tämän lukevalla on suhteita Hyvinkään sosiaalitoimistoon, kysykää mihin tällainen menettely perustuu ja kertokaa minullekin. Ennen kaikkea kertoaa se naiselle. Tiedätte varmaan, kenestä on kyse.

Kolmas nainen oli 77-vuotias. Elämän koettelemukset olivat jättäneet hänen kasvoilleen syvät uurteet. Ymmärrys oli kuitenkin kirkas ja hänkin oli vihainen. Hyvin vihainen. Hän halusi tietää, miksei yksikään ehdokas ole puhunut näissä vaaleissa vammaisten puolesta. Hänen 52-vuotiaan poikansa vammaistukea oli leikattu vuoden alussa 100 eurolla. Pojan asioiden hoitaminen vaati jatkuvaa liikkumista Helsinkiin ja maakuntiin, jonne ilman autoa oli vaikea päästä.

Pojan isä oli kuollut nuorena sydänkohtaukseen vetäessään venettä rannalle. Nyt sukua oli kohdannut uusi tragedia: tyttären poika oli saanut armeijassa streptokokki-bakteerin, joka oli johtanut käsien ja jalkojen amputointiin (tietääkö joku, onko tällaista todella tapahtunut? En muista nähneeni uutista asiasta).

Nainen halusi tavata pääministeri Kiviniemen kertoakseen tilanteestaan, mutta moitti tätä liian nuoreksi. Alle 40-vuotiaalla ei ole sitä elämänkokemusta, mitä vastuulliseen päätöksentekoon vaaditaan. Valmius on erityisen puutteellinen silloin, kun kokemusta oikeista töistä ei ole.

Ehkä nainen oli oikeassa. Eduskuntaan toivotaan kovasti nuoria, aivan kuin se olisi itsetarkoitus. Mutta onko se viisasta? Pitäisikö edustajilla pikemminkin olla ala-, ehkä jopa yläikäraja?


On selvää, etteivät nämä tarinat kuvasta koko Suomen tilannetta. Ne, joilla menee hyvin, eivät tule toreille valittamaan. Mutta ajattelemisen aihetta ne antavat meille jokaiselle. Ne auttavat myös ymmärtämään, miksi vaaleissa odotetaan suuria muutoksia.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sinullekin 90 000 euroa verottomasti

Näin vaalien alla vasemmistoliiton Arhinmäki ja SDP:n Urpilainen jaksavat muistuttaa verotuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Heidän mielestään on väärin, että yrittäjä voi nostaa 90 000 euroa verovapaita osinkoja, kun taas palkansaajaa verotetaan jokaisesta eurosta.

Jos kuka tahansa yrittäjä voisi nostaa verottomasti 90 000 euroa, Suomi olisi täynnä yrittäjiä. Todellisuus on ihan toinen. Valtaosa yrittäjistä saa nipin napin maksettua oman palkkansa, eikä osingoista ole tietoakaan.

Verotonta osinkoa voidaan maksaa vain yrityksen nettovarallisuudesta. Maksimiosinko edellyttää, että yritys on ensin tehnyt vähintään 1,35 miljoonaa euroa voittoa. Siihen pääseminen edellyttää usean miljoonan euron liikevaihtoa, ja se puolestaan vaatii monen henkilön työllistämistä. Jos yritys menestyy näin hyvin, myös yhteiskunta hyötyy ja omistaja sietääkin tulla palkituksi. Lisäksi kirjanpidon ja osinkojen kautta kiertävä raha on taatusti laillista.

Puoluejohtajien puheet ovat silkkaa populismia, mutta niistä paistaa myös tietämättömyys oikeista töistä. Nimensä mukaisesti yrittämiseen sisältyy aina riski: on mahdollista (melkeinpä todennäköistä), ettei pankista haettu laina tai likoon laitetut omat rahat ikinä tuota edes itseään takaisin.

Jos Arhinmäki ja Urpilainen saisivat tahtonsa läpi ja pääomatuloja alettaisiin verottaa ansiotulojen tapaan, kuka enää viitsisi ottaa riskiä yrityksen perustamisesta?

Itse asiassa osinkojärjestelmä on erittäin reilu. Harvalla on mahdollisuutta päästä hyväpalkkaiseen virkaan, sillä se vaatii joko pitkää koulutusta tai sopivia suhteita. Sen sijaan meistä jokainen voi ryhtyä yrittäjäksi -- suurin osa yrittäjistä on juuri niitä, joilla ei ole taakkanaan pitkää koulutusta.

Kuka tahansa ei yllä Urpilaisen tavoin 103 000 euron vuosipalkkaan (verotiedot 2009), mutta kuka tahansa voi maksaa itselleen 90 000 verottomia osinkoja. Se tosin edellyttää menestyvän yrityksen perustamista ja työntekijöiden palkkaamista -- mutta tämähän on pikkujuttu, jota Urpilainen ei koe edes mainitsemisen arvoiseksi.

Verojen pääasiallinen tarkoitus ei ole tuloerojen tasaaminen. Hyvin ansaitsevia ei veroteta muita enempää siksi, että he ansaitsevat hyvin, vaan siksi, että yhteisten palvelujen maksurasitus kohdistuisi maksukyvyn mukaan. Tasavero ei ole hyvä ratkaisu, koska se ei huomioi tätä maksukyvyn eroa. Yhdessä maksamillamme veroilla ylläpidetään hyvinvointia ja yhteistä maatamme.

Verotuksessa oleva solidaarinen elementti toimii kuitenkin molempiin suuntiin: hyvätuloiset maksavat suhteessa muita enemmän, joten heillä on oikeus vaatia, ettei vapaamatkustajia ole myöskään junan toisessa päässä. Kenenkään ei pidä kieltäytyä töistä ja jäädä yhteiskunnan tukien (siis muiden maksamien verojen) varaan vain sen vuoksi, että niin on mukavampaa.

-- seuraa Twitterissä, fanita Facebookissa
Website Security Test