sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Musiikilla menee hyvin

Tuomas Enbusken mainiossa radio-ohjelmassa oli 23.12.2010 keskustelijoina DA Onlinen viestintäjohtaja Jussi Lähde sekä perheyritysten liiton toimitusjohtaja, ex-pääministeri Matti Vanhanen. Aiheena oli lobbaus.

Vanhasen kommentit ohjelman loppupuolella tarttuivat korvaani: "Taiteilijat ovat erittäin taitavia ja voimakkaita lobbareita... Kaikki tekijänoikeuksiin liittyvät asiat ovat eräitä lobatuimpia Suomessa." Syynä Vanhasen kommentteihin oli Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Perkiön ehdotus, jonka mukaan ammattitaiteilijan kotiin tekemä tilaustyö pitäisi saada kotitalousvähennyksen piiriin.

Teoston vuosikertomus vuodelta 2009 tukee Vanhasen mielipidettä alan lobbausvoimasta. Sivulla viisi kerrotaan mm. kulttuurikummi-hankkeesta: "Keväällä 2009 käynnistyi Teostossa hanke, jonka myötä jokainen istuva kansanedustaja saa henkilökohtaiseksi kulttuurikummikseen oman vaalipiirinsä alueella työskentelevän musiikintekijän. Kummit pitävät yhteyttä kukin omaan edustajaansa, ja lisäksi järjestetään kansanedustajien ja kummien yhteistapaamisia ympäri Suomea." - Aika omaperäinen lobbaustapa, josta ehkä muutkin alat voisivat ottaa oppia.

Niin ikään sivulta viisi käy ilmi, miten Teoston Suomesta perimät esityskorvaukset ovat kasvaneet 35,0:sta 40,3:een miljoonaan euroon vuosina 2005-2009. Kasvua on ollut joka vuosi -- myös vuonna 2009, jolloin moni muu ala syöksyi alaspäin jopa kymmeniä prosentteja. Luvuista voi tehdä sen johtopäätöksen, että musiikkia käytetään entistä enemmän, ja se näkyy myös tekijöiden kukkarossa. Niin pitää ollakin.

Musiikkiala valittaa levymyynnin romahtaneen piratismin seurauksena. Ja nyt vielä hyvitysmaksukin on romahtanut. On se niin väärin.

Vai onko? Ylen uutiset kertoi joulun alla musiikin nettikaupan tuplaantuneen. "Nettimusiikin myynti paikkaa nyt ensimmäistä kertaa lähes kokonaan loven, jonka fyysisten levyjen myynnin lasku aiheuttaa", sanotaan uutisessa. IFPI Finlandin omista tilastoista käy ilmi, että tammi-marraskuussa 2010 digitaalisen myynin arvo on kasvanut 3,6 miljoonasta 7,0 miljoonaan euroon eli 91 %. Jos tulkitsen tilastoja oikein, cd-levyjen myynti on kasvanut 4,1 %, vaikka myynnin arvo onkin pudonnut -13 %. Musiikkivideoissa on pudotusta sekä määrissä (-7,7 %) että euroissa (-25 %).

Paljon puhuttu piratismi ei näytä tappaneen myöskään elokuvia, sillä tänä vuonna elokuvissa käy niin paljon ihmisiä, että vastaavia lukemia on nähty viimeksi 1960-luvulla.

Teoston vuosikertomuksesta löytyy kiinnostavia detaljeja. Sivulla 11 kerrotaan, miten Teosto tilitti viime vuonna 21,3 miljoonaa euroa kotimaisille ja 20,3 miljoonaa euroa ulkomaisille tekijöille. Suomessa esitetystä musiikista siis lähes puolet oli ulkomaisten tekemää. Jos hyvitysmaksu olisi aidosti korvausta musiikin kopioinnista, sen tuotosta puolet pitäisi jakaa ulkomaille (todellisuudessa enemmänkin, sillä aktiivisimpia kopioijia ovat nuoret ja heidän musiikistaan enemmistö on ulkomaista).

Sivulla 11 kuvataan uutta käytäntöä, jonka mukaan valtio maksaa 0,4 miljoonaa euroa korvauksia kirjastosta lainatusta musiikista ja nuoteista. Samalla myös kirjailijat alkoivat ensi kertaa saada korvauksia todellisten lainausmäärien mukaan. Jos kirjastoista lainatun musiikin kopiointia käytetään perusteluna hyvitysmaksun laajentamiselle on syytä muistaa, että lainauksista on juuri alettu maksaa korvauksia toista kautta.

Sivulla 12 kerrotaan, että Teoston teostietokantaan ilmoitettiin 27 400 uutta sävelteosta. Viiden miljoonan asukkaan maassa luku on huiman suuri ja antaa ymmärtää, että säveltäminen on melkeinpä liukuhihnatyötä.

Nämä faktat on hyvä pitää mielessä kun lobbaaja seuraavan kerran valittaa lehdessä, miten huonosti artisteja kohdellaan Suomessa.

On selvää, että tarjonnan määrän lähestyessä ääretöntä edes monopoli ei pysty loputtomiin pitämään hintoja entisellä tasolla. Uusi tekniikka on madaltanut alalle tulemisen kynnystä, mikä johtaa siihen, että tekijöitä on yhtä enemmän. Kakku kasvaa hitaammin kuin syöjien määrä. Toisaalta harvat huiput erottuvat massasta entistä paremmin, jolloin heidän tulonsa kasvavat tähtitieteellisiksi. Sekin jättää muille tekijöille entistä pienemmän palan.

Sama ilmiö näkyy myös kirjallisella puolella. Moni tunnettu, oikea ja lahjakas kirjailija, joutuu nykyään kirjoittamaan blogia ilmaiseksi ja saa olla tyytyväinen, että tulee lainkaan huomatuksi. Ennen lehdet olisivat maksaneet samoista teksteistä mukavia summia. Toistaalta harvat menestyskirjailijat, kuten vaikka Sofi Oksanen ja Stieg Larsson, ovat ennennäkemättömiä megamenestyksiä, joille tulvii rahaa ovista ja ikkunoista.

Tätä on olla sisällöntekijä nykymaailmassa.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Tv-taajuuksien hinta nousee 30-kertaiseksi

Radiotaajuudet ovat erikoinen resurssi. Niitä on vähän, mutta ne ovat silti vailla omistajaa. Taajuudet ovat "ilmaa" -- juuri sitä ilmaa, mitä Sonera osti kymmenen vuotta sitten kalliilla Saksasta. Koska todellista omistajaa ei ole, valtio on katsonut oikeudekseen säädellä niiden käyttöä ja veloittaa siitä rahaa.

Se, että taajuuksilla ylipäätänsä on hinta, selvisi monille vasta vuosituhannen taajuushuutokauppojen yhteydessä. Kun tv-taajuuksia aikoinaan jaettiin, niillä rahastaminen ei tullut edes valtioiden mieleen. Kuitenkin juuri tv-taajuudet ovat arvokkaimpia, koska fysikaalisista syistä niiden käyttöön tarvittava antenni on taskukokoa ja aallonpituudesta seuraava kantama ja läpäisykyky juuri sopiva moniin tarkoituksiin.

Historiallisista syistä valtiot ovat rahastaneet mobiilitaajuuksilla, mutta tv-taajuuksien arvoon on herätty vasta nyt. Siksi muutos on todella raju.

Joulun alla liikenne- ja viestintäministeriö päätti taajuusmaksuista, joiden rinnalla puheet asuntolainan verovähennysoikeuden poistosta kalpenevat (LVM:n tiedote). Tähän mennessä tv-yhtiöt ovat maksaneet taajuuksistaan vain naurettavat 54 000 euroa, kun taas mobiilioperaattoreilta on peritty 5,2 miljoonaa. Seuraavan viiden vuoden aikana hintoja muutetaan vaiheittain siten, että mobiilioperaattorien maksut putoavat alle puoleen nykyisestä ja tv-toimijoiden maksut lähes 30-kertaistuvat!

Muutoksen vaikutus on helppo arvata: jakeluyhtiöiden tv-kanavilta perimät maksut nousevat, mikä asettaa niille uusia talouspaineita. Ikään kuin hd-aika ja yhä lisääntyvä kanavamäärä eivät jo ahdistaisi tarpeeksi! Tv-kanavat Viisi ja SuomiTV ovat jo nyt ilmeisen ahtaalla. Myös tv-maksun hintaan tulee jälleen yksi korotuspainetta lisäävä komponentti. Taajuuksien raju kallistuminen ajaa tv-yhtiöitä yhä enemmän kaapeli- ja laajakaistajakeluun.

Mobiilioperaattorien kustannusten keveneminen saattaa näkyä hintakilpailuna, joka hyödyttää asiakasta. Liittymien kappalemääräiselle kasvulle ei näy mitään rajaa, sillä monella on jo puhelimen lisäksi pöytäkoneessa mokkula, kannettavassa sisäinen 3G ja kohta tablet-koneessa jo neljäs liittymä. Puhumattakaan kaikista niistä M2M-sovelluksista, joissa laitteet siirtävät dataa keskenään. Tälle kehitykselle ei näy muuta loppua kuin taajuuksien rajallinen määrä, jota edes kallistuva hinta ei pysty poistamaan.

torstai 23. joulukuuta 2010

Oletko jo lakannut lyömästä... eikun kopioimasta?

Vanha kysymys "Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?" nousee mieleen, kun perehtyy hyvitysmaksuyksikön tutkimukseen yksityisen kopioinnin määrästä. Onhan toki niin, ettei laittomuuksien määrää voi selvittää henkilöiltä itseltään kysymällä.

Hyvitysmaksuyksikön 4/2010 julkistama tutkimus yksityisestä kopioinnista ulkoisille levyille oli pohja, johon ministeriö vetosi laajentaessaan maksupohjaa. Siksi on syytä analysoida kyselyä hieman tarkemmin.

Puhelinkyselyn otos (N=2010) oli riittävän suuri, jotta tuloksia voi pitää luotettavina. Toisaalta vain 30 prosentilla vastaajista oli ulkoinen kiintolevy, eli varsinaisen kopiointitutkimuksen vastaajamäärä on paljon pienempi  (N=473, vaikka laskemalla 24 % mukaan saataisiin vähän suurempi luku).

Kiintoisaa on myös se, että vastaajista peräti 10 prosentilla oli Spotify. Joka kolmannella niistä, joilla oli ulkoinen kiintolevy, oli myös Spotify -- musiikkipalvelu, joka tarjoaa lähes kaiken musiikin laillisena suoratoistona. Voisi kuvitella, ettei Spotifyn käyttäjällä juurikaan ole syytä tallentaa musiikkia ulkoiselle levylle tilaa kuluttamaan, kun kaikki on saatavissa suoraan nettipilvestä. (Tarkkaan ottaen ihan näin ei voi sanoa, koska ei tiedetä olivatko juuri Spotifyn käyttäjät myös ulkoisen aseman omistajia, mutta koska molemmat liittyvät edistyneeseen käyttöön, oletan korrelaation olevan vahva).

Ulkoisen aseman omistajien osuus on kasvanut vuodesta 2008 vuoteen 2010 vaatimattomasti 23 prosentista 24:ään prosenttiin (kumma kyllä, vuodesta 2008 vuoteen 2009 määrä jopa laski kahdella prosenttiyksiköllä). Kasvu on siten ollut erittäin pientä, eikä sinällään oikeuta hyvitysmaksun laajentamiseen juuri nyt.

Kuten jo aiemmin analysoin, ulkoisten asemien käyttö on lisääntynyt eniten (50 -> 69 %) valokuvien tallentamisessa ja omatekoisten videotiedostojen (6 -> 14 %) tallentamisessa. Kohta "musiikkia (ei omatekoista)" on noussut 16 -> 22 %, elokuvien ja tv-sarjojen 9 -> 13 %.

Kalvo otsikolla "Mistä lähteistä ulkoiselle kovalevylle tallennettu musiikki oli peräisin" kertoo, että 57 prosenttia (N=57) oli tallentanut alkuperäisiltä cd-levyiltä (ihan fiksua tehdä omista levyistä varmuuskopio esim. levyn naarmuuntumisen tai varkauden varalta, jos kyse on autosoittimesta). Valitettavasti ei kysytty, olivatko levyt omia vai lainassa naapurilta tai kirjastosta.

Kaverilta tai perheenjäseniltä saatuja tiedostoja (jotka siis selvästi ovat hyvitysmaksun piirissä), oli kopioinut 29 % eli kokonaista 29 henkilöä. Nämä 29 eivät varmaan tulleet puhelimessa ajatelleeksi, että heidän vastauksensa olivat miljoonan euron arvoisia! (oletettu hyvitysmaksutulon lisäys). Näin pienen porukan vastaukset eivät ole riittävän edustavia, jotta niillä voidaan perustella koko kansaa koskevan maksun laajentamista.

Postauksen otsikko liittyy kohtaan, jossa kysyttiin vertaisverkosta imuroituja musiikkitiedostoja. Sitä myönsi tehneensä 14 henkeä. Mitä muutakaan voisi odottaa? Jos puhelinhaastattelija kysyy, oletko rikkonut lakia, mitä luulet ihmisen vastaavan? Oleellista on, ettei ulkoisen levyaseman käyttöä voi mitata luotettavasti puhelinkyselyllä koska sallittua kopiointia on yhä vähemmän. Myös kysymys dvd-levyjen kopioinnista liittyy laittomaan tekoon.

Seuraavalla sivulla näiden 99 vastaajan kopioinnin jakautumista on analysoitu vielä tarkemmin kappalemäärän mukaan. Tulokset ovat merkityksettömiä, koska niissä N menee jopa alle viiden, eikä luvuilla ole enää uskottavuutta. Ja kuinka moni todella pystyy puhelimessa muistamaan, kuinka monta musiikkitiedostoa levylle on tallentanut? Pystyisitkö itse?

Ulkoisen kiintolevyn omistajista 39 prosentilla ei ollut yhtään musiikkitiedostoa levyllään. Näin vastanneiden osuus oli jopa prosenttiyksikön verran suurempi kuin vuonna 2008. Se kuvastaa levyjen yleistymistä nimenomaan varmuuskopioinnissa.


Toinen käyttö liittyy elokuvien ja tv-ohjelmien tallentamiseen. Sitä oli tehnyt N=86 henkilöä, eli tulokset ovat vielä epäluotettavampia. Tutkimuksen mukaan 23 henkilöä oli tallentanut televisiosta videosisältöä levylle. Todennäköisesti näissä oli paljon samoja henkilöitä kuin musiikin kohdalla. Tiesivätkö he, miten arvokkaita heidän vastauksensa olivat?

Onko televisiosta tallentaminen ylipäätänsä sellaista toimintaa, mistä voidaan periä hyvitysmaksua? Kulttuuriministeri Tanja Karpela tyrmäsi aikoinaan kritiikin digisovittimien lisämaksusta - "tässä ei ollut vaihtoehtoja" (HS 28.1.2005). Väittelin aiheesta jo silloin, koska nähdäkseni EU-direktiivi ei pakota perimään maksua digibokseista. Monet muut EU-maat eivät ole niin tehneet.

Koska uusi maksu kohdistuu vain levyaseman omistajiin, asemien määrällä ei ole merkitystä muutoin kuin arvioitaessa sitä, onko tällainen tallentaminen laajamittaista ja yleistä. Jos 2010 henkilöstä 86 (eli 4,2 %) on tallentanut levylle tv-ohjelmia/elokuvia, 2,8 % cd-levyjä ja 1,4 % kaverilta saatuja musiikkitiedostoja, määrät ovat naurettavan pieniä yleiseen musiikin ja videosisällön kulutukseen verrattuna.

Summa summarum: tämän selvityksen perusteella ei mitenkään voi päätyä siihen johtopäätökseen, että ulkoisten levyasemien käyttö hyvitysmaksun alaisen materiaalin tallentamiseen olisi nopeasti yleistynyt ja olisi nyt niin laajaa, että tekijänoikeuslain sananmuoto "merkittävässä määrin" täyttyisi. Siksi maksun laajentaminen on puhtaasti poliittinen päätös.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Lex Nokia - kuin pahaa unta

Pari vuotta sitten keskustelu Lex Nokiasta kävi kuumimmillaan. "Nokia uhkasi lähteä maasta, jos lakia ei saada aikaan", väitti Helsingin Sanomat. Kovan porun ja lukemattomien väännösten jälkeen laki saatiin aikaan, mutta yksikään yritys ei ole ottanut sitä käyttöön. Ei edes Nokia itse. Ja silti Nokia on yhä Suomessa.

Kuin paha uni Lex Nokia palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Tuorein elonmerkki on Tietokoneen uutisten loistava otsikko: Lex Nokiaa käytetään vain väärin.

Uutisen pohjana on lakiin liittyneen seurantaryhmän väliraportti, jonka mukaan neljä yritystä tai yhteisöä olisi ottanut lain tarkoittamia oikeuksia käyttöön mutta jättänyt huomiotta pykälän, jossa velvoitettiin sitä ennen tekemään asiasta ilmoitus tietosuojavaltuutetun toimistoon.

Hesarin toimittaja -- sama joka kirjoitti aiheesta aktiivisesti jo puolitoista vuotta sitten ja kertoi Nokian painostuksesta -- piikitteli uutisensa lopussa ministeri Lindeniä. Hän kun oli puolustanut lakia juuri siksi, että se selkeyttäisi aiemmin tulkinnanvaraista pykälää.

Kaikki ovat oikeassa. Ainakin tavallaan.

Vanhan sähköisen viestinnän tietosuojalain väärinkäytöspykälä oli niin epämääräinen ja ympäripyöreä, ettei kukaan uskaltanut perustaa toimiaan sen varaan -- etenkään, kun Soneran teleurkintajupakka oli yhä tuoreessa muistissa. Lakia uudistettaessa mentiin toiseen äärimmäisyyteen: pykälä 13 kasvoi kuin pullataikina ja siitä tuli lukuisten selvitysten ja kompromissien myötä niin mutkikas, että vain alaan erikoistunut juristi osaa tulkita pykäliä ministeriön tarkoittamalla tavalla. Nimenomaan ministeriön, sillä laista eduskunnassa käyty keskustelu osoitti, etteivät kansanedustajatkaan täysin sisäistäneet hyväksymiensä pykälien merkitystä.

Lainvalmistelussa kuultiin professoreita ja juristeja, mutta aivan liian vähän niitä, jotka työpaikoilla joutuvat ratkomaan teletunnistetietoihin ja väärinkäytösepäilyihin liittyviä ongelmia. Tulos on kuin hyvitysmaksun uudistus: kaikki vaativat korjausta ja se saatiin, mutta lopputulokseen kukaan ei ole tyytyväinen.

Tosin tietosuojavaltuutetulle tehtävät ilmoitukset ovat ehkä riidanalaisten pykälien selkeimpiä kohtia. Jos niitä ei ole ymmärtänyt, on tuskin lukenut koko lakia. Pk-yrityksissä sitä ei voi aina edellyttää. Lainsäädännön pitäisi olla niin järkeenkäypää ja maanläheistä, ettei joka käänteessä tarvitse turvautua juristiin.

Siitä huolimatta väitän, että uusi laki on parantanut tilannetta. Tietojen urkkiminen on teknisesti helppoa ja kiinnijäämisriski olemattoman pieni. Kun tilanne on päällä, houkutus lainvastaiseen toimintaan kasvaa, sikäli kun tekijä tulee edes ajatelleeksi lain asettamia rajoja. Siksi mikä tahansa selvennys vanhaan lakiin oli tervetullut.

Ainakin uusi laki on lisännyt tietoisuutta ja lainvalvontaa. Juuri siitähän ilmi tulleet tapaukset kertovat: ennen Lex Nokiaa samat asiat olisi tehty ilman, että kukaan olisi edes kysellyt.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Hyvitysmaksu muissa maissa

Nyt täytyy ottaa pari askelta taaksepäin ja täsmentää omia kirjoituksia. Se ei ole koskaan mukavaa, mutta pyrin myös hyvitysmaksuasiassa tasapuolisuuteen.

Hyvitysmaksuun liittyy merkillinen piirre: sen käytöstä muissa maissa on erittäin vaikea saada tietoja. Yrittäkääpä etsiä netistä sivusto, jossa olisi luotettavasti verrattu eri maiden maksupohjaa ja hintoja. Yksittäisiä tiedonjyviä löytyy (kuten Saksasta), mutta laajempaa vertailua ei. Ja siihen on hyvä syy: koska kyseessä on kansallinen tukijärjestelmä, sitä ei haluta vertailla muihin maihin. Sopimukset ovat paikallisten tekijänoikeusjärjestöjen saavutettuja etuja, ja mitä vähemmän niistä puhutaan, sen parempi. Liika julkisuus voisi johtaa etujen kaventumiseen. Eikä kyse ole pelkistä tariffieroista vaan myös maksuperusteet vaihtelevat.

EU:n sisämarkkinoiden kannalta tämä on tietenkin ongelmallista, koska se estää tavaroiden ja palveluiden vapaata liikkumista. Kuluttajat voivat tilata tyhjät levyt ja laitteet sieltä, mistä halvimmalla saavat. Pari vuotta sitten kartoitettiin mahdollisuutta harmonisoida maksut, mutta siitä ei tullut mitään. Jokainen haluaa pitää kiinni omista eduistaan.

Olen vihdoin saanut vertailukelpoisia tietoja eri maiden hyvitysmaksuista (kiitos vain avusta!). Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: voi pojat! Tämä on melkoinen heteikkö raivattavaksi. On vaikea uskoa, että EU-direktiivin velvoittamat jäsenmaat ovat päätyneet näin erilaisiin tekijänoikeuslakeihin ja niiden näin erilaisiin tulkintoihin. Puhumattakaan EU:n ulkopuolisista maista, kuten Japanista, Kanadasta tai Turkista.

Seuraavassa muutamia poimintoja, jotka auttavat hahmottamaan maksukäytäntöjen kirjavuutta. Esimerkeistä käy ilmi, että vaikka Suomen keräämä maksutulo onkin maailman neljänneksi korkein, eräissä maissa järjestelmä on vielä mutkikkaampi ja vielä epäoikeudenmukaisempi, vaikka itse tariffit ovatkin alemmat. Näissä maissa kuluttajaliike on ollut vielä hajanaisempi ja tekijänoikeusjärjestöt vielä vaikutusvaltaisempia kuin meillä Suomessa.

Huomaa, ettei lista ole edes maan sisällä kattava. Olen poiminut vain jotain kiinnostavia yksityiskohtia.

Itävallassa maksetaan levyjen lisäksi myös muistikorteista (isoista korteista jopa 9 euroa!) ja usb-tikuista. Digibokseihin verrattavien laitteiden maksu on Suomen luokkaa.

Belgiassa maksu laajeni tänä vuonna muistikortteihin, usb-tikkuihin, mp3-puhelimiin sekä ulkoisiin levyasemiin.

Tanskassa maksetaan muistikorteista ja usb-tikuista (0,65 euroa per laite), mutta ei esim. digibokseista eikä mp3-soittimista. Myös Virossa maksetaan vain tyhjistä kaseteista ja levyistä.

Ranskassa maksetaan muistikorteista (isoista korteista 0,059 euroa per gigatavu), usb-tikuista, ulkoisista levyasemista gigamäärän mukaan sekä erikseen mediatallentimista, joissa on kiintolevy ja omat audio/videoliitännät (7-23 euroa per laite). Digibokseista maksetaan levyn koon mukaan, yli 400 gigan levyistä peräti 50 euroa.

Saksa on ihan oma lukunsa. Siellä mm. tietokoneesta maksetaan 13,65 euroa (12,15, jos tietokoneessa ei ole polttavaa asemaa!), muistikorteista ja usb-tikuista koosta riippumatta 0,10 euroa, sekä puhelimesta neljä euroa. Ja vielä: jos puhelimessa on kosketusnäyttö, maksu nousee 11 euroon!

Hollannissa ja Portugalissa maksetaan vain levyistä. Hollannin maksut on jäädytetty vuoteen 2013 asti. Myös Tanskassa maksut on jäädytetty osana yleistä veroratkaisua. Tanskassa maksu nähdään verona, mikä oikein onkin.

Romaniassa maksetaan muistikortilla varustetuista matkapuhelimista 0,5-3% tuotteen CIF-hinnasta niiden muistikapasiteetista riippuen. Maksusta ei peritä alv:ia.

Espanjassa mp3-matkapuhelimista peritään hyvitysmaksuna 1,10 euroa ja mp3-soittimista 3,15 euroa.

Ruotsissa laitemaksut menevät puhtaasi kapasiteetin mukaan. Jos mp3-soittimessa, televisiossa tai digiboksissa on yli 250 gigatavun levy, siitä peritään 29,40 euroa. Hyvitysmaksun tuottoja jaetaan mm. kääntäjille (0,54 %), tanssijoille (0,46 %), laulajille (3,38 %) ja lehtimiehille (1,71 %).

Sveitsissä digiboksista maksetaan levyn koon mukaan 0,07 euroa gigatavulta. Mp3-soittimissa maksu on 0,53 euroa gigatavulta.

Islannissa maksetaan tyhjistä levyistä sekä mp3-soittimista ja polttimista, joiden tariffi on neljä prosenttia myyntihinnasta.

Kreikassa laitteista, muistikorteista, usb-tikuista ja levyistä maksetaan kaikista 6 prosenttia myyntihinnasta.

Kanadassa hyvitysmaksu koskee vain audiotallennusta. Mp3-soittimet olivat hetken maksun piirissä, mutta koska ne eivät ole kopiointilaitteita, maksu poistettiin.

Japanissa ei ole maksua tyhjillä cd-levyillä, jos ne toimivat myös tietokoneissa.

Toisin kuin usein väitetään, EU-direktiivi ei velvoita valtiota perustamaan hyvitysmaksua. Tekijöille on kuitenkin korvattava aiheutunutta vahinkoa jollain tavalla, mikäli yksityinen kopiointi sallitaan. Mielenkiintoista onkin, että Kypros, Irlanti ja Britannia eivät salli yksityistä kopiointia, joten maksuakaan ei tarvita. Toisaalta Luxemburg ja Malta sallivat kopioinnin, vaikka mitään korvausjärjestelmää ei ole vielä luotu. (Ministeri Karpelan väite vuonna 2005 EU:n pakottavasta määräyksestä soveltaa hyvitysmaksua tallentaviin digiboksiin oli siten virheellinen).

Norjalla on ihan oma kuvionsa: siellä valtio maksaa hyvityksen suoraan tekijöille, joten kopiointi on sallittua, mutta kuluttajilta ei kerätä mitään maksuja.

Lähes kaikissa maissa hyvitysmaksutulot ovat laskussa ja järjestelmää kritisoidaan avoimesti. Kaikkialla on käynnissä keskustelu maksun tulevaisuudesta. Nyt olisi totisesti oikea hetki luoda edes EU-alueen sisällä yhdenmukainen ratkaisu asiaan.

maanantai 20. joulukuuta 2010

Miten hyvitysmaksu lasketaan?

Hyvitysmaksun laskutavasta on ollut epäselvyyttä, joten tässä malliesimerkki asian laskemisesta.

Oletetaan, että ulkoisen yhden teratavun kiintolevyn veroton hinta on 100 euroa. Tähän lisätään 10 euron hyvitysmaksu sekä hyvitysmaksun oma 9 % ALV. Hyvitysmaksu on siis 10,90 euroa. Sen jälkeen hintaan lisätään 23 % tavallinen ALV, jolloin asiakkaan maksama hinta nousee 136,41 euroon. Yritysostaja saa vähentää ALV:n omassa kirjanpidossaan, mikäli on itse ALV-velvollinen, mutta kuluttaja maksaa tietenkin koko hinnan.

Ilman hyvitysmaksua aseman hinta olisi 123 euroa, eli asiakkaalta perittävä hyvitysmaksu on lopulta 136,41-123 = 13,41 euroa.

Käytännössä asia on vielä mutkikkaampi, sillä myyjä lisää levyaseman hintaan oman katteensa, ja lopullisen ALVin vasta sen jälkeen. Näin hyvitysmaksun hintaa nostava vaikutus on vielä aavistuksen em. laskelmaa suurempi.

Söivätkö piraatit hyvitysmaksun?

Aluksi hälyttävä kuva hyvitysmaksutulojen romahduksesta kolmen viime vuoden aikana, tämän vuoden summaa ei vielä ole julkistettu (vaikka hyvitysmaksujen laskentavuosi päättyy jo marraskuun lopussa):
Vielä dramaattisempi kuva löytyy edunsaajien itsensä piirtämänä täältä. Se on tietenkin piirretty valikoivasti vain viime vuosilta. Hieman toisen kuvan asiasta saa katsomalla maksun kehittymistä pidemmältä ajalta:
Kuvasta nähdään, että hyvitysmaksukertymä on liikkunut 8-12 miljoonan välillä. Vuoden 2007 piikki osuu digisiirtymään: silloin monet hankkivat tallentavan digiboksin. Ne oli otettu hyvitysmaksun piiriin vuonna 2005.
Tallentavista digibokseista tuli myyntihitti. Vuonna 2007 niitä meni kaupaksi yli 400 000 kappaletta - kaikki hyvällä katteella, sillä laitteet olivat kalliita. Kodinkonekauppiaat tekivät muhkean tilin. Sen jälkeen tallentavien sovittimien myynti romahti, koska moni hankki uuden digivirittimellä varustetun taulu-tv:n. Jo hankitut tallentavat boksit jäivät käyttöön, mutta uusostot tyrehtyivät.

Seuraavassa kuvassa olen eritellyt tallentavien boksien tuoman lisän hyvitysmaksuun. Kyse on arviosta, sillä alkuvuosina myytiin pienellä levyllä varustettuja bokseja, ja niissä hyvitysmaksu oli alhaisempi. Toisaalta en tiedä, miten alv pitäisi huomioida laskuissa. Niinpä olen kertonut boksien myyntimäärän 21 eurolla, joka on yli 250 gigan levyistä perittävä hyvitys ilman alveja. Tässä on mukana kehitys vuodesta 2005 alkaen mikä osoittaa, että kehityksessä on ennenkin ollut nousuja ja laskuja.
Kun hyvitysmaksuista puhdistetaan tallentavien boksien vaikutus havaitaan, että tyhjistä cd/dvd-levyistä, nauhoista, mp3-soittimista ym. peritty maksutulo kääntyi laskuun jo vuonna 2005. Toisaalta viidessä vuodessa pottiin on tullut 22 miljoonaa euroa sellaista rahaa, joka ei mielestäni sinne kuuluisi (koska ajansiirto ei ole kopiointia eikä oikeuta hyvitykseen).

Jos potti halutaan kääntää nousuun, valtio voi määrätä hd-siirtymän, joka pakottaa lähes jokaisen taas hankkimaan uuden tallentavan digiboksin. Tällä keinolla käyrä saadaan hetkelliseen nousuun.

Suuri kysymys on, mitä vuoden 2004 jälkeen on tapahtunut, ja onko muutos sellainen, että se edellyttäisi hyvitysmaksun laajentamista. Todennäköisesti musiikin ja videosisällön kulutus ei ole laskenut, joten mikä selittää hyvitystulojen taantumisen?

Muistetaan, ettei hyvitysmaksu ole tuloautomaatti vaan korvaus laillisen kopioinnin aiheuttamasta haitasta. Kopioinnin merkitys on vähentynyt tarjonnan kasvaessa. Radiokanavia on entistä enemmän, hittimusiikki soi jatkuvasti, ja digibokseille on tallennettu suuret määrät ohjelmia, joita kukaan ei ehdi koskaan katsoa. Kopiointiin ja tallentamiseen ei ole entisenkaltaista tarvetta.

Toinen tekijä on sähköisen myynnin (iTunes, Ovi, nyttemmin myös Spotify ym) lisääntyminen. Niin ikään Teosto ja Gramex ovat perineet joka vuosi aiempaa enemmän korvauksia myynnistä, esityksistä, radiosoitoista, takseista ym. Joku toinen saa piirtää graafin, jossa nämä käyrät yhdistetään hyvitysmaksutuloon. Oletan, että ne osoittavat koko potin (myynti+esityskorvaukset+hyvitys) kasvaneen joka vuosi. Jos niin ei ole käynyt, tekijöiden on tarkasteltava sopimuksiaan uudelleen. Tulojen pitäisi korreloida käytön määrän kanssa, tai muuten joku vetää välistä.

Oleellista ei ole tuijottaa pelkkää hyvitysmaksua vaan tarkastella koko toiminnan volyymiä. Kaikki eivät voi kasvaa yhtä aikaa ja loputtomasti. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia, joten ihminen pystyy kuluttamaan sisältöä rajallisen määrän.

Ja vielä yksi, iso tekijä: ei ole sattumaa, että sallitun kopioinnin hyvitystulot kääntyivät laskuun vuonna 2005, koska silloin dvd-elokuvien kopiointi kiellettiin lailla. Samalla kiellettiin piraattiverkoista kopiointi. Olisi mielenkiintoista nähdä kaavio p2p-verkkojen käytön kasvusta -- epäilen, että piraattijakelu on kasvanut käänteisesti hyvitystuloon verrattuna. Onko vain sattumaa, että PirateBayn toiminta käytännössä alkoi vuonna 2004?

Ilmastonmuutos viemässä Etelä-Suomesta hiihtokelit

Otsikko ei ole aivan tuore - lainasin sen YLEn uutisista vajaan kahden vuoden takaa. Uutisessa sanotaan mm. näin:
Ilmastonmuutos aiheuttaa suuria muutoksia suomalaisten talviulkoilumahdollisuuksiin. Metsäntutkimuslaitoksen laatiman ennusteen mukaan Suomen suosituimman talviulkoilumuodon, maastohiihdon harrastaminen muuttuu yhä vaikeammaksi varsinkin eteläsuomalaisille.´Ilmaston lämpeneminen vähentää hiihtoon käytettävissä olevia päiviä.
Vielä pari vuotta sitten uskottiin, että ilmaston lämpeneminen tekee Etelä-Suomen talvista pysyvästi lumettomia. Sitten kaikki muuttui: viime talvi oli joulusta eteenpäin runsasluminen ja tämä talvi uhkaa tehdä uuden ennätyksen. Sukset loppuvat kaupoista, lumilapiot samoin.

Onneksi tutkijat ovat taas ajan tasalla. Jo kuukausi sitten he ennustivat, että ilmaston lämpeneminen tekeekin Suomen talvista entistä kylmempiä ja lumisempia. Ota tästä nyt sitten selvää! Yhden ihmisen perspektiivi on kovin mitätön kun puhutaan pitkän ajan trendeistä ja koko maapalloa koskevista ilmastonmuutoksista.

Mutta olivatko talvet ennenkään niin lumisia? Päivän Hesarissa on valokuva vuodelta 1936. Siinä juna tuo joulukuusia Helsinkiin, eikä lunta näy missään. Kiinnitin huomiota samaan jo vuosi sitten, kun lehdissä julkaistiin valokuvia Helsingistä talvisodan alkupäiviltä joulukuussa 1939. Ei ollut lunta silloinkaan.

Mitä tästä opimme? Emme juuri mitään. Korkeintaan sen, että kannattaa olla kriittinen ja yrittää nähdä metsä puilta. 

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Mikä pännii hyvitysmaksussa?

Ministeriön päätös lisätä hyvitysmaksu ulkoisille kiintolevyille on nostattanut myrskyn netissä. Valtaosa nettikäyttäjistä tuomitsee päätöksen, ja vain muutama luovan työn tekijä on keskusteluissa vaatinut maksutason säilyttämistä. Suuri yleisö varmaan ihmettelee, miksi muutaman euron lisämaksu saa aikaan tällaisen riidan. Eikö ole hyvä, että artisteja tuetaan luovassa työssään?

Minäpä kerron. Kyse ei ole viidestä tai 10 eurosta vaan periaatteesta -- ja siitä yli kymmenvuotisesta historiasta, jolla hyvitysmaksua on kehitetty. Yksi ala on saanut valtiolta erityiskohtelua. Siinä ei ole mitään pahaa, kunhan kohtelusta sovitaan yhdessä ja toimitaan avoimesti. Hyvitysmaksua on kuitenkin laajennettu yksipuolisesti, epäreilusti ja lain tulkintaa venyttäen. Väitän, että uusin laajennus on suorastaan lainvastainen. Mutta ei se mitään, se sopii hyvin aiempien päätösten jatkoksi. Pysyypähän linja ainakin johdonmukaisena loppuun asti.

Kiinnostuin itse hyvitysmaksusta syksyllä 1998 kuullessani, että aiemmin vain c- ja videokasetteja koskenut maksu oli kaikessa hiljaisuudessa ja ilman mitään keskustelua ulotettu myös tietokoneiden cd-r-levyihin. Vähän myöhemmin maksu nostettiin viisinkertaiseksi. Noista ajoista lähtien olen seurannut asiaa ja yrittänyt osaltani vaikuttaa siihen.

Suuri vääntö käytiin 2000-luvun alussa, jolloin EU-direktiivin implementoinnin myötä tyhjäkasettimaksun nimi muuttui hyvitysmaksuksi. Direktiivin keskeinen termi "fair compensation" muuttui käännöksessä muotoon "sopiva hyvitys". Oli eri asia maksaa kohtuullinen korvaus kuin sopiva hyvitys. Ensimmäisiä kirjoituksiani aiheesta oli 3.6.2000 Aamulehdessä julkaistu Ei kasettimaksuja tietotekniikkaan. Syksyllä 2001 tein muitakin kirjoituksia. Tietokone-lehden kolumneissa olen käsitellyt asiaa useasti, mm. helmikuussa 2002 ja joulukuussa 2007.

Iso muutos maksuun tapahtui vuonna 2005, kun maksu laajeni tallentaviin digibokseihin. Niillä ei kopioida mitään, ne ovat ajansiirtoa varten. Asia herätti myös silloisen liikenne- ja viestintäministerin mielenkiinnon, mutta vain siksi, että sen pelättiin hidastavan television muutenkin takkuillutta digitalisointia. Ministeri Karpela väitti, ettei direktiivi jättänyt muuta vaihtoehtoa (HS 28.1.2005 sekä IT-viikko 1.3.2005). Ilmeisesti hän oli väärässä, koska digibokseista ei vieläkään peritä maksua kaikissa maissa. Tarkkaa tietoa maista ei tunnu olevan missään. [Lisäys: Hyvitysmaksu muissa maissa]

Maksu laajeni ajansiirtoon, koska ministeriön tulkinnan mukaan sitä on pidettävä korvattavana käyttönä. Ei siis riitä, että tv-yhtiö maksaa esitysoikeuksista, vaan ohjelman katsomisesta pitää maksaa kollektiivinen 21 euron lisämaksu (+alv) laitteen hinnassa. Näin siitä huolimatta, että EU-direktiivi mainitsee haitan maksun perusteena. Jos haittaa ei synny tai se on vähäinen, maksua ei tulisi periä.

Vuoden 2006 alusta tuli voimaan uusi tekijänoikeuslaki, joka kielsi teknisten suojakeinojen ohitttamisen ja piraattilataukset netistä. Sen olisi pitänyt johtaa maksutasojen alentamiseen, koska sallitun kopioinnin alue kapeni. Niin ei tietenkään tapahtunut. Päinvastoin, johtava virkamies antoi ymmärtää, että seuraavaksi olisi matkapuhelinten vuoro.

Aikoinaan tekijänoikeusjärjestöt keskustelivat maksuista laitemaahantuojien kanssa, ja ministeriö päätti sen jälkeen mitä tehdään. Päätöksentekoa helpotti oleellisesti, että monet ministeriön virkamiehet olivat entisiä tekijänoikeusjärjestöjen työntekijöitä, joten henkilöt olivat tuttuja ja etu yhteinen. Jääviyskysymys herätti lopulta julkistakin huomiota. Kuvaavaa on, ettei maksajien mielipidettä tarvinnut kysyä lainkaan. Kukaan ei edustanut meitä kuluttajia, joille jäi maksajan rooli. Tähän on sentään saatu muutos yli 10 vuoden kädenväännön jälkeen, joskin sen vaikutus käytännössä on vähäinen. Ainoa mikä toimii, on julkinen painostus ja se, että lisää kansanedustajia saadaan ymmärtämään maksun väärä kohdentuminen ja epäreilu vaikutus.

Tuore päätös kiintolevymaksusta on loistava huipennus maksun historiassa. Ministeri Wallin perusteli, ettei maksua voi ulottaa matkapuhelimiin, koska vain 20 prosenttia käyttää sitä musiikin kuuntelemiseen. Heti sen perään hän laajentaa maksun ulkoisiin levyasemiin, vaikka ainoat laskelmat asiasta on tehty keväällä pidetyn puhelinhaastattelun perusteella ja ne pohjautuvat muutaman yksittäisen henkilön vastauksiin. Sillä paperilla ei mitenkään voi väittää, että ulkoisen levyn käyttö olisi lain edellyttämällä tavalla "merkittävää" saati sitten yleisempää kuin matkapuhelimissa.

Matkan varrella maksun alkuperäinen tarkoitus haitan korvaamisesta on unohtunut. Niin tekijät kuin osa kansanedustajistakin ovat alkaneet pitää maksua apurahana, jolla tuetaan tekijöitä -- siis eräänlaisena korvamerkittynä verona. Hyvitysmaksusta on tullut haitan korvaamisen sijasta saavutettu etu, jota vaalien lähestyessä halutaan puolustaa sen sisältöä ymmärtämättä.

Jos maksutulo on laskussa, se johtuu perinteisen kopioinnin vähentymisestä. Iso tekijä näyttää olevan tallentavien digiboksien myynnin romahtaminen. Näkemäni tilaston mukaan niiden myynti putosi 2008-2009 98 000 kappaleella. Se merkitsee kahden miljoonaa euron lovea maksukertymään. Mutta oleellista on, että nämä rahat eivät a) mielestäni alunperinkään kuuluneet niitä saaneille (koska mitään korvattavaa ei synny) ja b) kukaan ei ihmetellyt, mistä tällainen lisäpotti aikoinaan tekijöille tuli. Sen häviämisestä on nyt nostettu iso poru. Kun ansioton etu poistuu, tekijät kokevat kärsivänsä.

Luovilla aloilla on käynnissä samanlainen murros kuin vaikkapa lentoemännillä: globalisaatio ja tarjonnan kasvu muuttavat pelisääntöjä. Tekijä on ansainnut korvauksen työstään, mutta vanhoihin pelisääntöihin ei voi takertua ja perustella kaikkia uusia kiristyksiä tekijänoikeudella. Luova työ joutuu kohtaamaan kilpailua siinä missä muutkin alat.

Pienen maan kulttuuri kaipaa tukea, mutta se täytyy kerätä läpinäkyvästi, rehellisesti ja kaikkien osapuolten etua kuunnellen. Hyvitysmaksussa näin ei ole koskaan tehty. Siksi tuorein kehitys todella pännii meitä netti- ja tietokonekäyttäjiä, jotka olemme joutuneet yksipuolisesti ja epäoikeudenmukaisesti maksajiksi.

Ja siksi aion itse jatkaa vaikuttamista asiassa, jos tulen valituksi keväällä eduskuntaan.

Suomen hyvitysmaksu maailman neljänneksi kallein - hyvä Suomi?

Me suomalaiset olemme tottuneet maksamaan. Onpa kyse sitten veroista, ruuan hinnasta tai hyvitysmaksuista, olemme maailman kärkiluokkaa. Pienessä maassa on helppo sopia asiat niin, että edunvalvonta toimii tehokkaasti. Maksajilta ei tarvitse kysyä.

Kaupan puolella kaksi vahvaa keskusliikettä aiheuttaa sen, ettei todellista kilpailua pääse syntymään. Sen sijaan asiakkaille kehitetään näennäisedullisia bonusjärjestelmiä.

Päivän teema on kuitenkin hyvitysmaksu. Tiesitkö, että me suomalaiset maksamme asukaslukuun suhteutettuna maailman neljänneksi korkeimpia hyvitysmaksuja? Tieto on mielenkiintoinen, sillä tällä alalla toimintaympäristö on kaikkialla hyvin samanlainen, ja vertailuja siksi helppo tehdä. Kaikkialla nuoret käyttävät nettiä, kuuntelevat Spotifytä, tallentavat tiedostoja levylle, ostavat musiikkia jne.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tuore, lokakuussa valmistunut selvitys pohtii hyvitysmaksun kehitystarpeita ja vertailee maksuja eri maissa. Suomessa kerätään 1,644 euroa kansalaista kohti, sen edelle menevät vain Ranska (2,663), Sveitsi (2,073) ja Espanja (1,697). Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 1,095 euroa. Me suomalaiset maksamme siis 60 prosenttia enemmän kuin ruotsalaiset oikeudestamme samaan asiaan.

Laskelmat perustuvat vuoden 2009 tietoihin. Niistä käy myös ilmi, että maksutulon laskeva trendi on ollut kaikkialla samanlainen. Ruotsissa kehitys on ollut erityisen raju: vuosina 2007-2009 maksutulo puolittui 19,1 miljoonasta eurosta 10,2 miljoonaan euroon. Olisikohan Ruotsin omalla Spotifylla jotain vaikutusta asiaan, vai meneekö pudotus piratismin piikkiin? Millaisen haloon paikalliset artistit ovat nostaneet asiasta? Jos joku tietää, olisi kiinnostavaa kuulla tarkemmin.

Koska hyvitysmaksun peruste, tekniikka ja kulutustottumukset ovat koko maailmassa hyvin samanlaiset, maksujen eroja voidaan pitää edunvalvonnan onnistumisen mittarina. Mitä korkeammat maksut, sitä paremmin tekijänoikeusjärjestöt ovat saaneet vaatimuksensa läpi. Tässä valossa ei ole yllätys, että Suomi jää tilastossa vain niukasti mitalisijan ulkopuolelle.

Mielenkiintoinen detalji on mp3-soitinten kohtelu. Ne on monissa maissa vapautettu kokonaan hyvitysmaksusta, koska laitteet on tarkoitettu kuuntelua, ei kopiointia varten. Näin on esimerkiksi Japanissa, Kanadassa, Virossa, Hollannissa ja Tanskassa. Suomessa mp3-soittimista perittävä maksu on ministeriön oman tilaston mukaan maailman korkein -- peräti 40-kertainen Ruotsiin verrattuna! Islannissa, Tsekissä, Italiassa, Kreikassa ja Puolassa maksu tosin lasketaan mp3-soittimen myyntihinnasta (1,5-6 %), mikä vaikeuttaa vertailua.

Matkapuhelin rinnastuu mp3-soittimeen. Ei ihme, että maksun laajentamista puhelimiin on ajettu voimakkaasti jo monen vuoden ajan. Jo joulukuussa 2005 silloinen ministeriön johtaja Jukka Liedes uhkasi, että maksu laajenee parin vuoden päästä (siis 2007) muihin digitaalisiin tallennuslaitteisiin, kuten matkapuhelimiin ja kiintolevyihin.

Onneksi edes meillä Suomessa yksi virkamies ei pystynyt päättämään asiasta yksinään. Julkinen keskustelu  ja päätöksenteon läpinäkyvyyden lisääntyminen lykkäsivät laajennusta aina vuoteen 2011 asti -- ja silloinkin alkuperäinen laajennushanke vesittyi pahasti. Se maksoi Suomelle hyvitysmaksutilaston kultamitalipaikan.

Onneksi.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Vessaan vain bonuskortilla

Kanta-asiakaskorttien käyttö on mennyt naurettavuuksiin, mutta tämä on silti ennätys: Sokosten ja Prismojen vessoihin pääsee vain S-etukortilla. Käytäntö on kuulemma kohentanut vessojen siisteyttä.

Kuten aina, nytkin kärsivät ne, jotka kilpailu-, vapaus- tai tietosuojasyistä eivät halua ottaa kauppojen vakoilukorttia. Sekä tietenkin ulkomaiset turistit, jotka ihmettelevät, mikä kortti vessan käyttöön vaaditaan. Joskus oli viinakortteja, onko nyt siis vessakortteja?

Lehtijutussa kaupan edustaja kertoo, ettei vessassakäynnistä saa kuitenkaan bonusta, eikä käyntejä rekisteröidä.

Ehkä ei, mutta se kertoo, mitä kaikkea kortilla voidaan tehdä. Jos ei nyt niin jatkossa ainakin. Kansalaiset totutetaan kortin käyttöön vaivihkaa, jolloin yhä uusia elämänalueita saadaan kaupan seurantaan.

Kun seuraavan kerran istut pytyllä Sokoksessa muista, että isoveli tietää.

Hyvitysmaksu ei ole tekijänoikeutta

Anssi Kelan tavoin minullakin pursuaa hyvitysmaksu jo korvista ulos, mutta ilmeisesti aihe kaipaa vieläkin selventämistä. Kela kirjoittaa, miten hyvitysmaksu on puolittunut parin vuoden takaisesta tasosta, ja vaatii ministeriötä korjaamaan asian.

Hyvitysmaksutulo on vaihdellut vuosien varrella voimakkaasti riippuen siitä, mitä alustoja on otettu maksun piiriin. Tällainen kuvaaja löytyy Hyvitysmaksu.fi:n omalta sivulta, mutta valitettavasti se loppuu vuoteen 2007. Sen jälkeisestä ajasta liikkuu ristiriitaisia tietoja. Kela väittää maksutulon puoliintuneen, mutta Hyvitysmaksu.fi:n omilta sivuilta käy ilmi, että vuonna 2010 tekijöille jaetaan maksun tuottoina 9,67 miljoonaa euroa. Pudotusta parin vuoden takaiseen on siis 20 prosenttia.

Tekijöiltä tuppaa unohtumaan, ettei hyvitysmaksu ole mikään tekijänoikeuskorvaus eikä Teosto-maksu. Ne maksut tilitetään todellisten soitto- ja käyttökertojen perusteella. Ne ovat perusteltua ja oikeutettua tuloa, jonka tekijät ovat ansainneet.

Hyvitysmaksu ei ole tekijänoikeutta. Maksu on luotu tekijänoikeuden varjolla, mutta kyse on käytännössä apurahoista. Niitä peritään sillä verukkeella, että yksityinen kopiointi aiheuttaa tekijöille haittaa. Jos musiikin kopiointi vähenee (iTunes, Ovi, Spotify), ei korvattavaa synny entiseen malliin. Kehityksen pitäisi näkyä lisääntyneenä myyntinä. Siitä yksikään tekijä ei puhu mitään. Kaikki valittavat vain, miten epäoikeudenmukaisesti maksutulon lasku kohtelee luovia tekijöitä.

Minäpä kerron mikä on epäoikeudenmukaista: osa Kelan kaipaamista tukirahoista on kerätty tallentavien digiboksien hinnassa. Juuri niiden läpimurto oli syynä vuoden 2007 hyvitysmaksun piikkiin. Miten Kela perustelee sen, että tv-ohjelmien ajansiirrolla pitäisi tukea hänen projektejaan? Jos hän itse esiintyy televisiossa, hän saa siitä normaalit esityskorvaukset.

Lisää epäoikeudenmukaisuuksia: ehkä hyvitysmaksutulo on pienentynyt yritysten vihdoin huomattua, että he maksavat sitä aivan turhaan. Yrityksissä ei ole yksityistä kopiointia, joten kaikki olisivat oikeutettuja maksun palauttamiseen. Harva on kuitenkaan tehnyt niin, koska ei jaksa nähdä vaivaa.

Vielä yksi epäoikeudenmukaisuus: vuoden 2006 alusta sallittua yksityistä kopiointia rajoitettiin uudella tekijänoikeuslailla. Tämä olisi pitänyt kompensoida hyvitysmaksutariffien alentamisena. Arvatkaa näkyikö?

Ihmettelen, miksi tekijät takertuvat tähän hyvitysmaksuasiaan. Ovatko he niin tottuneita apurahoihin ja etuihin, että eivät hahmota enää kokonaisuutta? Tekijöiden tuloja syö piratismi, ei hyvitysmaksun alentuminen. Piraatit nauravat partaansa, kun tekijät itkevät apurahojensa vähenemisestä, eikä varsinainen ongelma kiinnosta heitä lainkaan. Osa laillisen kopioinnin vähentymisestä selittyy juuri sillä, että laiton kopiointi on yleistynyt.

Kulttuuriuutisissa kirjoitetaan: "Tiistaina ministeri Wallin vakuutti puoluejohtaja Paavo Arhinmäelle, muuttavansa asetusta siten, että maksukertymäkäyrä kääntyy nousuun ensi vuonna." Miten hyvin ministeri mahtaa tuntea asian? Hyvitysmaksu on nimensä mukaisesti hyvitystä kopioinnista, ei mikään tuloautomaatti. Voiko ministeri määrätä kansan kopioimaan enemmän?

Jos kopiointihaittojen lisäksi halutaan apurahoja, niitä varten on luotava jokin toinen järjestelmä. Ei urheiluakaan tueta mailamaksulla.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Hyvitysmaksun laajentaminen lainvastaista

Kun perehtyy hyvitysmaksun laajentamiseen ja tekijänoikeuslakiin, tulee väistämätttä yllättävään lopputulokseen: maksun laajentaminen usb-levyihin on vastoin lakia.

Aloitetaan hyvitysmaksun tarkoituksesta, joka on korvata yksityisen kopioinnin aiheuttamia taloudellisia menetyksiä tekijöille. Hesarin mukaan "Wallin lupasi vielä keskiviikkona eduskunnan budjettikeskustelussa esittää asetusta, joka lisää maksukertymää."

Ministerin kommentti osoittaa, että hyvitysmaksu on kääntynyt päälaelleen: maksusta, jonka pitäisi korvata haittoja, on tullut maksuautomaatti, jonka pitää tuottaa tietty määrä rahaa tai muutoin maksua joudutaan korottamaan. Eli jos ihmiset eivät kopioi tarpeeksi, maksua pitää muuttaa, jotta sen tuotto ei laskisi!

Jo tämä on vastoin lain tarkoitusta ja henkeä.

Hyvitysmaksun tuoton pitäisi olla sidottu yksityisen kopioinnin määrään. Jos kopiointi vähenee teknologian ja käyttötapojen muuttuessa, maksun tuottokin luonnollisesti vähenee.

Vaikka hyvitysmaksu ei ole rangaistus, tässä yhteydessä sitä voisi verrata sakotukseen. Olisi kummallista, jos valtio sanoisi laajentavansa teiden kameravalvontaa, jotta kerätyt sakkotulot eivät laske. Näin voi todellisuudessa ollakin, mutta ei sitä ääneen voi mennä sanomaan.

Lisää lainvastaisuutta: tekijänoikeuslain 26. pykälän mukaan hyvitysmaksua voidaan periä "laitteesta, johon teos voidaan tallentaa ja jota merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön".

Onko ulkoinen usb-levyasema tällainen laite? Ei todellakaan. Usb-asemat on tarkoitettu tiedostojen säilyttämiseen ja varmuuskopiointiin, ei varsinaiseen käyttöön. Jos kiintolevyt välttämättä halutaan maksun piiriin, pitäisi rahastaa tietokoneiden sisäisiä levyjä, joilta kuuntelu ja katselu tapahtuu.

Entä sitten merkittävässä määrin? Käytetäänkö usb-levyjä todellakin merkittävässä määrin siihen, että ihmiset kopioivat toisiltaan cd-levyjä niille? Toinen kyseeseen tuleva sisältölaji ovat digiboksista tallennetut tv-ohjelmat, koska se on likipitäen ainoa laillinen lähde, josta videota voi tallentaa. Käytetäänkö usb-levyjä merkittävässä määrin tv-ohjelmien tallentamiseen? Jokaisen oma, arkipäiväinen kokemus sanoo että ei käytetä. Niinpä lain edellytys ei täyty.

Muistetaan, että maksu liittyy vain lailliseen kopiointiin. Dvd- tai Blu-ray-levyjä ei voi kopioida laillisesti, koska niissä on vahva tekninen suojaus. Kopiointi piraattiverkosta tai naapurin tietokoneelta, mikäli naapuri on itse kopioinut tiedostot laittomasta lähteestä, ei myöskään ole sallittua. Niin ikään iTunesista tai muusta verkkokaupasta itse ostetut musiikit ja elokuvat eivät ole maksun piirissä, koska niissä ei ole kyse kopioinnista vaan ensimmäisen teoskappaleen valmistamisesta maksua vastaan.

Ilmeisesti ministeriö on tukeutunut Teoston teettämään tutkimukseen, jonka tulokset ovat nähtävissä hyvitysmaksu.fi:n sivulla. Teosto on käyttänyt ulkopuolista tutkimuslaitosta puhelinhaastattelujen suorittamiseen, mutta olisi silti hygieenisempää jos ministeriö teettäisi omat tutkimuksensa eikä käyttäisi edunsaajien itsensä antamia lukuja. [Lisäys 17.12.2010: ministeriön edustaja kertoi kysyessäni, ettei heillä ole määrärahoja omien tutkimusten tekemiseen]

Usb-asemia käsittelevän tutkimuksen mukaan 69 % tallensi asemalle valokuvia ja 33 % muita työtiedostoja. Voi sanoa, että usb-asemia käytettiin merkittävässä määrin digikuvien ja omien tiedostojen tallentamiseen (eli juuri siihen, mistä ei tarvitse maksaa). Kohdan 'musiikkia (ei omatekoista)' osuus oli 22 % ja 'elokuvia, tv-ohjelmia tai tv-sarjan jaksoja' 13 %.

Musiikista 57 % oli peräisin alkuperäisiltä cd-levyiltä, joten ne voivat olla maksuperusteena vain, mikäli kopioija ei itse omistanut levyjä (tämä on oma tulkintani: omien levyjen siirto kiintolevylle ei voi olla tekijänoikeudellisesti relevanttia kopiointia eikä aiheuta haittaa). Sitä ei (kenties tarkoituksella) haastattelussa kysytty, joten emme voi tietää varmaksi. 'Kaverilta tai perheenjäseniltä saatuja musiikkitiedostoja' oli 29 %. Koska niin harva tallensi usb-levylle musiikkia, vastaajien määrä jää näissä kysymyksissä alle sadan, mikä tekee tuloksista hyvin epäluotettavia.

Käytännössä siis kokonaista kuusi prosenttia vastaajista oli tallentanut varmuudella usb-levylle lain tarkoittamaa musiikkia. Eikä luvussa ole mitenkään huomioitu tallennuksen laajuutta -- kuusi prosenttia on niiden henkilöiden määrä, jotka ovat tallentaneet edes yhden biisin vaikkapa 1000 gigatavun levylle.

Tämänkö tiedon perusteella ministeriö on valmis julistamaan, että usb-levyjä käytetään merkittävässä määrin lain tarkoittamaan yksityiseen kopiointiin?

Wallin sanoo Verkkouutisissa, ettei maksua voinut laajentaa puhelimiin, koska vain 20 % käyttää puhelinta siinä tarkoituksessa. "Olisi arveluttavaa syyllistää kaikkia kännyköiden omistajia siitä, että jotkut käyttävät niitä musiikin kuunteluun", Wallin vastasi Veltto Virtaselle. Jostain syystä tämä perustelu ei kuitenkaan kelvannut usb-levyissä, vaikka niissä lukemat ovat jopa kännyköitä alhaisemmat.
 
Teoston itsensä suorittama kysely osoittaa samalla sen, ettei hyvitysmaksutulon lasku johdu kopioinnin siirtymisestä muille alustoille. Siksi maksun laajentaminen niille on todellakin vastoin lakia.

torstai 16. joulukuuta 2010

Kiintolevyjen hyvitysmaksu hämmästyttää

Hallituksen päätös laajentaa hyvitysmaksu ulkoisiin levyasemiin oli todellinen yllätys. Ainakin viiden vuoden ajan etujärjestöt ovat lobanneet aina vuoden lopulla voimakkaasti maksun laajentamista matkapuhelimiin ja usb-tikkuihin, levyasemat on mainittu vain sivulauseessa. Ja joka kerta ministeriö on torjunut hankkeet.

Kunnes nyt yhtäkkiä ministeriö myöntyy usb-levyasemien kohdalla. Miksi ihmeessä?

Ehkä vaalien lähestyessä haluttiin antaa myönnytys vaikutusvaltaisille etujärjestöille ja näin osoittaa, että luovan alan tarpeista huolehditaan. Mutta mihin unohtui oikeudenmukaisuus? Tekijöiden tukemiseen on monia kanavia. Veron kerääminen levyasemista, jotka eivät mitenkään liity itse asiaan, on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta.

Hyvitysmaksua kerätään laillisesta kopioinnista. Siis siitä, että kopioi esimerkiksi cd-levyn kaverilta. Kuinka moni kopioi kaverin cd-levyjä ulkoiselle levyasemalle? Levyjen sijaan niille tehdään varmuuskopioita kiintolevyistä, kotivideoista ja muusta aineistosta, joiden ei pitäisi kuulua pätkääkään tekijänoikeusjärjestöille. Huomaa, että dvd- ja Blu-ray-elokuvat ovat suojattuja, joten niiden kopiointi ei ole sallittua vaikka omistaisi levyn.

Maksun suuruus on 5 tai 10 euroa per asema. Se ei kuulosta paljolta. Kyse onkin periaatteesta. Miten on mahdollista, että ministeriö taas päätti verotukseen rinnastuvasta asiasta kuultuaan ainoastaan tekijänoikeusjärjestöjen edustajia? Miten on mahdollista, että yksi ala saa turvata etujaan omalla verotusoikeudella kenenkään kyseenalaistamatta kehitystä?

Ja turha piiloutua muka tekijänoikeuslain taakse. Hyvitysmaksua koskeva pykälä uusittiin vuonna 2005 EU-direktiivin jälkeen. Suomi oli ottanut vastaavan maksun käyttöön jo vuonna 1984, ja taisi olla niin tehdessään toinen maa Euroopassa heti Ruotsin jälkeen. Tekijänoikeuslaki vaihtoi maksun nimen ja legitimisoi sen, mutta periaate pystyi samana.

Tekijänoikeuslaki jättää ministeriölle laajan harkintavallan päättää, mitkä tallennusalustat ovat maksun piirissä. Miksi usb-asemiin tuli maksuvelvollisuus vasta nyt, vaikka asemia on ollut myynnissä jo lähes kymmenen vuoden ajan?

Vielä maksun suuruudesta: tyypillinen yhden teratavun usb-asema maksaa 72 euroa. Maksun myötä sen hinta nousee 10 eurolla (todellisuudessa vähän enemmänkin, koska hyvitysmaksuun lisätää vielä 23 prosentin arvonlisävero). Ensi vuonna levyn hinnasta 15 prosenttia on hyvitysmaksua.

Mikä muu ala saisi hallitukselta itselleen 15 prosentin korotuksen ilman julkista keskustelua tai edes todellisia perusteluita?

(Virallisesti maksupohjan laajentamisesta päättää hallitus, mutta siellä tuskin kukaan on paneutunut asiaan -- käytännössä hallitus vain hyväksyy opetusministeriön tekemän esityksen)

Avoin WLAN - lupa käyttää?

Oikeusministeriö on jo pitkään valmistellut lakimuutosta, joka sallisi käyttää avointa wlan-yhteyttä lupaa kysymättä. Muutos kuulostaa pieneltä ja tarpeelliselta, mutta sillä on monia vaikutuksia.

Lakimuutosta on perusteltu sillä, että nykyisellään käyttäjä saattaa tietämättään rikkoa lakia, mikäli matkapuhelin tai tietokone ottaa automaattisesti yhteyden löytämänsä avoimen wlanin kautta. Näin voi ollakin, mutta tahaton tai havaitsematon teko ei ole rangaistavaa. Ainoa tuomio, joka Suomessa on annettu wlan-verkon luvattomasta käytöstä liittyy tapaukseen, jossa vierasta verkkoa käytettiin tietoisesti rikoksen jälkien peittelyyn.

Oikeusministeriön tiedote kertoo, mitä muutoksella tavoitellaan. Rivien välistä lukemalla löytyvät myös ongelmat.

Esityksen mukaan käyttölupa rajoittuisi vain internet-yhteyden käyttämiseen, ja yhteyden muodostaminen sisäverkon koneeseen tai tietojärjestelmään olisi kiellettyä. On kuitenkin monia sovelluksia, jotka haistelevat lähiverkon palvelimia ja kytkeytyvät niihin automaattisesti. Vieraan henkilön wlan-yhteyttä käyttävä saattaa näin vahingossa kytkeytyä verkon omistajan iTunes- tai Windows Media Player -kirjastoon.

Ollaan siis takaisin lähtöpisteessä: oli tarkoitus poistaa automaattisen verkkokäytön tuoma riski, mutta sama riski on kuitenkin olemassa lähiverkkotasolla.

Ehdotukseen sisältyy iso, periaatteellinen muutos. Jos unohtaa lukita asunnon oven lähtiessään ulos, ulkopuolisilla ei silti ole oikeutta mennä sisään. Muutosehdotus siirtäisi vastuun asunnon omistajalle: jos et lukitse ovea, on oma vikasi mikäli joku rikkoo kotirauhaa menemällä sisään.

Tiedotteessa asia on käännetty ylösalaisin: se, että vastuu siirtyy tekijältä omistajalle, onkin hyvä asia, koska "muutos siirtäisi vastuuta verkon suojaamisesta sen omistajalle, millä olisi myös tietoturvallisuuden parantamiseen ohjaava vaikutus".

Samalla periaatteella esimerkiksi jalankulkijoille voitaisiin antaa oikeus ylittää katu mistä kohdasta tahansa ja päin punaista valoa -- sehän vain lisäisi liikenneturvallisuutta, kun autoilijoiden pitäisi olla koko ajan skarppina ja laskea nopeutta riittävästi.

Tiedotteessa sanotaan myös näin: "Käyttäjä ei aina voi varmuudella tietää, onko suojaamaton verkko tarkoitettu vapaaseen käyttöön vai ei". Todennäköisesti 90 prosenttia vapaan wlan-verkon omistajista ei tiedä, että verkko on auki, tai ei ainakaan osaa suojata sitä. Eikö olisi loogisempaa vaatia että ne, jotka tietoisesti haluavat jättää verkkonsa auki, ilmaisevat tämän esimerkiksi SSID-nimessä sanalla open? Verkon tarkoituksella auki jättävillä on tietotaitoa, peruskäyttäjällä ei. Siksi on erikoista, että lakimuutos siirtää vastuun osaamattomille, ei osaaville.

Reaalimaailmassa sen, joka haluaa tarkoituksella jättää ovensa auki ja päästää vieraita sisään, tulee itse kiinnittää oveen tästä kertova kyltti. Kyltin puuttumista ei voi tulkita lupana mennä sisään.

Sitten on vielä yksi ongelma-alue, jota lainvalmistelussa ei ole huomioitu: laajakaistayhteys ei ole rajaton resurssi, jota kuka tahansa voi lainata, vaan niihin saattaa jatkossa tulla datakatto. Kun siirtomäärä ylittää muutama gigatavua, nopeutta joko kuristetaan alaspäin tai lisägigoista laskutetaan erikseen. Mobiilidatassa tällaiset rajoitukset ovat jo arkipäivää.

Entä jos joku jakaa Joikuspotilla 3G-yhteytensä wlan-verkoksi? Tällaisen verkon luvaton käyttö voi paitsi tuottaa ison lisälaskun liittymän haltijalle myös rikkoa haltijan ja operaattorin välistä sopimusta, joka kieltää p2p-verkkojen käytön mobiilidatalla. Aiheesta lisää Digitodayn artikkelissa Voit joutua maksamaan naapurin dataimuroinnin.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Hyvitysmaksu kitaralle

Suomalaiset taiteilijat luovuttivat tänään eduskunnalle adressin, jossa 8000 allekirjoittajaa vaati hyvitysmaksun laajentamista kaikille laitteille,joilla voidaan kopioida teoksia. Jos taiteilijat saisivat vaatimuksensa läpi, tietokoneista, usb-tikuista ja matkapuhelimista pitäisi jatkossa maksaa tekijänoikeusmaksua siltä varalta, että joku tallentaa niihin laillisesti hankkimiaan musiikkitiedostoja. Siis nimenomaan laillisesti. Piratismin varjolla ei maksua voida periä.

Vaatimus on naurettava, kuten olen monissa aiemmissa kirjoituksissani perustellut. Adressin luovutus on kuitenkin hyvin ajoitettu, koska päätös maksupohjasta tehdään tällä tai ensi viikolla, tavan mukaan juuri ennen joulua.

Helsingin Sanomien keskustelualueella oli hauska ehdotus: laajennetaan hyvitysmaksu myös kitaroihin. On selvää, että kitaroilla käytetään yksityisesti musiikkia ilman, että tekijät saavat siitä korvauksia. Kitaristit opiskelevat ja harjoittelevat soittamalla nuoteista, joku saattaa jopa esittää osaamistaan kaveriporukassa tai perheporukassa. Tottahan tästäkin kuuluu maksaa!

Saman tien maksuvelvollisuus ulotetaan muihinkin soittimiin pianoista nokkahuiluihin, triangeleista sähköurkuihin. Tällainen laajennus toisi yhteiseen kassaan paljon enemmän tuloja kuin työhön ja muihin harrastuksiin käytettävien tietokoneiden verottaminen.

Tällä kertaa vain yksi esimerkki hyvitysmaksun valheellisuudesta. Vajaa puolet sen tuotoista käytetään tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin, kuten tekijänoikeudesta tiedottamiseen ja erilaisiin apurahoihin. Maksulla, jota peritään hyvityksenä kopioinnista, tuetaan siis juuri niitä tekijöitä, joiden teoksia ei kopioida!

Hyvitysmaksussa ei ole minkäänlaista logiikkaa. Juuri siksi sen laajentamista onkin niin helppo vaatia.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Facebook tuo pahantekijätkin lähelle

Oli vain ajan kysymys, milloin Ruotsissa tapahtuisi ensimmäinen itsemurhaisku. Vain hyvä onni (tai huonosti opetettu terroristi) pelasti ruotsalaiset verilöylyltä. Terrori-isku jouluruuhkassa oli varmasti SÄPOn pahin painajainen ja syy, miksi FRA halusi oikeudet kaiken ulkomaanliikenteen seurantaan. Sekään ei riittänyt estämään tätä iskua, mutta ehkä tiedustelusta on ollut apua aiemmissa tapauksissa? Me näemme vain sen, mikä onnistuu. Lopusta voimme vain arvailla.

Nyt on tärkeintä varmistaa, ettei samaa koskaan tapahdu Suomessa. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Turha kuvitellakaan, että Suomi olisi loputtomasti suojassa tämänkaltaiselta toiminnalta. Vielä pari vuotta sitten ajatus itsemurhaiskusta Tukholman kadulla olisi kuulostanut ilkeältä pelottelulta, rasismin lietsomiselta. Ei kuulosta enää.

Näin Facebook-aikana myös pahantekijät tulevat virtuaalisesti lähelle. Vielä aamulla Taimour Al-Abdalyn profiili oli Facebookissa kaikkien luettavissa, mutta nyt illalla se on jo poistettu. Profiilin perusteella pommimies oli kuten kuka tahansa meistä: hänellä oli 15 tykkäystä, mm. Social City, Mafia Wars Game ja National Geographic. Kiinnostuksen kohteissa oli "I'm a Muslim, And I'm Proud" sekä "I love my Apple iPad".

Tyypillinen ruotsalainen, ja silti valmis hirvittävään tekoon. Se, jos mikä, on pelottavaa.

Voi vain kuvitella, miten suureksi hyödyksi tekijän Facebook-tiedot ovat juttua tutkiville poliiseille. Ystävälistalta selviää, keihin hän piti yhteyttä. Poliisi saa kuin tarjottimella listan kuulusteltavista. Verkostoa seuraamalla löytynee muitakin potentiaalisia räjäyttäjiä. Ehkä Facebookissa on myös sähköposteja?

Muutama viikko sitten tamperelaisen pizzan tuhopoltossa kuoli kolme sivullista. Poliisi pidätti nopeasti kaksi epäiltyä. Myös heidän Facebook-profiilinsa kertovat tavallisesta elämästä. Sivu listaa sisarukset, vanhemmat, syntymäajan ja tykkäämisen kohteet. Molemmista on myös valokuva. Toisen henkilön kaverilistalla oli 76 nimeä, toisen 267 -- siinä riittää poliisille kuulusteltavia. Voi kestää hetken, ennen kuin he päivittävät statustaan tai kuittaavat uusia ystäväpyyntöjä.

Nettietsivän roolissa on helppo havaita, miten paljon Facebook helpottaa poliisityötä. Se on konkreettinen muistutus itse paljastamiemme tietojen hyödyllisyydestä.

Samalla Facebook-sivut tulevat kertoneeksi jotain muutakin. Ne osoittavat, että pahojen tekojen takana on sittenkin ihan tavallisia ihmisiä. Tekijöitä ei kannata demonisoida vaan etsiä tekojen todellisia syitä.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Eniten kirjaa eurolla

Moni on pettynyt havaittuaan, etteivät tiedostoina myytävät e-kirjat olekaan puoli-ilmaisia. Yleisesti kuvitellaan, että paperi, painokulut, varastointi ja kuljetus muodostavat merkittävän kirjan hinnasta, ja kun ne digiversiossa jäävät pois, lopputuloksen pitäisi olla lähes ilmainen.

Pari viikkoa sitten MTV3:n aamu-uutisissa nuorilta kysyttiin mielipidettä maksullisista iPad-lehdistä. Nuori nainen kuvasi tuntemuksiaan ytimekkäästi:
- Siinä vaiheessa kun se on pelkkää jotain bittitiedostoa niin se tuntuu niinkun absurdilta maksaa siitä aitoa rahaa
Piraattien ajatus kulkee samoja latuja. Tiedostolla, jonka levittäminen on helppoa, ei voi olla arvoa, sillä arvon nähdään liittyvän nimenomaan lopulliseen tuotteeseen -- ei siihen työhön, jota tekeminen on vaatinut.

Niin ei tietenkään ole. Kirjanhinnasta valtaosa on muuta kuin materiaalista kustannusta. Tavallisen paperikirjan myyntihinnasta paino- ym. kustannusten osuus on noin 20 prosenttia. E-kirjan tulisi olla siis viidenneksen paperiversiota edullisempi. Toisaalta e-kirjan arvonlisävero on 23 prosenttia, kun paperikirjasta sitä peritään vain yhdeksän prosentin verran.

Loppu 80 prosenttia sisältää tekijänpalkkion, kirjan toimittamistyön, markkinoinnin, kaupan katteen jne -- kaikki kulueriä, jotka ovat samat paperi- ja digiversiolle. Alkuvaiheessa e-kirjan tuottaminen on jopa kalliimpaa, koska paperiversio tehdään joka tapauksessa, mutta e-kirja vaatii ylimääräistä työtä, ohjelmointia ja mahdollisia lisenssimaksuja.

Ostin syksyllä Akateemisesta kirjakaupasta kaksi paksua, A3-kokoista kovakantista kirjaa. Toinen on Geologica (576 sivua), toinen Opas anatomiaan (440 sivua). Molemmat on painettu hyvälaatuiselle paperille ja suomennettu, vieläpä hyvin. Kummankin kirjan hinta oli naurettavan alhainen: 29,90 euroa.

Tänään ostin Akateemisesta vielä isomman kirjan: Dinosaurs. Sillä on korkeutta 43 senttiä, leveyttä 36 senttiä ja painoa yli kolme kiloa. Sivuja on 225.Kannessa oleva tarra kertoo hinnaksi 25 puntaa, mutta Akateeminen myi kirjoja 19,90 eurolla. Dinosaurus-kirja on alkuperäiskielellä englanniksi. Tämän halvempaa kilohintaa kirjalle voi tuskin saada!

Mitään näistä kolmesta suurteoksesta (kirjaimellisesti!) ei kannata tilata netistä, sillä postikulut kotiin saattaisivat tuplata hinnan.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että paperi on yllättävän halpaa. Niin ikään painaminen, varastointi ja kuljetus voidaan puristaa isoissa erissä tehtynä ällistyttävän alas.

Jokaisen, joka odottaa e-kirjojen olevan ilmaisia koska niihin ei tarvita paperia, kannattaa tehdä tutkimusretki omaan kirjakauppaan. Työ ja sisältö maksavat, materia ei.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Lentoemäntien lakkosopu pitäisi olla helppo löytää

Lentoemäntien ja stuerttien liitto hylkäsi sovitteluehdotuksen, joten lakko jatkuu. En ole perehtynyt riidan yksityiskohtiin enkä tunne alaa, joten kirjoitan yleisellä tasolla.

Työriitaan pitäisi olla helppo löytää ratkaisu: katsotaan, minkälaiset työtuntimäärät ja lepoajat ovat kilpailevissa lentoyhtiöissä. Jos Finnairin käytäntö on työntekijöiden kannalta huonompi, lakko on oikeutettu, ja lepoaikoja pitää pidentää. Jos taas Finnairin työehdot ovat paremmat, niistä on tingittävä.

Lentäminen on erittäin kansainvälistä bisnestä. Kaikilla on suunnilleen sama tuote, samat palvelut, sama kustannusrakenne, samat lentokoneet. Silloin myöskään työn hinta ei voi olla kovin erilainen. Muussa tapauksessa työntekijät saavat perustella, miksi juuri Finnairin lipuista pitäisi maksaa muita yhtiöitä enemmän. Mikä on se erityinen lisäarvo, josta korkeampi palkka tai paremmat edut pitäisi maksaa?

Kilpailu ei ole täydellistä, sillä monissa tapauksissa halvemman kilpailijan käyttö vaatisi ensin ylimääräisen lennon johonkin toiseen kaupunkiin. Me suomalaiset olemme jossain määrin pakotettuja Finnairin käyttöön, joten miksi juuri meidän pitäisi maksaa lipuistamme korkeampaa hintaa?

Globalisaatio tulee väistämättä johtamaan palkkaerojen tasoittumiseen eri maissa. Joillakin aloilla Suomessa se tietää palkkojen nousua, joillakin laskua. Erittäin kansainvälinen lentotoiminta kohtaa ilmiön ensimmäisenä. Muiden alojen kannattaa jo nyt varautua samaan. Jos vanhoista eduista yritetään pitää kiinni loputtomiin, toiminta siirtyy kokonaan ulkomaille. Globalisaatiopullasta ei voi poimia pelkkiä rusinoita.

Lakko-oikeus on tärkeä ja jokainen ala saa yrittää hankkia etuja itselleen, mutta miksi laki sallii myös tukilakot toisten puolesta? Miten täysin ulkopuoliset ja lakkoon kuulumattomat voivat laillisesti estää lentokoneiden tankkauksen ja vaikeuttaa muiden ihmisten elämää? Onko tällainen laki enää perusteltu nyky-Suomessa, jossa kaikki riippuu kaikesta ja pienilläkin häiriöillä on vaikutusta kymmenien tuhansien syyttömien ihmisten elämään?

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Wikileaksista on tulossa ISO juttu

Wikileaksista on tulossa iso juttu -- paljon suurempi kuin ne "paljastukset", joista tuorein kohu alkoi. Ja paljon suurempi kuin rohkeimmatkaan osasivat viikko sitten ennustaa. On mahdollista, että kohta historiaa todella kirjoitetaan uudestaan, mutta eri tavalla kuin odotettiin.

Jutun ytimessä eivät ole enää amerikkalaisten diplomaattien luottamuksellisiksi tarkoitetut viestit tai heille emämaasta lähetetyt ohjeet. Nyt panoksena on koko internetin tulevaisuus.

Aluksi Wikileaksin paljastuksia yritettiin estää palvelunestohyökkäyksillä, mutta sitten Yhdysvaltojen viranomaiset ottivat asian hoitoonsa. Painostuksen jälkeen Wikileaksin nimipalvelu suljettiin, palvelu häädettiin Amazonin pilvestä (hyvä muistutus niille, jotka suunnittelevat it-infransa siirtoa pilveen!) ja PayPal lopetti maksujen välittämisen Wikileaksille. Myös joitakin yliopistoja on vaadittu estämään opiskelijoiden pääsy Wikileaksiin ja uhattu, että sen käyttö voi myöhemmin vaikeuttaa valtion viran hakemista.


Yhdysvaltojen vastatoimien jälkeen Wikileaks siirsi sivunsa Ranskaan, mutta myös siellä viranomaiset ryhtyivät toimiin ja sivut sulkeutuivat nopeasti. Nyt sivut ovat Sveitsissä (wikileaks.ch), missä viranomaiset eivät ole estäneet toimintaa. Todennäköisesti amerikkalaiset painostavat kulisseissa myös sveitsiläisiä sulkemaan sivuston.

Sulkemisista huolimatta Wikileaks on voinut jatkaa tiedottamista mm. Twitterin ja Facebookin kautta. Sieltä on esimerkiksi saatu tieto, missä osoitteessa sivut kulloinkin toimivat. Nyt myös Twitteriä ja Facebookia painostetaan heittämään Wikileaks pois palvelustaan. Sama odottanee muitakin tahoja, jotka tarjoavat palvelua Wikileaksille.

Tämä tietää sotaa.

Jotain sellaista, mitä netissä ei ole koskaan aiemmin nähty. Nyt otetaan mittaa siitä, pystyvätkö länsimaat sulkemaan niille epämieluisan palvelun kokonaan pois netistä, vai pitääkö vanha fraasi siitä, miten internet kohtelee sensurointia teknisenä häiriönä, todella paikkansa.

Lähettävätkö viranomaiset seuraavaksi sulkupyynnön Googlelle? Jos Twitter, Facebook ja Google pyyhkivät Wikileaksin linkit tietokannastaan, tavallisen käyttäjän on yhä vaikeampi löytää kiellettyjä tietoja. Silloin länsimaiden sensurointi on saavuttanut ainakin yhden tavoitteistaan.


Näin itsenäisyyspäivän aattona on mielenkiintoista ajatella, että Wikileaksin toiminta muistuttaa yhä enemmän itsenäistä valtiota. Assange on sen itsevaltias johtaja, kansalaisina miljoonat netin vapautta puolustavat ihmiset eri puolilta maailmaa. Hallintoa tai puolustusvoimia ei ole ole, eikä tarvita. Wikileaksin valtio on saarrettu ja ulkovaltojen boikotissa, mutta on toistaiseksi pystynyt säilyttämään toimintakykynsä. Vähän kuin Kuuba tai Pohjois-Korea.

Eikö olisi aika ironista, jos Kiina tarjoaisi turvapaikan Wikileaksin palvelimille? Kiinasta tulisi netin sananvapauden puolustaja.

PS. Miksi ihmeessä Assange pitää kiinni päätöksestä julkaista viestit tipoittain? Laittamalla koko aineiston kerralla nettiin sen leviämistä pakettina olisi mahdoton estää. Ilmeisesti Assange on tarkoituksella hakenut konfliktia ja tilanteen kärjistymistä. Nyt hän on saavuttanut tavoitteensa.

lauantai 4. joulukuuta 2010

Millä paikannan lapseni?

2000-luvun alussa puhuttiin paljon matkapuhelinten paikannuspalveluista. Ala nähtiin niin tärkeäksi tulevaisuuden kannalta, että uuteen sähköisen viestinnän tietosuojalakiin kirjoitettiin oma pykälä paikannusta varten. Sen nojalla paikannustiedot ovat luottamuksellisia, mutta vanhemmat saavat paikantaa alle 15-vuotiaan ilman tämän suostumusta.

Operaattorit tarjosivat palvelua, jolla gsm-liittymän sijainnin pystyi selvittämään tukiaseman tarkkuudella ja tulos näkyi www-sivun kartalla. Mutta sitten tapahtui jotain kummallista: kaikki operaattorit lopettivat paikannuspalvelunsa. Kun saatiin toimintaa säätelevä laki, toiminta loppui.

Tietääkseni yksikään operaattori ei ole enää moneen vuoteen tarjonnut palvelua, jolla lapsen sijainnin voisi paikantaa puhelimen perusteella. Tällaiselle palvelulle luulisi olevan kysyntää.

Viime vuosina tukiasemiin perustuva solupaikannus on alkanut väistyä gps-tekniikan tieltä, mutta operaattori ei voi hyödyntää sitä. Gps-tieto on vain puhelimen omassa käytössä, eikä edes toimi sisätiloissa. Lisäksi solupaikannus olisi toiminut myös halvoissa peruspuhelimissa. Harva on valmis ostamaan lapselleen gps-mallia.

Amerikkalaiset yhteisölliset sijaintipalvelut kuten Foursquare, Google Latitude tai Gowalla selvittävät sijainnin, mutta vaativat yhteistyötä puhelimen haltijalta. Ainoaksi ratkaisuksi jää ohjelma, joka on tarkoitettu varastetun tai kadonneen puhelimen jäljittämiseen, mutta ne toimivat vain kalleimmissa älypuhelimissa.

Mikä siis avuksi vanhemmalle, joka haluaisi hyödyntää lakiin jo kuusi vuotta sitten kirjattua oikeutta?

perjantai 3. joulukuuta 2010

Julian Assange ja Mark Zuckerberg: kuin veljeksiä?

Julian Assange, mies Wikileaksin takana, on lehtitietojen valossa jokseenkin erikoinen tyyppi. Nuori Julian kävi koulunsa miten sattui ja lähti kotoa jo 16-vuotiaana. Hän toimi ohjelmoijana ja ilmeisesti myös hakkerina, kunnes päätyi mutkikkaiden vaiheiden kautta Wikileaksiin. Välissä hän ehti tehdä lapsen, mutta jätti äidin huolehtimaan pojasta yksinään. Alkusyksyn Ruotsin-matkan tuliaisina olivat syyte raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta.

Mark Zuckerberg, mies Facebookin takana, ei hänkään ole ihan puhdas pulmunen. Facebookin syntyhistoriaan liittyy hakkerointia ja kähmintää. Ja siinäkin on ex-tyttöystävällä on keskeinen rooli.

Molemmista on tullut megajulkkiksia, eikä kehitys tunnu ainakaan haittaavan heitä. Molemmat haluavat paljastaa kaiken -- paitsi itsestään. Zuckerberg uhoaa yksityisyyden olevan vanhanaikaista ja turhaa, mutta suojaa silti oman profiilinsa ulkopuolisilta. Assange on valmis vuotamaan kaikkien muiden salaisuudet paitsi omansa. Niitä ja Wikileaksin taustoja varjellaan tarkasti.

Ehkä pian avautuva Wikileaksin kilpailija julkaisee Wikileaksin salatut dokumentit -- ja tietenkin päinvastoin?

Mark ja Julian ovat hyvässä seurassa, sillä eivät IT-vaikuttajat ennenkään ole pyhäkoulupoikia olleet. Steve Jobs oli adoptiolapsi, joka jätti koulut kesken ja hylkäsi lapsensa äidin. Bill Gatesin meriitteinä ovat Harvardin drop-out, häikäilemättömät bisnestempaukset ja tapa kaahata autolla.

Ilmeisesti menestyminen vaatii röyhkeyttä ja itsekkyyttä. Nykyään vaikuttaa myös se, että media rakastaa tuhmia poikia ja antaa heille paljon palstatilaa. Kiltit pojat eivät kiinnosta ketään, vaikka olisivat kuinka fiksuja.

"Good girls go to heaven, bad girls go to everywhere". Sama näyttää pätevän myös menestyviin nörtteihin.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Palataan papereihin

Wikileaksin vuotamat diplomaattiviestit herättävät kysymyksen siitä, onko sähköisessä muodossa olevaa tietoa ylipäätänsä mahdollista suojata. Jos Pentagon ja Yhdysvaltojen diplomaatteja palveleva tietoverkko vuotavat, mitä mahdollisuuksia tavallisella kansalaisella tai suomalaisella yrityksellä on suojata omia tietojaan? Mitä hyötyä yrityksille olisi Lex Nokia -valtuuksista, jos Pentagon (jolla on kaikki valtuudet kaikkeen) ei silti pysty samaan?

Kansalaisen osa on helpoin. Riittävän vahva salaus turvaa dokumentin erittäin hyvin. Ongelmia syntyy vasta, kun tietoja ja dokumentteja pitää välittää henkilöltä toiselle tai käyttää yhdessä. Siihen ongelmaan ei näytä olevan lopullista ratkaisua. Olemme siirtyneet aikakauteen, jossa kaikki sähköinen tieto ennen pitkää vuotaa ja leviää kaikkialle. Voi vain kuvitella, minkälaiseksi maailma muuttuu kun edes valtiot eivät enää pysty pitämään omia salaisuuksiaan. Paitsi palaamalla ajassa taaksepäin.

Paperi on vanha, hyvä keino säilyttää salaisuuksia. Paperi antaa konkreettisen muodon abstrakteille asioille. Paperia on helppo käsitellä, siirtää ja vartioida. Ja ennen kaikkea sen kopiointi ja levittäminen on kallista.

Ehkä arkaluontoisissa asioissa kannattaisi palata takaisin paperin käyttöön? Tuoreinta Wikileaks-tapausta ei taatusti olisi tapahtunut, jos vuotajan olisi pitänyt valokopioida kaikki 250 000 dokumenttia ja kuljettaa ne ulos vartioidusta rakennuksesta.

Paperin ongelmana on tiedonkulun hitaus. Nykyään kaikki tieto pitää saada ja jakaa heti. Kukaan ei jaksa odottaa päiväkausia dokumenttien saapumista kuriiripostilla.

Suomelle paperin uusi tuleminen sopisi hyvin. Metsäteollisuus voisi kehitellä uusia, jo valmiiksi secret-leimalla varustettuja paperilaatuja. Ehkä niihin voisi upottaa jopa rfid-sirun, jotta paperin liikkeitä olisi helpompi seurata? Kopiokone voisi myös kieltäytyä kopioimasta sirun suojaamaa paperia tai laukaista siitä äänettömän hälytyksen. Lisää ideoita kaivataan.

Eilisen Helsingin Sanomien uutisen mukaan Suomi arkistoi omat salaisuutensa paperimuodossa. Tiitisen listakin lienee Supon kassakaapissa paperina, ei tiedostona levykkeellä eikä usb-tikulla. Muutoin Wikileaks olisi jo levittänyt sen kaikille.

Jutussa haastateltu ulkoministeriön tietohallintojohtaja toteaa myös, ettei raportteja lähetetä internetissä, koska "Gmailissa lähettäminen olisi sama kuin avopostikortin laittaisi".

Se on ihan totta, mutta sitten tulee erikoinen lause: "Tiedot kulkevatkin omissa erillisissä järjestelmissään, esimerkiksi omassa kiinteässä verkossa. Ja minne ei omia kiinteitä yhteyksiä saada, käytetään satelliittiyhteyksiä."

Omassa kiinteässä verkossa? Onko Suomella jokin oma kiinteä verkko? Sellainen, joka yhdistää ulkomaisia edustustoja? Ei varmaankaan, vaan linjat on ostettu kansainvälisiltä teleoperaattoreilta. Yhteydet eivät ehkä kulje julkisen internetin kautta, mutta ne käyttävät samoja kaapeleita ja samoja kytkentäpisteitä. Eri maiden tiedustelupalvelut pystyvät seuraamaan liikennettä, koska heillä on suora liitäntä teleoperaattorien konehuoneisiin. Suomen ulkomaanyhteydet kulkevat Ruotsin kautta, joten esimerkiksi FRA pystyy seuraamaan niitä.

Entäpä satelliittiyhteydet? Niiden salakuuntelu on lastenleikkiä. Amerikkalaiset liittolaisineen, ranskalaiset ja todennäköisesti myös venäläiset sekä kiinalaiset pystyvät salakuuntelemaan tietoliikennesatelliittien datasiirtoa maanpäällisiin tukiasemiin, koska radiokeila hajaantuu väistämättä laajemmalle alueelle. Echelon perustettiin alunperin juuri tähän tarkoitukseen.

Ei siis kannata kuvitella, että omat verkot tai satelliittiyhteys suojaisivat suomalaisten salaisuuksia yhtään paremmin kuin Pentagon omiaan. Itse asiasssa suomalaisten salaisuudet saattavat jo olla myös Pentagonin salaisuuksia.

Parasta vain pysytellä siinä paperissa.
Website Security Test