perjantai 10. joulukuuta 2010

Eniten kirjaa eurolla

Moni on pettynyt havaittuaan, etteivät tiedostoina myytävät e-kirjat olekaan puoli-ilmaisia. Yleisesti kuvitellaan, että paperi, painokulut, varastointi ja kuljetus muodostavat merkittävän kirjan hinnasta, ja kun ne digiversiossa jäävät pois, lopputuloksen pitäisi olla lähes ilmainen.

Pari viikkoa sitten MTV3:n aamu-uutisissa nuorilta kysyttiin mielipidettä maksullisista iPad-lehdistä. Nuori nainen kuvasi tuntemuksiaan ytimekkäästi:
- Siinä vaiheessa kun se on pelkkää jotain bittitiedostoa niin se tuntuu niinkun absurdilta maksaa siitä aitoa rahaa
Piraattien ajatus kulkee samoja latuja. Tiedostolla, jonka levittäminen on helppoa, ei voi olla arvoa, sillä arvon nähdään liittyvän nimenomaan lopulliseen tuotteeseen -- ei siihen työhön, jota tekeminen on vaatinut.

Niin ei tietenkään ole. Kirjanhinnasta valtaosa on muuta kuin materiaalista kustannusta. Tavallisen paperikirjan myyntihinnasta paino- ym. kustannusten osuus on noin 20 prosenttia. E-kirjan tulisi olla siis viidenneksen paperiversiota edullisempi. Toisaalta e-kirjan arvonlisävero on 23 prosenttia, kun paperikirjasta sitä peritään vain yhdeksän prosentin verran.

Loppu 80 prosenttia sisältää tekijänpalkkion, kirjan toimittamistyön, markkinoinnin, kaupan katteen jne -- kaikki kulueriä, jotka ovat samat paperi- ja digiversiolle. Alkuvaiheessa e-kirjan tuottaminen on jopa kalliimpaa, koska paperiversio tehdään joka tapauksessa, mutta e-kirja vaatii ylimääräistä työtä, ohjelmointia ja mahdollisia lisenssimaksuja.

Ostin syksyllä Akateemisesta kirjakaupasta kaksi paksua, A3-kokoista kovakantista kirjaa. Toinen on Geologica (576 sivua), toinen Opas anatomiaan (440 sivua). Molemmat on painettu hyvälaatuiselle paperille ja suomennettu, vieläpä hyvin. Kummankin kirjan hinta oli naurettavan alhainen: 29,90 euroa.

Tänään ostin Akateemisesta vielä isomman kirjan: Dinosaurs. Sillä on korkeutta 43 senttiä, leveyttä 36 senttiä ja painoa yli kolme kiloa. Sivuja on 225.Kannessa oleva tarra kertoo hinnaksi 25 puntaa, mutta Akateeminen myi kirjoja 19,90 eurolla. Dinosaurus-kirja on alkuperäiskielellä englanniksi. Tämän halvempaa kilohintaa kirjalle voi tuskin saada!

Mitään näistä kolmesta suurteoksesta (kirjaimellisesti!) ei kannata tilata netistä, sillä postikulut kotiin saattaisivat tuplata hinnan.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että paperi on yllättävän halpaa. Niin ikään painaminen, varastointi ja kuljetus voidaan puristaa isoissa erissä tehtynä ällistyttävän alas.

Jokaisen, joka odottaa e-kirjojen olevan ilmaisia koska niihin ei tarvita paperia, kannattaa tehdä tutkimusretki omaan kirjakauppaan. Työ ja sisältö maksavat, materia ei.

13 kommenttia:

jeejee kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, rupesin itsekkin miettimään digitaalisen/paperisen kirjan hintarakennetta.

Paperikirjassa se paperin ja painamisen osuus tuskin muodostaa mitään isoa pottia. Kirjapaino on kilpailtu ja kustannustehokas bisnes.

Verkkokauppa ja digitaaliset kirjat eivät tarvitse samanlaista kallista tilaa kuin vaikka kirjoituksessa mainittu Akateeminen kirjakauppa. Ei se verkko-infrakaan ilmaista ole, mutta voi vain kuvitella paljonko ovat kirjoituksessa mainitun Akateemisen kirjakaupan vuokra- ja henkilöstökustannukset Helsingin keskustassa.

Digitaalisen kirjan etu on että niitä ei tarvitse varastoida, eli kirjoja voidaan "tuottaa" sitä mukaa kun menevät kaupaksi. Toisaalta kun kirjakaupan varastoon ei jää myymättömiä kirjoja, niin kenelläkään ei ole mitään tarvetta tarjota kirjoja poistomyyntihintaan tai edes alennuksella.

Digitaalisen kirjan virheitä voidaan periaatteessa korjata. Esimerkiksi omassa anatomian kirjassa oli muutama kirjoitusvirhe, kirjan väliin oli liitetty lappunen jossa oli kirjan virheet. Kääntöpuolena on tietenkin mahdollisuus jo ostettujen kirjojen sensurointiin.

Digitaalisen kirjat ja lehdet ovat tulossa, haluttiin sitä tai ei. Ja mikäli kotimaiset toimijat eivät lähde tosissaan mukaan (kuluttajalle halvat hinnat, vapaa formaatti ilman tyhmiä DRM-hirvityksiä, valikoima) niin käy kuten musiikissa eli tulee ulkomainen toimija joka korjaa koko potin.

Anonyymi kirjoitti...

Todella hyviä pointteja edellisessä kommentissa. Kaupan osuus sähköisen kirjan kuluttajahinnassa pitäisi rohmahtaa, jos esim. keskustan liiketila muuttuu netissä pyöriväksi palveluksi.

Totta on myös, että kysynnän ennakoiminen on vaikeaa, ja käytännössä tämän näkyy siinä, että joskus paperista kirjaa ei joko saa tai sitten myyjälle jää sitä varastoon. Ensimmäinen tapaus on ilmeinen kuluttajan harmi; jälkimmäinen aiheuttaa myyjälle kustannuksia, jotka on tietenkin laskutettava loppuasiakkaalta. Sähköisen kirjan "painos" on aina oikean kokoinen!

Hauska ajatus oli myös sähköisiin kirjoihin jälkeenpäin julkaistavat "bugifiksit".

Järvinen mainitsi, että sähköisen kirjan alv on 23 %. Järvinen, eikö tähän ilman muuta pitäisi saada muutos?

Keskustelussa e-kirjaan siirtymisessä ei kai ole kyse pelkästään hinnasta, sillä e-kirja kuluttaa vähemmän luonnonvaroja ja päästää vähemmän hiilidioksidia ilmaan. Eikö se ole argumentti e-kirjan valinnan puolesta, vaikka hinnoissa ei olisikaan eroa? Vai tarvitaanko tässä valtion vero-ohjausta?

Timo kirjoitti...

Piraattien ajatus kulkee samoja latuja. Tiedostolla, jonka levittäminen on helppoa, ei voi olla arvoa, sillä arvon nähdään liittyvän nimenomaan lopulliseen tuotteeseen -- ei siihen työhön, jota tekeminen on vaatinut.

Aivan, sillä tiedostolla itsellään ei juuri mitään arvoa ole. Kopiointi on käytännössä ilmaista ja piraatit ovat osoittaneet että suurienkin datamäärien levittäminen voidaan tehdä hyvin pienin kustannuksin. Jos kopioinnilla oikeasti olisi suuri hinta, ei piraatit sitä tekisi.

Sen sijaan ihmiset kyllä arvostavat hyvää kauppapaikkaa, myös piraatit. Se, että laaja valikoima hyviä tuotteita on koottu hyvin tarjolle edulliseen hintaan ja maksaminen on helppoa, on monelle hyvä peruste ostaa vaikka e-kirja tai katsoa elokuva suoratoistona netistä. Nykyisellään hyvin tehtyjä nettikauppoja lailliselle sisällölle ei vain ole, tai sisältöä myydään vähintään samaan hintaan kuin mitä materiaalinen kopio kivijalkakaupassa maksaisi. Hyvä esimerkki juuri e-kirja ja elokuvat. Ei siis mikään ihme että nettipiratismi rehottaa.

Loppu 80 prosenttia sisältää tekijänpalkkion, kirjan toimittamistyön, markkinoinnin, kaupan katteen jne -- kaikki kulueriä, jotka ovat samat paperi- ja digiversiolle. Alkuvaiheessa e-kirjan tuottaminen on jopa kalliimpaa, koska paperiversio tehdään joka tapauksessa, mutta e-kirja vaatii ylimääräistä työtä, ohjelmointia ja mahdollisia lisenssimaksuja.

Voidaanko nykyään yhdessäkään kirjapainossa painaa yhtään kirjaa ilman että kirjasta on ensin se sähköinen versio saatavilla? Ei kukaan enää pelaa paperiversioilla, ei ennen kuin se lopullinen tuote on työnnetty painokoneen läpi valmiiksi siihen muotoon kuin missä se myydään asiakkaalle.

Mitä tämä ylimääräinen työ on mitä tarvitsee tehdä e-kirjoja varten? Olenko ymmärtänyt väärin vai onko e-kirjoissa jotain hienompiakin ominaisuuksia tarjolla kuin mitä tavallisessa kirjassa? Vaativatko ne jotain erityistoimenpiteitä mitä paperiversioon ei tarvitse tehdä? Linkkejä sivuilta toisille? Linkit ja referenssit tarvitaan tehdä "oikein" toimiviksi myös paperiversioita varten, tai muuten sivunumerot ja kuvien numeroinnit olisivat aina epäsynkassa. Animaatioita? Moni kirjan korvikkeeksi suunniteltu e-kirjalaite ei tue animaatioita koska laite toimii siten ettei se vie virtaa lainkaan silloin kun näyttöä ei päivitetä. Eli virran säästön vuoksi animaatioitakaan ei pysty käyttämään. Ainakana nykyisillä lukulaitteilla e-kirja ei tarjoa juuri mitään teknistä etua paperiseen verrattuna jolla ylimääräisiä kustannuksia voisi perustella. Miksi e-kirjojen tuottaminen maksaisi siis enemmän?

Uskon että suurin syy sille miksi e-kirjoista halutaan periä sama maksu kuin fyysisestä kirjasta on se, että suosituista kirjoista voitaisiin suurten myyntimäärien avulla periä todella hyvät katteet. Fyysisillä kirjoilla sama ei onnistu yhtä helposti koska painamisella on aina minimikustannus jolla on merkittävä osuus lopputuotteen hinnassa. Digitaalisen kopion kokonaiskustannukset lähestyvät nollaa kun kopiomäärät kasvavat riittävän suuriksi. Niin kauan kun kirjakustantamoilla on teoreettinen mahdollisuus lähestyä 100% katteeseen myytyä tuotetta kohden, eivät ne halua tuoda esille hinnoittelumallia joka houkuttelisi ihmisiä ostamaan e-kirjoja suuria määriä.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Kaupan osuus sähköisen kirjan kuluttajahinnassa pitäisi rohmahtaa, jos esim. keskustan liiketila muuttuu netissä pyöriväksi palveluksi.

Kirjoja saa ostaa postimyynnistä, mutta hintaetu ei ole merkittävä. Sen sijaan kirjakauppa saattaa pudota kokonaan pois ketjusta: kustantaja tai jopa tekijä itse voi myydä sähköisen kirjan suoraan lukijalle. Yhden portaan putoaminen pois tulee näkymään hinnassa.

Järvinen mainitsi, että sähköisen kirjan alv on 23 %. Järvinen, eikö tähän ilman muuta pitäisi saada muutos?

Ilman muuta. Yritän vaikuttaa että niin tapahtuu.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Sen sijaan ihmiset kyllä arvostavat hyvää kauppapaikkaa, myös piraatit... Nykyisellään hyvin tehtyjä nettikauppoja lailliselle sisällölle ei vain ole, tai sisältöä myydään vähintään samaan hintaan kuin mitä materiaalinen kopio kivijalkakaupassa maksaisi... Ei siis mikään ihme että nettipiratismi rehottaa.

Tätä argumenttia piraatit ovat toistaneet monta vuotta. Nyt musiikkia saa ostaa helposti ja suojaamattomina tiedostoina - onko siis musiikkipiratismi vähentynyt? Ei.

Mitä tämä ylimääräinen työ on mitä tarvitsee tehdä e-kirjoja varten? Olenko ymmärtänyt väärin vai onko e-kirjoissa jotain hienompiakin ominaisuuksia tarjolla kuin mitä tavallisessa kirjassa?

E-kirja ei ole painetun kirjan näköisversio, kuten pdf-tiedosto. E-kirjoissa teksti pitää käsitellä uudelleen, jotta se rivittyy eri kokoisille näytöille. Kaunokirjallisuudessa lisätyötä tarvitaan vähän, mutta tietokirjoissa http-linkit, kuvat ym. vaativat lisätyötä. Jatkossa se voitaneen pitkälti automatisoida, mutta nyt eletään vielä pioneeriaikoja. Animaatiot, videot ja päivittyvä sisältö ovat sitten jo ihan eri tuote, jolloin hintakin on ihan eri.

Niin kauan kun kirjakustantamoilla on teoreettinen mahdollisuus lähestyä 100% katteeseen myytyä tuotetta kohden, eivät ne halua tuoda esille hinnoittelumallia joka houkuttelisi ihmisiä ostamaan e-kirjoja suuria määriä.

Suosittelen perehtymään liiketoimintaan vaikka ihan alkeista näin:

Tuotto = myyntikpl * ahinta - kulut

Olisi hölmöä yrittää maksimoida tuottoa yksin ahinnan kautta, ja sitä paitsi mahdotonta kilpailluilla markkinoilla. Järkevämpää on kasvattaa myyntimääriä, koska se avaa mm. mahdollisuuden lisämyyntiin. Myyntimäärä on tietenkin sidoksissa hintaan. Jokainen kustantaja pyrkii löytämään näistä optimaalisen yhdistelmän.

E-maailmassa kulut ovat lähes vakio myynnistä riippumatta. Se antaa kilpailuedun englanninkielisille teoksille, johon pienen Suomen toimijat eivät ikinä pysty vastaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri
Nyt musiikkia saa ostaa helposti ja suojaamattomina tiedostoina - onko siis musiikkipiratismi vähentynyt? Ei.

Minä olen toista mieltä. Spotify, mysppace (imeem), playlist tarjoavat kattavan valikoiman ilmaista kuunneltavaa musiikkia. Spotifyn jälkeen olen ainakin nähnyt silloin tällöin viestiä keskustelupalstoilla, että musiikin warettaminen on loppunut ko. ohjelmien takia.

Nuohan tulevat lailliseta lähteestä, joten niitä voi siis laillisesti "nauhoittaa" ymmärtääkseni ja tätä varten on ohjelmiakin saatavilla, jotka suoraan pätkivät, nimeävät ja kääntävät mp3 formaattiin.

Waretusta on varmaan harvinaisemmalle musiikille, mutta torrentilla latausaika voi olla useita päiviä, joten niiden jakelu lienee todella vähäistä p2p-tekniikalla. Nämä siis ovat yleensä tavaraa, jota ei ostamalla enään saa. Esim. Amerikkalaisia punk bändejä, jonka levyn painos on ollut 25 vuotta sitten 500 kpl.

Onneksi Spotifyssa on aika harvinaistakin tavaraa ja uutuudet tulevat hyvin nopeasti valikoimiin ja vuoden päästä ko. levyn saa muutamalla eurolla alelaarista jos sitä vielä kaipaa. Toki Spotifysta puuttuu muutamien merkittävien yhtyeiden tuotanto esim. Pink Floyd yhtenä.

Waretus taitaa nykyään liittyä lähinnä sarjoihin ja elokuviin.

Anonyymi kirjoitti...

Näissä sähkökirjoissa on sama ongelma, kuin muussakin digitaalisessa materiaalissa: ne ovat helposti häviäviä ja kestävät muutenkin ajan hammasta heikosti.

Aloitin juuri lukemaan Mannerheimin muistelmia. Kyseinen kirja on isoisäni peruja ja painettu vuonna 1951. Siis kuusikymmentä vuotta sitten.

Tähän juurikin liittyy oma skeptisyyteni. Ensinnäkin, en uskokkaan että saisin nyt ostamaani sähkökirjaa auki 60 vuoden päästä - sitä tuskin on enää olemassakaan. Toiseksi, haluan jättää minua puhutelleet teokset perinnöksi jälkipolville tai lainata kavereilleni. Ei onnistu sähkökirjana.

Petteri Järvinen kirjoitti...

Ihan totta, sähkökirjat ovat ainakin alkuvaiheessa lyhytikäisiä. Siksi ne eivät korvaa perinteisiä kirjoja vaan täydentävät niitä. Molemmilla on oma paikkansa.

Toisaalta kirjallisuuden elinikä on lyhentynyt: sisältö on tarkoitettu kulutettavaksi. Eivät halvalla painetut pokkaritkaan kestä kymmeniä vuosia, mutta silti ihmiset suosivat niitä. E-kirja on kuin sähköinen pokkari.

Lisäksi on luultavaa, että e-kirjat siirtyvät jatkossa pilveen (Google antaa tästä jo esimakua). Se tietää jälleen uutta muutosta kirjan olemukseen. Säilytyksen kannalta muutos on myönteinen.

Anonyymi kirjoitti...

Mukava yllätys siellä hiekkarannalla kun se pilvestä löytyvä e-kirja maksaa roaming maksujen jälkeen 420 euroa.

LakkeNakettaja kirjoitti...

Ilmaisia kirjoja on verkko täynnä.

http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/12/paperi-ja-e-kirja.html

Ilmaisten kirjojen valikoima on aika laaja ja kasvaa koko ajan.

Aali kirjoitti...

Muutaman 50-100 sivuisen valokuvakirjan tilanneena täytyy todeta että laadukkaan omatekoisen isohkon (30x30 cm esim) kuvakirjan hinnaksi tulee ällistyttävän iso summa. Satanen palaa helposti, sivumäärästä toki riippuen.

Pekka Hapuli kirjoitti...

Mitähän kumman ohjelmointia teksti muka vaatii?

Petteri Järvinen kirjoitti...

Aali: valokuvakirjojen tekniikka on uutta ja volyymit pieniä, tulostus tehdään Suomessa ja prosessi vaatii käsityötä. Se pitää hinnat korkealla. Tulostusta varten on hankittu uudet laitteet, joiden investointi pitää saada maksettua takaisin. Nämä kaikki nostavat hintoja. Paperi itse, painotekniikka, kuljetus ja varastointi on suurissa volyymeissä tehtynä edullista.