sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Yle aikoo säästää kanavia vähentämällä

Television digitalisointi ei ollutkaan avain säästöihin, aivan kuten epäilin. Jakelutekniikka ei ole kallista, ohjelmien tuottaminen ja kanavien pyörittäminen on. Digitalisoinnin myötä Ylen kanavien määrä nousi kahdesta viiteen, mikä lisäsi tuntuvasti kustannuksia.

Nyt kustannukset ovat osoittautumassa liian raskaiksi. Kanavamäärän vähentäminen on looginen ja toimiva vaihtoehto. Kanavien sammuttaminen on toki noloa, mutta paljon tehokkaampaa ja vähemmän kivuliasta kuin henkilökunnan irtisanominen.

Jos Extra-kanava tosiaan loppuu, kukaan ei jää kaipaamaan epämääräisiä mielensäästäjiä ja muita ajantappo-ohjelmia. Ne kertovat, ettei Ylellä tosiaankaan ole sisältöä kaikille kanaville.
Koko kanava-ajattelu on joutunut murrokseen. Tallentavien digisovittimien aikakaudella on sama, milloin ohjelmat esitetään -- katsoja kokoaa joka tapauksessa tarjonnasta oman virtuaalikanavansa. Yhä useampi ei enää katsele tv-ohjelmia livenä silloinkaan, vaikka olisi kotona lähetyksen tullessa.

Extra-kanavan oikeat ohjelmat voidaan siirtää neljälle muulle kanavalle. Radiossa tilanne on hankalampi, koska muiden kanavien ohjelmatarjonta on jo nyt ympärivuorokautista eikä tallentavia radiosovittimia käytetä. Itse asiassa radiosta nauhoittaminen on tänään jopa vaikeampaa kuin 10-15 vuotta sitten, sillä kasettidekkejä tai muita ääninauhureita ei ole.

Yhden kanavan sulkeminen olisi teknisesti jopa toivottavaa. Silloin Yle voisi käyttää enemmän bittejä neljän muun kanavan lähettämiseen. Saisimme vihdoin paremman kuvanlaadun ja 5.1-tilaäänet.

lauantai 10. marraskuuta 2007

Internetin vaikutus Jokelan tapahtumiin

Jokelan tragedia tuntuu kääntäneen kalenteria viisi vuotta taaksepäin. Aivan kuten Myyrmannin räjäytyksen jälkeen mediassa kysellään, mikä oli internetin osuus tapahtumissa. Miksei kukaan valvo nettiä? Eivätkä äänessä ole pelkästään huolestuneet, hyvää tarkoittavat kansalaiset, vaan jopa lehtien toimittajat peräävät poliisilta toimia netin valvomiseksi.

Tuskin saamme koskaan tietää, mikä vaikutus netillä oli Auvisen toimintaan. Tiedämme kuitenkin, että Auvinen kertoi netissä etukäteen suunnitelmistaan. Jos tieto olisi välittynyt ajoissa oikeille henkilöille, teko olisi kenties voitu estää. Netistä olisi siis pikemminkin ollut hyötyä kuin haittaa.

Keskustelu nettivalvonnasta on muutoinkin hakoteillä. On helpompi etsiä vikaa kaukaa netistä kuin läheltä, suomalaisesta yhteiskunnasta. Miten häiriintynyt, mielialalääkkeitä syövä nuori voi saada tappavan aseen ja vieläpä luvan siihen? Miksi kouluterveydenhuolto ja ympäristö eivät huomanneet jonkin olevan pahasti vialla? Miten maailman parhaaksi kehuttu koululaitos voi epäonnistua näin perusteellisesti? Pystymmekö jatkossa pitämään yllä illuusiota erinomaisesta koulujärjestelmästä, vaikka kouluilla ei ole varaa kirjoihin eikä terveydenhoitoon?

Emme voi kontrolloida ajatuksia emmekä vapaata tiedonvälitystä. Päinvastoin, niiden tuleminen ajoissa ilmi auttaa torjumaan uhkia jo ennen kuin mitään ehtii tapahtua. Tarvitsemme kuitenkin osoitteen, johon havainnoista voi ilmoittaa, ja jossa ne otetaan riittävän vakavasti.

Ajatusten sijaan voimme kontrolloida fyysisiä esineitä. Aseiden saannin vaikeuttaminen on helpompaa ja taatusti tuloksellisempaa kuin netin rajoittaminen. Mihin rauhanoloissa ylipäätänsä tarvitaan aseita?

Jokelan tapahtumat tuovat mieleen Sanna Sillanpään. Henkisesti häiriintynyt Sillanpää liittyi helsinkiläisen ampumakerhon jäseneksi ja ampui helmikuussa 1999 kolme miestä. Hänen tapauksessaan kukaan ei syyttänyt nettiä. Ampujan toteamus heti teon jälkeen "näinhän FBI:ssä opetetaan" viittasi pikemminkin television kuin netin vaikutukseen.

Viime aikoina on tapahtunut useita väkivallantekoja, joissa tekijä surmaa useita ihmisiä. Porissa nuori mies surmasi raa'asti kaksi naista varsijousella syötyään sitä ennen kymmeniä mielialapillereitä. Oikeudessa tekijä ei osannut kertoa mitään motiivia teolleen.

Näitä tekoja yhdistää jokin aivan muu asia kuin internet. Sen selvittäminen on nyt juhlavuottaan viettävän kansakunnan velvollisuus.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Ystävät ja Facebook "ystävät"

En lakkaa hämmästelemästä ristiriitaista suhtautumista yksityisyyden suojaan. Ihmiset, jotka paheksuvat kaikenlaista valvontaa ja seurantaa Ison Veljen pelossa, julkaisevat itsestään intiimejä asioita koko maailman nähtäville blogeissaan.


Uusin villitys on Facebook. Käyttäjät haluavat kertoa henkilötietonsa, musiikki- ja elokuvamakunsa, matkustustietonsa - jopa reaaliaikaisen sijaintinsa - koko maailman nähtäväksi. Vapaaehtoisesti. Ja se on vieläpä hienoa!


Teoriassa Facebook näyttää henkilökohtaiset tiedot vain omille ystäville. Mutta mikä on "ystävä"? Melkein kuka tahansa, joka vaivautuu lähettämään kutsun. Itsekin saan kutsuja henkilöiltä, joita en ole tavannut yli 10 vuoteen - eräitä en muista tavanneeni koskaan.


En vastaa tällaisiin kutsuihin. Ystävyyteni kriteerit ovat tiukemmat. Enkä ole valmis paljastamaan intiimejä asioitani edes ystäville - en ainakaan Facebookin sivulla.
Website Security Test